Ultima Thule sijaitsi Itämerellä, Pyheas Massilialainen kävi Saarenmaalla

• Pytheaan matka Thuleen.
• Kuka löysi ”viikinkien idäntien”?.
• Helios Koimatai, Auringon Hauta.
• ”Tulisessa järvessä tulinen saari, tulisessa saaressa tulinen kokko.”
• Mitä sieltä putosi?
• Thule, Tuli?
• Ajoitusongelmat.

Pytheaan matka Thuleen.

Antiikin maailmalla oli monta tunnettua geografia, mutta vain yksi globetrotter: Pytheas massilialainen. Ensimmäisenä hellenistisen kulttuuripiirin kirjoittajana hän kertoi vesitiestä Itämereltä Välimerelle. Itämerikin taisi olla hänen löytämänsä uutuus, -tosin hän luuli sitä #Maailmanmeren osaksi. (Linkki karttaan)

Vuonna 330 eKr. Pytheas lähti kotikaupungistaan Massiliasta, nykyisestä Marseillesta, toimeksiantonaan löytää mahdollinen uusi kauppareitti Välimereltä Cornwallin tinan luokse. Tina oli tullut gallialaisten välittämänä Rhone-jokea alas Massiliaan, ja kauppiaita kiinnosti, voiko arvokkaan raaka-aineen hakea alkulähteeltään ilman välikäsiä. Pytheaan matka toi vastauksen kysymykseen, mutta myös paljon muutakin-

Pytheaan matka venyi vuosia kestäneeksi kierrokseksi Britannian kautta Itämerelle, ja Venäjän jokireiteille. Valitettavasti yhä yritetään väittää, että massilialainen maailmanmatkaaja olisi Itämeren sijasta kiertanyt vain Britteinsaaret. Tämä ei käy yksiin eräiden Pytheaan mainitsemien asioiden kanssa. Keskeisin kiistakysymys on Thulen sijainti. Pytheas kertoo:

• Thulessa viljeltiin peltoja ja pidettiin karjaa.
• Thulelaiset keräsivät hunajaa villimehiläisiltä, ja se oli myös kauppatavaraa.
• Thulessa puitiin vilja riihessä.

Nämä tuntomerkit eivät sovi Islantiin, Färsaariin, eikä myöskään Grönlantiin. Nämä olivat asumattomia Pytheaan matkan aikoihin.  Skotlannin ja Irlannin pohjoiset saaret, ja Shetlanti sopivat myös hyvin huonosti kohteiksi: Maanviljelyä niillä harjoitettiin kyllä, mutta ei viljan puintia riihessä. Riihi liitetään keksintönä pohjoiselle Venäjälle ja suomalaisugrilaisiin.

On vielä yksi hyvin vakuuttava Thulen ja sinne johtavan meritien attribuutti:

• Meripihka.

Itämeri, varsinkin sen kaakkois- ja itärannikko, oli jo muinaisina aikoina kuuluisa meripihkastaan. Sitä kulkeutui kreikkalaisten kauppaverkostoon ja etruskeille ja mykeneläisille jo ennen heitä. -Ja kaikki se tuli Itämereltä. On luultavaa, että Pytheas, saatuaan toimeksiantonsa Cornwallin tinan suhteen hoidettua, suuntaisi seuraavan kiinnostavan tuontitavaran lähteille.

Kysymmekin Pytheaan pahimmalta arvostelijalta ja skeptikolta Strabonilta, missä hänen kritiikkinsä kohde on liikkunut: ”Pytheas on esittänyt, täysin vääriä väitteitä… koko Reinin-takuisesta alueesta aina skyytteihin asti. ja se joka on niin paljon valehdellut tunnetuista maista, puhuu tuskin totta maista, jotka ovat kaikille tuntemattomat.” Strabon-sitaatti Lennart Mereltä, s.43.

