Median retostelu jimi karttusen kuolemalla

Nykysuomi selasi eri medioiden otsikkovalintoja ja kertomuksia Karttusen kuolemasta. Moni mediahan julkaisi epäillyn nimenkin kokonaisuudessaan vaikka tutkintaa ja kuolinsyytä ei ole vielä edes julkaistu.

Kansanuutiset ja yle meedioina kertovat kuoleman johtuvan kallovammasta
Kansanuutiset ja yle meedioina kertovat kuoleman johtuvan kallovammasta

Karttusen huumeidenkäytöstä liikkuu paljon huhuja. Huhuissa mainittu amfetamiinin ja pirin käyttö. Karttusen lähipiirin jopa kerrotaan kertoneen kuinka tämä on huumepäissään makoillut ties missä tienvarsilla, kun eivät jalat ole enää kantaneet. Kuolinsyy voi siis olla mikä tahansa, toki potkun jälkeen kaatumisesta johtunut päänkolautuskin. Tätä ei kukaan vielä tiedä.

Varisverkosto tosin tietää kertoa, että uhri kuoli jo tapahtumassa.
Varisverkosto tosin tietää kertoa, että uhri kuoli jo tapahtumassa.

Tosielämässä Karttunen kuoli viikko tapauksen jälkeen meilahden sairaalassa, no ei anneta totuuden pilata hyviä otsikoita.

ylex
kuvakaappi ylex

Ylex vaatii päättäjien puuttuvan rasismiin. No osapuolet olivat molemmat valkoihoisia, eli ainakaan rotuvihasta ei liennyt kyse. Vaan enemmänkin kahden eri poliittisen ääripään kohtaamisesta. Karttunenhan saapui tapahtumaan huutelemaan ja sylkemään tapahtuman pitäjien päälle, josta siis tilanne sai alkunsa.

Helsinginsanomat
Helsinginsanomat

Uutinen kertoo Karttusen tapauksesta ja äärioikeistosta yleisesti, uudelleenarviointia ehdotettu, jopa kokousta asian tiimoilta viikon varoajalla. uutiseen on myös osattu poimia puukotus vuodelta 2012. Uutisessa sanallakaan ei mainita äärivasemmistoa. 

iltasanomat
iltasanomat

 

Sauli Niinistökin otti taas kantaa, tälläkertaa Valtteri ei ollut jäänyt pysäkille vaan Sauli miettii ”rasismi on rikos”.

”Minulla se herättää ajatuksen, että rasismi on rikos ja kuuluminen järjestöön, jonka toimintaperiaatteisiin ja tavoitteisiin kuuluu mikä tahansa rikos, on myös rikollista”

 

 

Kukaan ei varmasti tiedä mitä Sauli lausahduksellaan tarkoittaa, mutta kommentoi kuitenkin.

Petteri Orpo kerkesi myös asian tiimoilta antamaan julkilausumaa missä oli huolissaan äärioikeiston toiminnasta. Jälleen se jokavuotinen autojenpoltto, henkirikokset, häirinnät, ikkunoiden rikkomiset ja muut äärivasemmiston toimintatavat saivat siunauksen ja niistä vaiettiin.

 

Sitten löytyi esimerkkiotsikko paremmasta journalismista:

Helsinginuutiset, ei mainittavaa. totuudenperäinen ja rehellinen otsikko ja juttu.
Helsinginuutiset,totuudenperäinen ja rehellinen otsikko ja juttu.

 

 

 

2 thoughts on “Median retostelu jimi karttusen kuolemalla

  • 20.9.2016 at 23:50
    Permalink

    No joo… Niinistö myönsi että ajatus rasisti-rikos mallista on hänen oma ajtuksensa joka heräsi kun hän kuuli asiasta. Sillä ei siis ole mitään tekemistä lain kanssa koska sen on hänen henkilökohtainen mielipiteensä-

    Reply
  • 21.9.2016 at 00:55
    Permalink

    Suuri joukko idiootteja ilmoittautuu aivan vapaaehtoisesti median sekä politiikan parista nyt on helppo nähdä kuka on kuka ja kenen joukoissa seisoo!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.