Israel ei ottanut pakolaisia vaan rakensi muurin

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ilmoitti jo viime vuonna, että Israel ei ota pakolaisia, koska Israel on erittäin pieni maa, jolla ei ole väestöllistä tai pinta-alallista syvyyttä. Hän myös vahvisti, että Israelin Jordanian rajan vastainen muuri kyllä rakennetaan.

Syyria on Israelin naapurimaa ja Jordan ja Libanon ovat ottaneet suuria määriä syyrialaispakolaisia. Keskustavasemmistolaisen työväenpuolueen johtaja Isaac Herzog sanoi: ”Juutalaiset eivät voi katsoa välinpitämättömästi sivusta, kun sadattuhannet pakolaiset etsivät suojasatamaa.”

Isaac jatkoi sanoen, että ”me emme voi olla välinpitämättömiä murhien ja teurastusten tulvan tapahtuessa Syyriassa” ja viittasi myös holokaustiin: ”me olemme omakätisesti kohdanneet sen, kun maailma katsoo sivusta hiljaa”.

Nyt, jos koskaan, Israelilla olisi ollut tilaisuus näyttää kaikille maille mallia ihmisoikeuksien noudattamisessa, mutta sen sijaan Israelia väestöluvultaan selvästi pienempi Suomi joutuu kantamaan heidänkin taakkansa.

4 thoughts on “Israel ei ottanut pakolaisia vaan rakensi muurin

  • 19.9.2016 at 16:10
    Permalink

    Elkää hättäilkö, kyllä sionistit ottavat maa-alueita kuhan Syyria on soraläjänä.

    Reply
  • 19.9.2016 at 17:00
    Permalink

    On se kumma miten leikkokikkelit ei halua muita samanmielisiä joukkoonsa.

    Reply
  • 19.9.2016 at 22:36
    Permalink

    ’Etistyksellinen’ toimittaja on valinnut uutiseensa vain osatotuuden, joita jatkuvasti latelemalla saadaan aikaan suuri valhe, joka hallitsee tällä hetkellä mediaa ja suurta osaa kansasta.
    Vuonna 2015 Israeliin tuli noin 30 000 maahanmuuttajaa. Tänä vuonna tahti on tainnut olla suunnilleen samaa.

    Reply
  • 20.9.2016 at 00:56
    Permalink

    Taitaa Otto-Wille Kuusinen jättää kertomatta, ovatko nämä hänen mainitsemansa muuttajat n.s. ”paluumuuttajia”, joille ihan maksetaan siitä, että he tulevat oman etnisen ryhmänsä etnovaltiota asuttamaan.

    Vaikea ajatella, että suomalaisetkaan vastustaisivat suomalaisten muuttoa Suomeen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.