”Aina skyytteihin asti…” Nyt huomion valokeilassa on nykyinen Venäjä. Sen etelä- ja keskiosat kuuluivat Pytheaan aikaan tavalla tai toisella skyyttien valtakuntaan, tai oikeammin liittokuntaan joka tunnusti skyyttien hallitsijan auktoriteetin. Strabonin kiukku kipailijaansa kohtaan auttaa taas meitä:

”Joitain vuosikymmeniä Pytheaan matkan jälkeen kirjasi Eratosthenes välimatkan Borysthenesin (=Dneprin) jokisuun leveyspiiristä Thulen läpi kulkevaan leveyspiiriin, joka Pyhteaan väitteen mukaan on Britanniasta pohjoiseen kuuden laivapäivän päässä jäätyvän meren lähistöllä, ja sai mitaksi 10 500 stadionia (=1648,5 km). …. Sillä Thulea tutkinut Pytheas on osoittautunut valheelliseksi ihmiseksi, ja ne jotka ovat nähneet Britannian ja Hibernian (=Irlannin) eivät ole puhuneet mitään Thulesta.” Strabon, Meren mukaan, s44)

Huomatkaa, että Eratosthenes pitää tarpeellisena merkitä vain tietyt leveyspiirit. Etelästä alkaen:

• Tunnetun maailman eteläinen raja.
• Meroen leveyspiiri.
• Päiväntasaaja.
• Aleksandrian leveyspiiri.
• (Pyhä) Rhodoksen leveyspiiri.
• Bysantiumin leveyspiiri.
• Borystheneen leveyspiiri.
• Thulen leveysapiiri.

Siinä on itämerensuomalainen sana hyvässä seurassa!

Yrittäessään opponeerata Pytheasta Strabon pudottaakin alas myöhemmät Thulea pois Itämereltä kampeajat: Se ei ole lähelläkään Britanniaa.  Eratosthenesin kiinnostus laskea välimatkaa Mustanmeren kreikkalaissiirtokunnasta Pytheaan matkan pohjoisimpaan ja kiinnostavimpaan pisteeseen kertoo, että hän oli lukenut tämän kadonnutta teosta, ja tiesi tämän Britannian-matkan jatkuneen Itämerelle, ja Venäjän jokireitteja samaisen Borystheneen suulle, Olbiaan.

Jätämme tutkijan viileän logiikan kateuteensa hukanneen Strabonin nyt rauhaan. Mihin muut antiikin geografit sijoittavat Thulen? Pomponius Mela:

”Albin (=Elbe) suun tuolla puolen alkaa suuri Codanusin lahti, … Lahdessa … on kaikkein suurin ja hedelmällisin saari Scadinavia. Tämä saari kuuluu yhä teutoneille.  Belcaen rantaa vastassa sijaitsee Thulen saari, jota sekä kreikkalaiset että roomalaiset runoilijat ovat ylistäneet. Koska tuolla saarella aurinko pysyy kauan horisontin yllä, on yö siellä lyhyt. Talvella ovat yöt Thulen saarella … varsin pimeitä. Kesällä ovat yöt valkeita: Tänä vuodenaikana aurinko pysyy sellaisella korkeudella, että vaikka sitä itseään ei näe, kiirii taitettu valo kuitenkin perille.” Siteerattu Lennart Meren mukaan, s.58.

Plinius toistaa saman kuin Mela. Ei jälkeään Pytheaksen kyseenalaistamisesta, vaan kaikki toistetaan, kritiikin kestäneenä. Pomponius osoittaa myös ymmärtävänsä, Hispaniassa asuvanakin, pohjolan kesäöisen valon mekanismin.

Meillä tärkeintä on, että antiikin maineikkaimmilla geografeilla Thule on Itämerellä, ja pysyy. -Ja sieltä tullaan Borystheneen kautta Mustallemerelle.

Pytheas Massilialainen mittasi siis vuorovesiä Cornwallissa, Bristolin kanaalista, ja matkusti Germanian läpi Itämerelle. Sen ajan kansainvälinen kauppaverkosto, joka imaisi hänet sisäänsä, muodostui väestä, jonka elinkeino oli hankkia tavara sieltä missä se on halpaa, ja viedä toiseen paikkaan jossa siitä maksetaan enemmän. Pytheaan on täytynyt rahoittaa matkansa tällä tavoin, ostamalla ja myymällä, -ja lunastamalla paikkansa avokantisessa muinaislaivassa osallistumalla soutamiseen ja riskien jakamiseen.

