Mona Walterin mietteitä

Ruotsissa asuva islamista poiskääntynyt Mona Walter on sitkeästi varoittanut ruotsalaisia heidän islamia koskevista harhaluuloistaan ja itsepetoksestaan. Ruotsissa halutaan uskoa, että kaikki ovat hyviä eikä kukaan halua ruotsalaisille pahaa.

”Hyvää huomenta FB- kaverini.

Minulla oli tänään mielenkiintoinen keskustelu 16- vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän kertoi, että uskonnonopettaja oli oppitunnin aikana kertonut, että tietyissä Euroopan valtioissa, kuten Englannissa, on voimassa muslimeille sharia- laki. Opettaja oli myös kertonut, että Koraanissa ei kehoiteta alistamaan naisia vaan se opettaa rakastamaan ja osittamaan arvostusta kaikkia ihmisi kohtaan.

Tyttäreni oli mietteliäs asioista, sillä olen näyttänyt hänelle ne koraanin säkeet ja haditit, joissa naista alistetaan ja solvataan.

Kysyin häneltä miksi hän ei ollut pyytänyt opettajaa näyttämään lähteitä väitteilleen? Ei, sanoi hän, en halunnut, että opettaja olisi leimannut minut rasistiksi kaikkien luokkakavereideni edessä, enkä halunnut hänen tietävän, että tiedän enemmän islamista kuin hän.

Ihmettelen nyt, miksi ruotsalaiset uskonnon opettajat eivät tunne naisten oikeuksia islamissa ja mitä sharia tarkoittaa naisille, lapsille ja ei- muslimeille, vai onko nyt niin, että valtio opettajien suulla tietoisesti hiljentää tulevaisuuden islamkritiikin. Tiedän, että istuva hallitus ja media tekee nykyään mitä tahansa vaientaakseen islamkritiikin.

Ehdotan, että opetatte lapsillenne miten islam suhtautuu länsimaihin, demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja sananvapauteen. Ehdotan myös, että annatte lapsenne kyseenalaistaa opettajien väitteitä, joissa he kertovat islamin opettavan rauhaa, rakkautta ja kaikkien ihmisten tasa- arvoa taustasta ja uskonnosta riippumatta.

Minä olen kertonut lapsilleni mitä sharia tarkoittaa naisille ja lapsille ja olipa henkilö muslimi tai ei- muslimi. Ehkä olettte sitä mieltä, että olen fanaatikko, mutta minä opetan lapsilleni Allahin ja Jeesuksen erot. Opetan heille miten tärkeää on eroittaa muslimi individuaalina ja islam ideologiana. Muslimeja on pajon hyviä, mutta islam on paholaisen ideologia.

Terveisin Mona”

https://www.facebook.com/mona.walter.182?ref=ts&fref=ts

Tajukangas Mona Walterista.

Mona Walter Helsingissä 10.09.2016 

 

Mona Walter ruotsalaislehdessä:

”Ruotsi täydellinen maa islamisoitumiseen.”

”Luulenpa, että vain me ex- muslimit voimme puhua  tämän päivän islamista Ruotsissa. Me olemme eläneet sharia- lain alla ja tiedämme mitä se tarkoittaa. Nyt tätä samaa painostusta on ilmassa Ruotsissakin.
 
– Te ruotsalaiset olette niin poliittisesti korrekteja, ettekä uskalla mitään. Te uskotte mitä imaamit sanovat teille. Mutta minä tiedän mistä islam saarnaa, minua he eivät voi huijata.”Sen jälkeen kun Mona Walter kirjoitti kolme artikkelia viime vuonna on hän joutunut vainon kohteeksi ja saanut tappouhkauksia vihaisilta muslimeilta. Hän joutuu elmään nyt osittain suojatun identiteetin turvin ja hänen puhelimensa on 24/7 yhdistettynä poliisiin, jos jotain tapahtuisi.Mona Walter on on ollut mukana muutamien ulkomaisten tv- yhtiöiden kanssa Göterborgin lähiöissä, pukeutuneena kasvot peittävään niqabiin, vain näyttääkseen kuinka sharia toimii jo ruotsalaisissa lähiöissä.”Ruotsissa on jo olemassa mini- kalifaatteja, jossa muslimimiehet kävelevät ympäriinsä ja muistuttelevat naisia mitä koraani sanoo huiveista ja pitävät huolen, että miehet ja naiset istuvat omilla puolillaan kahviloissa, jos naiset nyt sinne ylipäätään uskaltavat. Sama homma uimahalleissa.”

Myös Nalin Pekgul, joka hänkin on entinen muslimi, on kertonut useissa artikkeleissa, että jonkinlaisia shariapoliiseja on jo näillä poliisiraportistakin tunnetuilla alueilla. (Utanförskapsområdet= syrjäytyneet alueet, ongelma- alueet tms).

”Missä ovat ruotsalaiset feministit?? Kun kristitty  nainen Meriam Ibrahim uhattiin kivittää kuoliaaksi Sudanissa viime vuonna, koska oli hylännyt islamin, otin yhteyttä Feministiskt Initiativ- puolueeseen, mutta he eivät uskaltaneet tehdä mitään. He olivat niin peloissaan rasistiksi leimautumisesta. Minun mielestä he ovat tekofeministejä.

– Se mitä nyt Ruotsissa tapahtuu on se, että ihmisoikeudet eivät koske enää kaikkia ihmisiä. Erityisesti musliminaiset ovat pakotettuja elämään toisten lakien alaisina.”

Mona Walterin mukaan tämä muslimien eriytyminen normaalista yhteiskunnasta ja sharialain hyväksyntä, tekee sen, että monet muslimit Euroopan muista maista haluavat muuttaa Ruotsiin.

– Ruotsi on paras maa islamisoitua, sillä islamia ei saa täällä kyseenalaistaa. Muslimit voivat tulla tänne ja alistaa naisiaan ilman, että Ruotsin hallitus reagoi.


One thought on “Mona Walterin mietteitä

  • 6.9.2016 at 21:52
    Permalink

    Pakko kai se on sitten uskoa valtamedian väite siitä, että nämä somalit ovat oikeita moniosaajia, kun edes monikulttuuria ei voi vastustaa ilman somaleiden korvaamatonta panosta?

    Eurooppalaisten täytyy itse alkaa puolustaa omaa maanosaa ja elämäntapaa! Emme me tarvitse mitään afrikkalaisia maskotteja kertomaan tarinoita kivikautisista uskomuksista, joiden paikka alunperinkään ollut täällä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.