Presidentti tuomitsee asiassa, jossa oikeus ei ole sanonut vielä sanaansa.

Presidentti Niinistö tuomitsi Asema-aukion pahoinpitelyn. Niinistö sanoi New Yorkissa YK:n pakolaiskokouksen yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa, ettei viikko sitten lauantaina Helsingin Asema-aukiolla sattunutta väkivaltaa pidä hyväksyä.”

Valistusajan alussa, kun sivistyneet ihmiset tuskaantuivat kuninkaisiin ja muihin öykkäreihin, ranskalainen Montesquieu keksi, että erotetaan eri vallankäyttömuodot toistaan. Saadaan demokratia ja oikeusvaltio.

  • Lainsäädäntövalta,
  • tuomiovalta,
  • toimeenpanovalta.

”Montesquieulaista vallan kolmijakoa” on siitä alkaen sovellettu, ja hyvin on pärjäilty. Paitsi Suomessa. Täällä keksittiin parempi idea: Presidentti kertoo jo ennen oikeudenkäyntiä, onko syytetty syyllinen.

Vastaavaa metodia on käytetty mm. Neuvostoliitossa. ”Kyllä syyte aina keksitään, kun on ensin syyllinen.”  Tähänkö ollaan menossa?

Joku media tahi jopa blogisti voi nyt kysyä, puolustammeko me ”natsirikollista”? Vastaamme sinne uuninpankon suuntaan: Tuomitseminen kuuluu tuomarille, syyttäminen syyttäjälle, ja puolustaminen asianajajalle. Me emme ole mikään näistä. Jos siis oikeusvaltiossa ollaan, syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan.

Muu käytäntö ei kuulu demokratiaan. di-gold

Asiasta kertoi MTV 19.09.2016.

4 thoughts on “Presidentti tuomitsee asiassa, jossa oikeus ei ole sanonut vielä sanaansa.

  • 19.9.2016 at 21:20
    Permalink

    Äänestin Niinistöä (vaihtoehtona Haaviston kaltainen suvakki setahirviö), mutta on EU:n marionetti ja juoksupoika hänkin jonka ei keskeneräisiin asioihin pitäisi puuttua, vai tietääkö Niinistö asioiden todellisen laidan? EI muuten tiedä, sen tiedän 😉 . Niinistö osoittaa kuitenkin alamaisuutensa EU:lle ja Suomen alennustilan totaalisesti, jauhamalla silkkaa valhetta…

    Reply
  • 19.9.2016 at 21:35
    Permalink

    Salelta unohtu kajaani kuin valtteri linjurista

    Reply
  • 19.9.2016 at 22:43
    Permalink

    Sauli rukka, sulla tais olla rankka viikonloppu, kun höyryt vielä sekoittavat ajatukses tänäänkin. Sä oot todellinen pettymys, petät oman kansasi.
    Olit ainoa vaihtoehto pressan vaaleissa, kun en halunnut, että maamme häpäistään haaviston taholta.
    Nyt en koskaan enää äänestä ketään, jollei todista olevansa oman kansansa asialla.
    Seisomme pian Suomen kansan haudalla, syntyvyys laskee, ei kukaan halua synnyttää lapsia muslimi maahan, jossa on islamin lait.

    Reply
  • 23.9.2016 at 00:23
    Permalink

    Sauli on globalistien juoksupoika ja tämän herran toimesta, harhautuksella ja perustuslain vastaisesti jouduimme euroon.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.