Oleellinen osa hänen tieteellistä työtään oli leveyspiirien mittaaminen. Pituuspiirien tarkkaan määrittelyyn ei tuolloin ollut vielä instrumentteja. Leveyspiirin laskeminen kävi näin: Määrämittainen keppi, #gnoomoni, pystytetään täsmällisen pystysuoraan vaakasuoralle alustalle. Kun kepin varjo on lyhimmillään, on keskipäivä. Et tarvitse kelloa, -gnoomoni tekee sen itse.

Päivämäärän ja varjon pituuden avulla voi laskea leveyspiirin. Antiikin tiede pystyi jo tähän. Vuorovettäkin, mikä Välimereen tottuneille oli pelon aihe, kiinnostavampi tarkkailun kohde oli päivän lyheneminen/piteneminen pohjoiseen mentäessä. Pohjoisin piste, jolla Pytheas kävi pystyttämässä keppiään, oli Suomen leveysasteilla. Tältä paikalta etelään, lahden yli, Pytheas jatkoi Thuleen.

Pytheaan retki Massiliasta Borystheneen suulle jätti, em. epäilijöistä huolimatta, lähtemättömän jäljen antiikin ja keskiajan kartografiaan: Vesitie itäiseltä Välimereltä ”Maailmanmerelle” l. pohjoisille vesille oli tiedossa ja myös pysyi. Usein säilyi myös tieto, että siellä missä Mustanmeren satamasta pohjoiseen, pitkin jokireittejä ja vetokannakset ylittäen, kulkeva matkaaja kohtaa jälleen suolaisen meren, sijaitsee tarunomainen Thulen, Tilen tai Tulen saari, jonka asukkaat puhuvat kuten britit, ei germaanien tapaan, viljelevät viljaa jonka puivat lämmitetyissä huoneissa, ja näyttävät kulkijalle ”Auringon Hautaa”, Helios Koimatai.

”Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punanoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.
Sanoi vanha Väinämöinen: ”Veli seppo Ilmarinen.
Lähtekäämme katsomahan, saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen, outo valkea valahti,
yleisistä taivosista, alaisihin maemihin,
jos olis kuun kehänen, eli päivän pyöryläinen.”

Helios Koimatai, Auringon Hauta.

”Kaalin jättiläismeteoriitti syöksyi ilmakehän tiheämpiin kerroksiin Jõgevan – Tarton – Kallasten kolmion alueella ja syttyi 125 km:n korkeudessa. Tulipallo, tieteellisessä kielessä bolidi, oli Aurinkoa kirkkaampi. Yliäänikoneiden tapaan se aiheutti paineaallon, jonka tuhovoima oli suuri, koska putoamiskulma suhteessa horisonttiin oli ainoastaan 35 astetta. Arvioimme meteoriitin näkyneen 700 km:n laajuudella. Paineaallon jylinä kuului 700 km:n päähän, psyykkinen vaikutus saattoi tuntua 500 km:n etäisyydellä, vuoristossa pidemmälläkin.

Valon ja räjähdysjylyn piiriin jäivät Valdain ylänkö, Laatokan länsiranta, Etelä- ja Lounais-Suomi, suurin osa Ruotsin rannikkoa Mälarjärvi, kumpuileva sisämaa ja eteläinen Skåne mukaanlukien, Gdanskin tienoo ja luonnollisesti kaikki Itämeren saaret. Jos katsoja oli Saarenmaan itä- tai länsipuolella, hänen silmissään tulipallo putosi pystysuoraan alas. Tämä johtui lentosuunnasta.”
Lennart Meri: Hopeanvalkea, s.69-71, Ago Aaloen kuvaus Kaalin katastrofista.

1 – Kaali main crater (100 m); 2 – Ilumetsa Põrguhaud (76 m); 3 – Ilumetsa Sügavhaud (47 m);
4 – Tsõõ¬rikmägi (40 m); 5 – Simuna (9 m, after Pirrus 1995).

Valokuvassa: Meteoriittitörmäyksen rikkomaa dolomiitti-kalkkikiveä.

Kaalin pääkraaterin läpimitta on noin 100m, syvyys (ennen kovaa pohjaa) 16 tai 22m.  Törmäyksen ylösheittämät dolomiittikerrostumat ovat muodostaneet luontaisen vallin järven ympärille. Valleja on ihmisten toimesta paranneltu samantyyppisillä kivirakennelmia, kuin joita on käytetty Viron  esikristillisen ajan #maalinnojen puuvarustusten perustoina.  Ei liene toista tapausta -ainakaan lähialueilla- että järvi on suojattu linnoitteella.

