Poliisi ajoi mopopoikaa takaa useiden yksiköiden voimin – Käytettyjen resurssien hyötysuhde niin ja näin

Poliisi kertoi tänään tiedotteessaan erikoisesta tapauksesta. Oulussa Holstinmäellä torstai-iltana, 26.7. klo 20.30 aikaan poliisipartio yritti pysäyttää moposkootterilla ajanutta nuorta miestä koska hänen ajoneuvostaan puuttui rekisterkilpi. Vielä tässä vaiheessa tilanne ei ollut kovinkaan erikoinen, poliisi kun ratsaa mopoja ”liukuhihnalla” päivittäin. Mopoilija ei kuitenkaan halunnut jäädä asiaa selvittämään vaan lähti ajamaan karkuun. 

Pakomatka kulki Holstinmäeltä Herukan kautta Rajakylään ja sieltä takaisin Kelloon. Kuljettaja kurvaili pakomatkansa aikana kevyen liikenteen reittejä ja ajoi ajoittain vastaantulevienkin kaistalla. Suuremmilta vaaratilanteilta vältyttiin ja poliisin mukaan yksi vastaan tullut mopoilija joutui väistämään välttääkseen yhteentörmäyksen. Erilaisia liikennerikkomuksia kertyi tiheään tahtiin pakolaisen ajaessa myöskin päin punaista liikennevaloa.

Pakomatka saatiin loppumaan Kellon koulun pihaan. Mopon kuljettajaksi paljastui alle 18v. paikkakuntalainen nuorimies. Pakomatkan syy oli epäillyn kertoman mukaan se, ettei hänen kuljettamansa skootteri ollut rekisteröity eikä vakuutettu. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä ajoneuvorikkomuksena, joten voisi kysyä: ”Olisiko kannattanut tarttua ensimmäiseen ”tarjoukseen”, eli sakkoon rekisteröimättömästä moposta?”. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Tapauksesta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja nuorukainen toimitettiin kotiinsa. Takaa-ajossa oli mukana useita poliisipartioita ja se kesti noin puoli tuntia, joten nuorukaisen päähänpiston järkevyyden lisäksi kyseenalaiseksi voitanee asettaa myöskin käytettyjen resurssien hyötysuhde. Olisiko kyseinen mopoilija löytynyt esimerkiksi yhden partion voimin tai kenties illan mittaan muun partioinnin yhteydessä? Yhtä kaikki, nyt nuori rötösherra on otettu kiinni ja Oulu on turvallisempi paikka…

Lähde: Poliisi

10 thoughts on “Poliisi ajoi mopopoikaa takaa useiden yksiköiden voimin – Käytettyjen resurssien hyötysuhde niin ja näin

  • 27.7.2018 at 09:33
    Permalink

    kytät on aina jahdannu mopoilijoita ja autoilijoita, etenkin puskissa ja ovat ylpeitä siitä. mutta kun matut rellestää tai tappavat, raiskaavat, silloin ollaan hiljaa ja varovaisia ettei kunniakansalaiset vihastu…ihme sakkia.

    Reply
  • 27.7.2018 at 10:53
    Permalink

    No mites sossutantat liittyy asiaan, kun oikein pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus? Virkaloiset taitavat vaan työllistää toisiaan vaikka sossutantoille asia ei varmaan liity millään tavalla. Olikohan kuskin vanhemmat esim. joskus olleet julkisesti sitä mieltä että emme tarvitse maahamme maailmalta yhtään elätettäviä lisää?

    Reply
  • 27.7.2018 at 11:35
    Permalink

    Maa on pullollaan laittomia maassaoleskelijoita, joiden motiivi on tuhota, tappaa ja raiskata kantasuomalaisia ja poliisi katsoo tärkeimmäksi tehtäväkseen jahdata mopopoikia.

