Slavoj Zizek: 80% tarpeettomia kapitalismissa

Marxilaisfilosofi Slavoj Zizek sanoo, että nykyisessä talousjärjestelmässä 80% ihmisistä ovat tarpeettomia, jos humanitääriset näkökulmat unohdetaan.

Hänen mukaansa talousjärjestelmän optimaalisen toiminnan kannalta ennemmin tai myöhemmin 80% väestöstä on hyödytöntä.

Zizekin mukaan uudet teknologiat eivät johda vain väliaikaiseen työttömyyteen vaan siihen, että suuret joukot työläisiä ajautuu pysyvästi työllistämiskelvottomiksi.



Euroopassa on Zizekin mukaan kokonainen opiskelijasukupolvi, joka tietää ettei se työllisty opiskelujensa jälkeen ja joka on uhrattu talousjärjestelmälle.

Nuoret ovat hänen mukaansa ”etukäteen työttömiä”. Hänen mukaansa tämä on syynä levottomuuksiin Euroopassa.

Slavoj Zizek sanoo, että kansainväliset markkinat ovat globaalit, mutta samaan aikaan osa ihmisistä on sen sisäpuolella ja toiset jäävät sen ulkopuolelle.

Zizek kutsuu tää ”uudeksi apartheidiksi”. Hänen mukaansa kuitenkin ongelmana on järjestelmä eikä se, että siellä täällä on pahoja ihmisiä.



One thought on “Slavoj Zizek: 80% tarpeettomia kapitalismissa

  • 1.8.2017 at 11:15
    Permalink

    Näin se juuri on ja tulee olemaan. Silti päästään sekaisin olevat naukuvat jonkun työperäisen maahanmuuton tärkeyteen. Ja kaiken kukkuraksi nää tulijat eivät edes ole työkykyisiä eivätkä haluisia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.