Vallien rakentaminen (täydentäminen) on tähdännyt joko järven uskonnollisen tai tabu-merkityksen korostamiseen, tai sitten valleilla on seissyt tavanomainen puuvarustus. Meteoriittirauta oli rautakaudella öljykenttiin verrattava omaisuus, joten sivulliset on voitu pitää poissa kaivelemasta.

Järvi on siis syntynyt rautameteoriitin pudotessa kalkkikivikerrostumista koostuvalle tasaiselle maalle. Kraatereita on paikallistettu 7-9, maanviljelijät ovat saattaneet täyttää vuosisatojen kuluessa pienimpiä. Meteoriitti on yleisimmän käsityksen mukaan tullut loivasti kaakosta t. idästä, ja näkynyt koko Itämeren alueella. Lännestä katsoen näky on ollut ikäänkuin ”auringon laskeminen itään”.

Meteoriitin putousnopeudeksi on arvioitu 10-20 km/s, ja massan huomioonottaen sen törmäys maanpintaan on ollut sätelyä lukuunottamatta ydinpommin kaltainen. Saarenmaa on ollut asuttuna miltei merestänousemisestaan alkaen, ja maanviljelys oli yleistynyt Virossa jo 4000 eKr. Kalkkiperäisenä tasankona nykyisen Kaalijärven ympäristö lienee ollut viljeltyä seutua meteoriitin pudotessa. Pääkraaterin kerrostumia tutkittaessa on löytynyt törmäyksessä hautautunutta hiiltynyttä puuta, ja sekä männyn että rukiin siitepölyä.

Virolaisen kansaanperinteen mukaan virolaisten jumala Tarapitha (nimi Henrik 
Lättiläisen muistiinkirjoittamassa asussa) syntyi Koillis-Virossa, Ebaveren mäellä, ja lensi sieltä Saarenmaalle.

Kansanperinne vastaa meteorin lentoreittiä. Tarapithan nimi-vastaavuuksia:

• Taara, Viro.
• Taara, Janakkala, Suomi.
• Tarapiitta, Virolahti, Ravijoen kylä, Suomi.
• Taranis, Gallia.
• Num Torem, Obin-ugrilaiset
• Thor, Skandinavia.
• Thoragalles, Saamenmaa.
• Donar, Germania

Taara-nimijatkumo liittyy Thorin ja Taraniksen kautta personoituun ukkos-jumaluuteen, joka on miespuolinen. Ainakin Suomessa vastaavaan jumalhahmoon, Ukko-Ilmariseen liittyy myös raudan-takominen l. sepän taidot. Kaalinjärven, Tarapitha-Taaran nimikkopaikan, rautavarantoa ei voi pitää em. tarkastelusta irrallisena.

”Tulisessa järvessä tulinen saari, tulisessa saaressa tulinen kokko.”

Kuulin kummat, näin imehet,
mitkä kummat ja imehet
kävelyllä käyessäni
näin minä Saarenmaan palavan
tulen liekkeinä tulevan.
Suot savusi, lammet loimui
kivet kiertyivät kerälle
taivaantähdet temmelsivät
miekanvarret myllersivät
yksi itkee Saaren maita
toinen Saaren miekkosia
itken Saaren neitosia
vyöt kutoivat, kankaat loivat,
rahakirjeet kirjoittivat,
laajat raamatut lukivat.

Kalevalaan kerätty suomalaisakarjalainen runoaineisto sisältää monia viittauksia tuliseen taivaanilmiöön ja järkyttävään tuhoon saaressa. Muisto kosmisesta tuhosta näyttää siis säilyneen kansanperinteessä Itämeren ympäristössä.Runonlaulajan sanat ovat kuin silminnähdyn kertomista, vielä järkyttyneenä käsittämättömästä tuhosta.  Suomalaiskarjalainen kansanperinne on todella lähellä Kaalin katastrofia.

