”Euroopan linnake”, Fortress Europe, jakaa mielipiteitä Euroopassa.

Maahanmuuton kannattajat ja vastustajat ovat löytäneet yhteisen sanan: ”Euroopan linnoitus”. Toiset pelkäävät eurooppalaisten sulkevan rajansa maahanmuutolta, toiset haluavat että Eurooppa turvaa asukkaidensa turvallisuuden, eurooppalaisen kulttuurin ja väestöpohjan kiristämällä rajakontrollia ja valikoimalla tulijat. Näillä kahdella ryhmittymällä ei näytä olevan muuta yhteistä, kuin iskulause: ”Fortress Europe.” Toiset puolesta, toiset vastaan.

Vielä muutama vuosi sitten pakolaiskysymys näyttäytyi muutamana harvana kulkijana, jotka saivat YK:n määrittelemät normit täytettyään poliittisen turvapaikan, ja sitten eivät.  Turvapaikanhakemisen muututtua muistuttamaan enemmän kansainvaellusta, kuin totuttua poliittisesti vainottujen liikehdintää, ovat monet arvioineet kantansa pakolaisuuteen uudelleen.

Edellinen suuri väestöliike Euroopassa, oli 12-14 miljoonan etupäässä saksalaisen siirtyminen Itä-Euroopasta ja Saksasta irroitetuilta alueilta länteen. Kun suurin osaa heistä joko asettui Saksan Liittotasavaltaan, tai jatkoi Atlantin yli normaalistikin siirtolaisia vastaanottaneisiin maihin, jotkut jopa Australiaan asti, tämä väestöliike ei aiheuttanut merkittäviä kulttuurisia mullistuksia.

Italia vastaanotti samoihin aikoihin Dalmatian ja Istrian niemimaan italialaiset, joita heitäkin odotti kulttuurisesti ja kielellisesti tuttu ympäristö. Näiden maailmansodan-jälkeisten väestösiirtojen käsittelyyn luotiin vielä tänäänkin olemassaolevat rakenteet ja säädökset.

Maailmansodan jälkeisinä vuosina väestöjen maastamuutot olivat etupäässä työnhakua taloudellisesti vauraammista maista, kuten turkkilaisten siirtotyöläisten ilmaantuminen Saksaan. Erityisiä rakenteita tämä muuttoliike ei synnyttänyt, sillä useimmiten tulijaa odotti työpaikka, ja mahdollisuus elää omilla varoillaan. Näinä vuosina varsinaisia pakolaisia tuli vain vähän, ja hekin kommunistimaista, jotka tekivät kaikkensa ettei kukaan pääsisi karkuun näistä ”paratiiseista”.

Suomi sai ensimmäisen suurta julkisuutta herättäneen pakolais-eränsä, kun Neuvostoliitossa oleskelevat Somalian marxilaisen diktaattorin Muhammed Siad-Barren kommunistisen yläluokan jäsenet saivat kommunismin romahtaessa lievän vihjeen mennä jonnekin muualle. Kun koko itäblokki oli romajtanut *Vanha Valta* oli pystyssä enää Suomessa: Siis sinne!

Somalit saivatkin Suomessa virka-apparaattiin pesiytyneiltä aatetovereiltaan heti ruhtinaallisen vastaanoton: Heidät majoitettiin hotelleihin, ja neuvottiin kaikki suomalaisen tukiviidakon porsaanreiät. Ja he ovat täällä yhä.

Lähi-Idän maissa tapahtuneet rauhattomuudet ja poliittiset muutokset lisäsivät siellä irtaimen väestön lähtöherkkyyttä, ja kun kanava Eurooppaan oli auki, väkeä alkoi tulla Pakistania, Afganistania ja Eritreaa myöten. Koska Eritreasta on tultu mm. Suomeen, pari sanaa tuosta maasta:

Eritrea on köyhä Afrikan-maa, joka on ollut aina köyhä. Siellä on ollut erivärisiä hallituksia, ja yhteistä niille on ollut huono hallinto ja tyhjä kassa. Varsinkin nuoren on vaikea saada siellä työtä, ja siten vakiinnuttaa oma elämäänsä. Hallitus on tätänykyä kommunistinen, mutta sen suurin kiusa alamaisilleen on pakollinen työpalvelu jossain armeijantapaisessa systeemissä. Toki sieltä lähdetään, mutta pakoon yleistä elämän viheliäisyyttä, ei vainoa eikä poliittista sortoa.

