Poliisijärjestön puheenjohtaja jo 2015: ”Suomen kaduille tulee sotilaita.”

Juuri olemme saaneet lukea, että 01.09. alkaen Ranskan kouluja suojelevat palvelukseenkutsutut 3000 reserviläistä. Suomessa vastuulliset poliisit varoittivat jo viime vuonna, että niin saattaa käydä meilläkin: ”Pelkään pahoin, että kohta Suomessa kaduille tulee Ranskan mallin mukaisesti sotilaita. Ammattitaidon ja osaamisen kannalta sekin on parempi kuin tehtävien jakaminen siviileille täydennyspoliisijärjestelmän kautta”, Suhonen kirjoittaa.

Suomen poliisijärjestöjen liiton, SPJL:n, puheenjohtaja Yrjö Suhonen varoittaa seurauksista, kun poliisien toimintaedyllyksiä on vähennetty ja vokkeja sijoitettu harvaanasutuille alueille, joilla poliisipartion odotusaika on normaalistikin tunteja hälytyksestä partion saapumiseen. Jos tehtävä vaatii toisen partion tukea, sen paikallesaaminen on valitettavan usein toiveajattelua.

Kun tämänkaltaiseen tilanteeseen tuodaan yht’äkkiä kolminumeroinen lukumäärä henkilöllisyydeltään tuntemattomia nuoriamiehiä suoraan sotaisista ja väkivaltaisista oloista, eivät tilanteet ole hallinnassa. ”Jälleen kerran Suomi herää liian myöhään. Hallituksen ja eduskunnan on turha sanoa, etteikö olisi varoitettu”, Suhonen toteaa.

KOULUT00000001

Yrjö Suhonen ei ehdota järjestyksenpidon siirtämistä sotilaille, mutta kiinnittää huomion siihen, että siviilijärjestyksenpito on joutunut entistä vaikeampien tehtävien eteen aiempaa vähemmillä resursseilla, mutta tulevissa tilanteissa viranomaisilla ei ehkä ole muuta mahdollisuutta.

Santarmit vartioimaan kouluja Ranskassa.

Uusi Suomi 02.12.2015,

Iltasanomat 02.12.2015 maahanmuuttajien osuudesta rikollisuuden kasvussa.

One thought on “Poliisijärjestön puheenjohtaja jo 2015: ”Suomen kaduille tulee sotilaita.”

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.