”Monikulttuurinen perhe”: Punkkari-äidin pojasta lapsimurhaaja.

ISIS-Da’eshin videolla ihmisen murhanneen pojan vanhemmista alkaa tulla tietoja. Avioiduttuaan muslimin kanssa nyt 47-vuotias Sally Jones matkusti  Syyriaan, ns. kalifaattiin, elääkseen uuden uskontonsa mukaan. Miten meni, niinkuin omasta mielestä?

Fanaattinen lapsi, joka tappaa Raqqassa kuvatulla videolla sidotun miehen, jonka oletetaan olevan vangittu kurdi, on tunnistettu v.2014 Chathamista Kentistä ”kalifaattiin” muuttaneen nyt 47-vuotiaan Sally Jonesin nuoremmaksi pojaksi. Vanhemman lapsensa Sally hylkäsi Englantiin.  Sallyn nuorempi poika on syntynyt v.2004.

SALLYJONESMIESPOIKA00000001Mrs. Jones avioitui 20-vuotiaan Junaid Hussainin kanssa, joka uutisen mukaan on ”britti”. Hussain käytti Syyriassa ollessaan nimeä ”al-Britani, joka ISIS-Da’eshin videolla mainitaan myös pojan sukunimenä. Hussain-Britanyn kävi huonosti USA:n drone-iskussa elokuussa 2015. Surraan nyt vielä sitäkin, että USA dronettaa siviilejä? Empaatikkojen onneksi poikansa jäi sentään henkiin, että iloitkaa!

Shokeeraavalla videolla Sally Jonesin poika (kuvassa vasemmalla vähän pienempänä) murhaa yhdessä neljän muun ikäisensä kanssa viisi vangittua ja sidottua miestä.

Videolla sinisilmäinen pikkupoika esitellään nimellä  Abu Abdullah al-Britani, siis hänestä käytetään isänsä taistelijanimeä.  Noin 50:n Britanniassa syntyneen lapsen arvellaan yhä olevan ISIS-Da’eshin kontrolloimalla alueella. Vain harvat heistä ovat valkoihoisia, mutta niitäkin on. Raportti ei kerro, kuinka moni näistä viimeksimainituista on tullut ilman äitiään, isän lähdettyä yllätyslomalle.

Helmikuussa 2016 ISIS julkaisi videon, jolla 4-vuotias Isa Dare räjäyttää auton, surmaten vangit senSALLYPUNX0000001 sisälle. Pojan äiti on tunnistettu Grace ”Khadija” Dareksi, joka matkusti Syyriaan v.2012. Hän oli asunut Lewishamissa eteläisessä Lontoossa.

Viime vuonna Sally Jones yritti houkutella nuoria tyttöjä Englannista Syyriaan jihad-morsiamiksi terroristeille. Hän käyttää nykyisin nimeä Sakinah Hussain. Kuvassa Sally-Sakinah Englannissa punk-bändinsä kanssa. ”Punx not dead”, vai miten se meni? Di-gold

Asiasta kertoi Daily Mail.

SALLYJONES000333333333

ABUABDALLAALBRITANI00000001 Kalifaatin lapsitappajina eurooppalais-syntyisiä.

3 thoughts on “”Monikulttuurinen perhe”: Punkkari-äidin pojasta lapsimurhaaja.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.