Sveitsi äänestää EU:n aselain hyväksymisestä vaikka ei ole edes jäsenvaltio

Suorasta demokratiasta, nykyisin varsin erikoisesta asevelvollisuusjärjestelmästään ja teräksisestä pankkisalaisuudestaan tunnettu Sveitsi järjestää 19.5 sitovan kansanäänestyksen EU:n uuden aselakidirektiivin hyväksymisestä. Erikoisen tilanteesta tekee se, ettei maa ole edes unionin jäsen. 

Syynä siihen, että direktiivistä järjestetään äänestys, onkin itseasiassa EU:n vapaan liikkuvuuden takaavan Schengen-sopimuksen pykälissä. Sopimus vaatii toimia ”taistelussa rikollisuutta ja terrorismia vastaan”.

Koska kyseessä on sitova kansanäänestys, kuten maassa usein on tapana, ei Sveitsin valtiolle jää vaihtoehtoja äänestyksen jälkeen. Mikäli kansa päättää hylätä EU:n asedirektiivin, se hylätään ja vaakalaudalla on Sveitsin kuuluminen Schengen-sopimuksen oikeuttamaan vapaan liikkuvuuden alueeseen. Suomeksi, rajatarkastukset tulisivat mahdollisesti takaisin.

Maa sai neuvoteltua asevelvollisilleen oikeuden säilyttää automaattiaseitaan tulevaisuudessakin kotona, vaikka uusi direktiivi hyväksyttäisiinkin. Sen sijaan maan aseharrastajat ovat kovasti uusia säädöksiä vastaan.

Siitäkin huolimatta, että Sveitsissä ”joka torpassa on torrakko”, ei maassa tapahdu erityisen paljon aseisiin liittyviä rikoksia. Esimerkiksi YLE:n julkaisemassa artikkelissa vuodelta 2016 osoitetaan, että suhteessa aseiden määrään, Sveitsissä tapahtuu vähemmän tuliasein tehtäviä henkirikoksia kuin EU-alueella keskimäärin. Suomen kanssa maa on suurinpiirtein tasoissa ja Yhdysvaltoihin verrattuna määrä on, jälleen aseiden määrään suhteutettuna Sveitsissä viisi kertaa pienempi.

Suomi hyväksyi EU:n aselakidirektiivin maaliskuussa 2019, karvoineen päivineen.

Lähde: thelocal, YLE

4 thoughts on “Sveitsi äänestää EU:n aselain hyväksymisestä vaikka ei ole edes jäsenvaltio

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.