• Kalevala: Tuli-aihe, tuho ja joukkokuolemat.
• Germaaninen t. skandinaavinen perinne: Törmäyksen nostattaman yläilmakehään kohonneen pölyn aiheuttamat säähäiriöt: Idea =>Ragnarök, Götterdammerung, Fimbul-vinter.
• Viro: Runsaasti myyttejä lentävästä tulisesta käärmeestä, joka syö auringon: ”Pisuhänd” (kipinähäntä), ja em. Tarapithan lento.

Lennart Meri hyväksyy kaalin katasrofille melko myöhäisen ajoituksen, 500 eKr aikoihin, ja yhdistää tuhon Saarenmaan kahden tärkeimmän pronssikautisen maalinnan, Ridalan ja Asvan, tuhoon (tulipaloissa) ja hylkäämiseen. Milloin meteoriitti onkin pudonnut, sen aiheuttama tuho on ollit hyvin suuri shokki, ja saattanut aiheuttaa jopa henkiinjääneiden pakenemisen seudulta.

”Aurinko mustuu,
maa luhistuu mereen,
taivaalta sortuvat
säteilevät tähdet,
roihuten palaa
elämänpuu,
korkeat lieskat
taivaalle lyövät.
—
Nyt lähestyy lentäen
tumma lohikäärme,
pimeästä vuoresta
se välkehtien lentää,
—”
Eddan jumalrunot, 1982 suom. Aale Tynni, WSOY.

Mitä sieltä putosi?

Kaalin meteoriitin on laskettu painaneen ennen hajoamistaan 1000 tonnia. Se hajosi pudotessaan 7-9:ään kappaleeseen, joista pääkraateriin pudonnut noin 60-80 tonnia. Pääosa meteoriitin aineesta on ollut rautaa.

Meteoriitinpaloja on löydetty yhä, ja analysoitu:

• Rautaa 92,75 % .
• Nikkeliä 7,25 %.
• loput pieniä pitoisuuksia eri alkuaineita, mm. iridiumia.

Meteoriittiraudan hyödyntäminen alkoi viimeistään heti rautakauden alussa.  Saarenmaan on täytynyt siis olla rautakautisen Itämeren merkittävin keskus.

Thule?, Tuli?

Pytheaan maailman tietoisuuteen tuomaa sanaa #Thule on yritetty tunnistaa johonkin kieleen sopivaksi, mutta ainoa ehdotus on ollut itämerensuomen tuli-sanan jokin varhaismuoto, tai genetiivi. Vaikka itse meteoriittikatastrofin ajoituksista on eri näkemyksiä, Pytheaan matkasta tiedetään riittävän tarkasti: 330-325 BC.

”Tuli”:

• Suomi: tuli, gen: tulen
• mordva: tol
• mari (tseremissi): tul
• udmurti (votjakki): tyl
• komi (syrjääni): tylkort (=tulikivi)

Sana on yhdistettävissä uralilaiseen kantakieleen.

Saarenmaalla ja Virossa puhuttu kieli, joka tuon ajankohdan jälkeen vaikutti ainakin kaksi kertaa Suomenlahden pohjoispuolelle murteutuvaan suomenkieleen, on pätevin -ja ainoa- ehdokas Thule-sanan luovuttajaksi.

Ajoitusongelmat.

Eri aikoina ja eri menetelmillä tehdyissä ajoituksissa on päästy hämmentävän erilaisiin tuloksiin. Kun kraaterista ei ole löytynyt merellista kerrostumaa, katastrofin on täytynyt tapahtua pysyvästi kuvalla maalla. Kansanrunoissa mainittu veden syöksyminen kraateriin (ja kiehuminen siellä) viitanne pohjaveteen tai putoamispaikkaa (silloin) ympäröiviltä soilta valuneeseen veteen. Myöhäisempi maalitolppa on rautakauden alku, jolloin Kaalin meteoriittirauta oli jo kaivettu, sulatettu ja taottu aseiksi ja tarvekaluiksi.