Perinteisten pakolaisten vastaanottoon tottunut Eurooppa on käsitellyt miljoonien tulijoiden laumoja kuten pakolaisia: Turvapaikantarve on tutkittu, ja tehty yksilökohtaisia päätöksiä. Tänä on vienyt  aikaa, ja pitänyt hakijan Euroopan maperällä. Vasta Dublinin sopimuksella estettiin ”turvapaikkashoppailu”, siis Euroopan kiertäminen turvapaikkaa hakien maata toiseen: Aina yhden hakemuksen kaatuessa, tehään uusi seuraavassa maassa. Valitettavasti kesällä 2015 Dublinin protokollaa ei noudatettu.

Pakolaisten ja valepakolaistejn miljoonaiset laumat ovat ilmiö, jota ei osattu ottaa huomioon voimassaolevia sopimuksia laadittaessa. Niinpä väärinkäyttö on yleistä, ja kulut näitä maailmankiertäjiä elätteleville maille kohtuuttomia. Kun vieraista kulttuureista tulleiden käytös kantaväestöä kohtaan saattaa olla ylimielistä ja röyhkeää, ja kokonaan uusia rikollisauuden lajeja on rantautunut Eurooppaan, on muodostunut yhä laajeneva maahanmuuttopolitiikkaa arvosteleva kansalaismielipide. Tämän mielipiteen edustajat ovat ottaneet käyttöön käsitteen *Euroopan linnoitus*.

He haluavat, että heidän hallituksensa ja EU suojelevat heitä ja heidän asuinympäristöään kansainvaelluksen tuomalta rauhattomuudelta. Samaan aikaan toisaalla: Väestöliikkeet yksinomaan ihmisoikeuskysymyksenä näkevät -usein liberaalit tai uusvasemmistolaiset- piirit ovat hahmottaneet uhkakuvan: Eurooppa sulkeutuu, muodostuu  *Euroopan linnoitus*.

Hyviä sanoja on vähän, ja jos on tarpeen, ne käytetään kahteen kertaan. Fortress Europe on myös maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevien liikkeiden verkosto, jolla on tällä hetkellä toimintaa 25:ssa maassa. Fortress Europe -verkosto muodostaa vastapelurin ”No Borders!” -liikkeelle, joka haluaa lopettaa rajakontrollin kokonaan, erityisesti köyhistä kehitysmaista tuleville, joita kaikkia se näyttää pitävän autettavina pakolaisina.

Fortress Europeen integroituvien mielestä pakolaisten auttaminen tulee tehdä siellä  missä se on tehokkainta, ja kulttuuriympäristö eniten pakolaisen kotioloja muistuttavaa: Kriisialueen lähinaapureissa. YK:n ja kansainvälisten järjestöjen toiminta noudattikin pitkään tätä sääntöä: Vietnamista pakenevat otettiin vastaan Malesiassa sijaitsevilla leireillä, palestiinalaiset Jordaniassa ja Libanonissa, jne. Massapakolaisuus ja kohdemaan väestöolojen mullistuminen onkin uusi 1990-luvun lopun ja 2000-luvun ilmiö.

Nyt on saatu havaita, ja kuulla myös vastuullisilta ministereiltä Suomessakin, että suurin osa 2015 maahantulleita ei lainkaan täytä pakolaisen kriteerejä. Pakolaisuuteen suhtautuminen vanhalla ajattelutavalla, näkemällä heidät autettavina ja hädänalaisina, ei enää ole ainoa vaihtoehto.