    Reply
    • 27.7.2018 at 21:34
      Permalink

      Wattu kun olikin vaarallisia suomigangstoja! Meinaten ne poliisit, jotka järjestivät takaa-ajon.

      Reply
  • 27.7.2018 at 12:10
    Permalink

    No, laittomuuksiin on puututtava, selvä se. Muta pikkuisen pitäisi priorisoida sitä onko kurkun leikkaaminen tai r******s korkeammalla prioriteetissa kuin rekisteröimättömällä mopola ajelu. Liikennevakuujtus korvaa kuitenkin aina kaikki henkilövahingot ja laskuttaa sen tekijältä myöhemmin.

    Entisiä Reinikaisia on niin kovin ikävä. Niitä jotka ohjeillaan opastivat oikeampaan suuntaan. Kuten aikoinaan amerikan-autossa jossa oli soikioreiät vanteissa (sopivat kaikkiin pulttijakoihin) ”Olikos nuo vanteet katsastuksessa alla? No, vaihtaka ne ennenkuin poliisi näkee”.

    Reply
  • 27.7.2018 at 13:26
    Permalink

    Kohta on vuosi kulunut Turun Islamistisesta muslimin tekemästä terroristi-iskusta, jossa loukkaantui 10 ja kuoli 3 ihmistä. On erityisen ilahduttavaa, että poliisi on vihdoinkin ymmärtänyt tuon tapahtuneen asian aiheuttaman välttämättömyyden priorisoinnin ja käytettävän mies voiman suhteen, jotta vuoden takaisen kaltainen murhenäytelmä voitaisiin estää sen toistuminen muodossa tai toisessa. Toisaalta suomalaisia on muutenkin ”liikaa” maapallon kestokyvyn kannalta, koska nämä ”rivelitsistään” (työntekoa yötäpäivää) piehtaroivat valkoiset ”aikapommit” muutoinkin ovat perin ”rasistisia” ja kovin pikkumaisia siitä, että tänne suvakkiämmäin jalkovälintäytteeksi rahdatut mutiaiset elätetään ilmatteeksi heidän työnraadannan suomin tuloksin, josta pitäisi päinvastoin puhjeta korkeaveisuun joka ainoa aamu ja ilta sekä homo-kalenterin juhlapäivinä keski päivälläkin aina kun aurinko menee pilveen, joka tarkoittaakin metaforisesti sitä yhtä seikkaa kun ”aurinko ei paista” eikä ”tunnelin” päässä näy edes valoa.

    Reply
  • 27.7.2018 at 14:09
    Permalink

    Kun ei kilpiä ole niin mistä poliisi olisi voinut tietää että on jostain pikkurikollisesta kyse, monesti nuo on pahempia rikollsia, joko huumekuriireja, etsintäkuulutettuja, jne.

    Reply
  • 27.7.2018 at 15:59
    Permalink

    Kalajoella katsoin trafilta matujen auton rekisterinumero – tottakai laiminlyöty. Kerroin ABC n pihassa olleelle partiolle asiasta ja he pysäyttivät parkista lähtevän matu Corsan. Ja kuinka ollakaan matu ajeli kohta pois tiehensä. Kiitän suuresti jokaisesta keulivasta mopopojasta.

    Reply
  • 27.7.2018 at 17:44
    Permalink

    Se prioriteetti, kerta kaikkian prioriteetti tässäkin keississä. Asiat tärkeysjärjestykseen ja joku pyylevä poliisjohtaja aamu teeveessä keromassa poliisin resurssien vähäisyydestä.

    Reply
    • 27.7.2018 at 18:06
      Permalink

      Tuon voisi kääntää vaikkapa näin, mopolla kun ajaa joku terroristi se on sinusta ihan ok eikä poliisin resursseja saa tuhlata kiinniottoon, kun, kerroppa mistä poliisi voi tietää kuka/mikä sillä mopolla ajaa kun ei voida rekisteriä tarkastaa ja kypärä on tiukasti päässä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.