Ajoituksia:

• Ago Aaloe (radiohiili) 1963: 2530 ± 130 BP 2660 ± 250 BP ja 2920 ± 240 BP. Yhteenveto: 2800 BP (=ennen nykyaikaa) ± 100:n vuoden epätarkkuus. Aaloen tarkennus: 2600 BP, siis 600 eKr.
• Kessel (palynologisesti) 1981: 3000 BP = 1000 eKr.
• Saarse (sedimenteistä) 1992: 3390 ± 35 BP = 1389 eKr. 35:n vuoden epätäsmällisyydellä.
• ”Lasihelmimenetelmä” 1995: Törmäyksessä höyrystyneiden mineraalien pisara-laskeuma soilla: Piilasoo (Saaremaa), Pelisoo (Saarenmaa) ja Koivasoo (Hiiumaa): 3586 ± 67 BP = 1586 eKr. 67:n vuoden heitolla.
• ”Lasihelmimenetelmä” 1996: Pitkasoo (Saarenmaa): 7500 BP = 5500 eKr.
• Rasmussen 2000 (iridiumpitoisuudet radiohiiliajoitetuista suokerrostumista): 2307 ± 22 BP = 420 – 350 eKr.
• Veski 2001(iridiumpitoisuudet radiohiiliajoitetuista suokerrostumista): 2560 ± 85 BP =820 – 570 eKr.
• Veski 2003 (AMS-menetelmä): 1690 – 1510 eKr.
• Raukas 2007 (OSL-menetelmä): 7000 BP = 5000 eKr.
• Raukas & Stankowski (luminenssimenetelmä) 2007: 7000 BP = 5000 eKr.

Tämä prosessi jää tieteen historiaan tuli ratkaisuksi mitä hyvänsä.

”Jo vettyi Aluenjärvi, pääsi päältä äyrästensä,
sijallensa entiselle, yhtenä kesäisnä yönä.”

Kuka löysi ”viikinkien idäntien”?

Pytheas Massilialaisen matka halki antiikin maailmalle tuntemattoman Pohjois-Euroopan olisi uskomaton juttu, ellei se olisi tapahtunut. Ensimmäinen(?) itämerensuomen sana, Thule, astuu kirjalliseen historiaan, mytologioihin ja ilmeisesti päättymättömään spekulaatioon. Nyt kuitenkin tiedämme maantieteellisen paikan, johon se liittyy.

Pakostakin heräävä kysymys on, miten Pytheas onnistui kulkemaan tuon matkan. Kohtalaisen suurelle armeijallekin se olisi ollut vähintään haasteellinen. Näennäinen ongelma po. kysymykseen vastaamisessa liittyy esivaltiollisen ajan kauppatie-ilmiön ymmärtämättömyyteen: Paikalliset väestöt koko Euroopassa tarvitsivat tätä liikennettä vaihtaakseen tavaroita keskenään. Säännöt, joita asukkaat itse pitivät voimassa ja tarkkaan vartioivat niiden noudattamista, turvasivat liikkumisen vapauden, -ja ylijäämätuotteiden realisoinnin.

Urbaanit historiantutkijat, erityisesti anglosaksit,  yleensä jättävät tämän ilmiön huomaamatta, toisin sanoen eivät löydä koko kysymystä. Miten Suomeen asti on voinut tulla Rooman provinsseissa valmistettuja lasiesineitä? ”Hurja viinkinki”, joka käsi miekan nupissa ja alituiseen olkansa taakse vilkuillen lähtee vaaralliselle matkalle toisten heimojen pariin, ei ottaisi moisia esineitä edes reppuunsa. Ne ovat vakiintuneen, suhteellisen turvallisen, kauppatieverkoston tavaroita.

Henrik Lättiläinen, Viron ja Liivinmaan väkivältaisen kristillistämisen kronikoitsija, kertoo kiukkuisena tapauksesta, jossa kristityn Visbyn vartiosotilaat eivät sallineet kaupunkiin rantautuneiden ristiretkeläisten kajota samaan satamaan tulleiden virolaisten pakanoiden laivoihin, vaikka virolaiset ovat palaamassa ryöstöretkeltään Pohjois-Saksasta.

Visbyn kauppakaupunki noudatti ikimuistoista kauppateiden tapaa: Aseellinen välienselvittely markkinapaikalla t. tapaoikeudellisen kaupparauhan suojaamassa satamassa ei ole sallittua. Jos ristiretkeläiset olisivat käyneet vihollistensa kimppuun, kaupungin vartiojoukko olisi hyökännyt heitä vastaan. Sodat tulevat ja menevät, mutta bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses.

Birka, Helgö, Hedeby, Novgorodia edeltänyt kahden slaaviheimon ja yhden tsuudiheimon kauppatorikompleksi, Vanain kaupunki Vanajaveden varrella ja Vanhan-joen (Vantaan) osoittamassa suunnassa keskellä Hämettä, Hiittisen tapaiset markkinapaikat ympäri Itämeren rantoja, ja Turku, johon tullessaan itäslaavit kyselivät omalla kielellään toria (”turg?? -missä se ole?”), -kaikki nämä elivät siitä että kauppiaat tulevat ja tuovat rahansa ja tavaransa.

Massilian poikaa suojasi pitkällä retkellään ikimuistoinen tapaoikeus, jota pohjoiset kansat olivat noudattaneet siitä alkaen kun ensimmäiset ulkopuoliset kiinnostuivat heidän tuotteistaan. Fiktioidaankin:

”Ei, en osta sinulta noita nyt”, viestii Pytheas myyntipöydän takana seisovalle oudon kelmeännäköiselle miekkoselle. ”Minä… haluta… sinne… missä sinä… ostaa tuo meripihka.” Myyjä katsoo epäluuloisesti jäätävillä silmillään. Onko tuo etelän mies merirosvojen vai kenen vakooja? Täytyypä kysellä vähän taustoja. ”Tule huomenna, puhutaan sitten.”

Suosittelijat kuitenkin löytyvät ja sopimukseen päästään: Pytheas sijoittaa mukanaan tuomansa hopearahat kauppaseurueen tinalastiin, jonka kanssa lähdetään itään, yhden meren yli ja toisen meren rantaan, kauppapaikkaan jossa lasti myydään ja liikevoitto jaetaan osakkaiden kesken kullekin sijoituksensa mukaan. Tänään sitä sanotaan mm. osakeyhtiöksi, joskus varjagi-seurueeksi.

Kaikki seurueen jäsenet osallistuvat laivan soutamiseen, ja jokainen on hankkinut itselleen kirveen tai miekan puolustaakseen laivaa jos kohdataan rosvoja. Germaanien alueen pohjoisrajalla ja uuden meren rannassa, tinat saadaan myytyä, rahat jaetaan, ja seurue hajoaa. Emme tiedä, millä nimellä tätä markkinapaikkaa on kutsuttu, mutta tiedämme siitä jotakin: Etäisyys Massiliaan on 6300 stadionia ja leveyspiiri on 63″54′. Pytheas oli palannut tiedemiehen rooliinsa, ja pystyttänyt gnoomoninsa.

Seuraavat hänen antamansa koordinaatit ovatkin jo saman meren toisessa päässä: 60 18′, ja joulukuun 22. auringon korkeus horisontista oli 3 kyynärää. Pytheas oli siis jäänyt johonkin odottamaan seuraavaa purjehduskautta? Leveyspiiri sopii eteläisen Suomen korkeudelle. Seuraava mitattu kohde onkin jo Helios Koimatai, ”Auringon hauta”. 58 29’30”. Elääköhän Suomessa vielä massilialaisen tutkimusmatkailijan jälkeläisiä?

Matka Itämereltä Mustallemerelle lienee tapahtunut samalla metodilla, -ja ilman suurempia välikohtauksia. Tavaravirta pohjoiseen ja pohjoisesta piti hyvinvoinnissa Mustanmeren kreikkalaiset kaupunkisiirtokunnat, kuten Olbian mihin Pytheas ilmaantui. Hän oli ensimmäinen kreikkalainen, joka osasi kertoa, että Britanniasta pääsee pohjoisen kautta Borystheneelle. Löysikö hän jotain aivan uutta?

Ehkei tämä tieto ollut aivan uusi Ukrainan ja Venäjän jokisuiden kreikkalaisyhteisöille, jotain tiedonmurusia on täytynyt tihkua, mutta ei todisteita että reitin voi kulkea. Käännetäänkin katseen suuntaa: Pohjoisessa, Itämeren piirissä, etelän tavaroita oli ”aina” haettu joko läntistä merireittiä tai myöhemmän Venäjän suurten jokien varrella olevista keskuksista. Jotkut ovat kulkeneet koko reitin, sillä jokainen välikäsi puolittaa liikevoiton.

Suomessa on muistoja #kaukokauppaan osallistuneista yhteisöjen mahtihenkilöistä: Nimet Kaukomieli ja Faravid -sama Skandinaviassa muistettuna- kertovat rikkauksien ja vaikutusvallan kasaantumisesta niille, jotka tekivät pitkiä kaupparetkiä.

Lapurista, matalaan veteen upotettuna, löytynyt suomalainen muinaislaiva edustaa hyvin sitä alustyyppiä, jolla on liikuttu Pytheaankin aikaan Itämerellä ja jokireiteillä.

Laivat siis kulkivat, tavara liikkui ja rikkauksia kasaantui kauppaan osallistuville. Vesiteiden kauppaverkosto, joka yhdisti Pohjoisen Jäämeren, Uralin metallikaivokset,  Kiinaan asti ulottuvat aroseudut, Välimeren ja Lähi-Idän urbaanit keskukset ja mm. Suomen alueen, oli ollut olemassa ”aikojen alusta”.  Äänisen vihreäliuske-kulttiesineet ja #suomalaiset-korvakenuijat levisivät Skandinavian ja Kaspian-Uralin arojen välillä jo kivikaudella.

Kauppateiden verkosto oli ilmaantunut heti, kun joku halusi ostaa ja joku toinen myydä, eivätkä kauppiaat viivytelleet: Suomen ensiasuttajille joku kävi myymässä Valdain ylängön piitä kivityökaluihin varmaan samantien kun nämä olivat saaneet leirinuotiot käryämään? Skandinavian tuonti-pii oli Tanskasta.

Baltian meripihkaa kysyttiin minolaisissa palatseissa, myöhemmin Roomassa, aina jossakin. Jos Pytheaan toimeksiantajat olisivat olleet esm. Sisilian kreikkalaisten kaupunkien kauppiaita, hän olisi ”löytänyt” Adrialta Veikselin suuhun johtavan #meripihkatien. Sekin legendaarisia muinaisia kauppateitä, -ja kulki ”barbaaristen” alueiden kautta joissa kauppaseurueen koskemattomuutta ei taannut muu kuin tapaoikeus.

Niin mitä liikkui muinaisilla kauppateillä?

• Meripihkaa Baltiasta kaikkialle.
• Mursunhampaita ”norsunluuna” Jäämereltä ja Vienanmereltä.
• Turkiksia pohjoisesta etelään.
• Erikoistuotteita kivestä: Äänisen vihreäliuske, pii, etc. kivikaudella.
• Kuparia Garino Borista ja eteläiseltä Uralilta, myös Altailta.
• Metallituotteita, aseita ja koruja, molempiin suuntiin.
• Maataloustuotteita, viljaa, hunajaa.
• Kankaita ja kudonnaisia, -tuotettiin myös pohjoisessa.
• Kalaliimaa pohjoiselta Uralilta keskiajalla kirjojen tekemiseen luostareille.
• Urbaanien kulttuurien tuotteita Välimeren piiristä ja Lähi-Idästä.
• Valitettavasti täytyy todeta, että myös orjia. Kaarle Suuren valtakunnan heikennyttyä feodaaliset maat, joissa talonpoikaisväestön ei sallittu järjestäytyä puolustuskykyisiksi, muodostivat ennennäkemättömän hankinta-alueen. Ostajina muslimimaat.

Otsikon kysymykseen, ”kuka löysi idäntien jota pitkin Pytheas kulki jo v.325 eKr?”, löytyy vastaus: *Kysynnän ja tarjonnan laki* sen teki. Riittävän moni haluaa ostaa, toiset haluaa myydä.  Ei siihen tarvittu ketään ylimainostettuja rantarosvoja. 

http://go2add.com/meteorites/Kaalijarv.php

http://www.saaremaa.ee/index.php?option=com_content&view=article&id=509

http://7is7.com/otto/estonia/kaali.html

https://en.wikipedia.org/wiki/Kaali_crater

https://www.researchgate.net/publication/225905751_The_age_of_the_Kaali_meteorite_craters_and_the_effect_of_the_impact_on_the_environment_and_man_Evidence_from_inside_the_Kaali_craters_island_of_Saaremaa_Estonia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaalin_kraatteri

http://www.ursa.fi/yhd/uranus/Uranuslehti/Uranus2_2008_3.htm

http://ismo-elo.mbnet.fi/Kaali/Kaali.htm