Noidat ja parantajat Karjalan Kannaksella

”Melkein joka kylässä oli ennen muinoin oma ruusunlekkeiden tekijänsä, lääkekasvien tuntijansa, hierojansa ja kupparinsa, joka samalla oli suurempi tai pienempi konstiniekka.”(Kansantapoja ja uskomuksia Karjalan Kannaksen itäosassa, 1931) Parantajien lisäksi kannakselaiset turvautuivat noitiin, joiden tieto ja mahti toi kadonneet esineet takaisin, rankaisi varkaita, ja toteutti ihmisten erilaisia toiveita.

Luutahännän Ämmä

”Vanhan tavan jatkajia ovat nykyisin elävät Vaalimoin noita, Luutahännän Ämmä, Huumolan Ämmä ja Lapin Ukko. Luutahännän Ämmä Haapalasta, eli Luutahännältä käy jo yhdeksättäkymmentä ja on niin muistinsa menettänyt, että tuskin on seuraavana päivänä selvillä, paransiko hän edellisenä miestä vai naista, jalkaako vai kättä. Tästä kai johtuu, että häneen enää vain harvoin turvaudutaan ja että hänestä puhutaankin suhteellisen vähän. Voimansa päivinä hän kuitenkin oli taitava kylvettelijä ja lääkekasvien tuntija. Monen ihmisen sairaus on jäänyt hänen mökkiinsä ja nokiseen saunaansa.

Mummon omaan mieleen näkyvät erikoisemmin syöpyneen ne tapaukset, jolloin hän on kylvettänyt humpan ihmisen jälleen tervejärkiseksi. Parantamistavat, joista hän on ylpeähkö ja joiden luotettavuuteen hän ehdottomasti uskoo, hän on oppinut nuorena Vanasissa (Kuokkalan kulmakunta) Kiurun mummolta. Hyvin voimakkaasti  Luutahännän mummo tehostaa, ettei hän ole noita ja ettei hänen parantamisensa ole synnin tekoa. Saunaan hän menee totisest syvämest tietäen, että ihmine ei voi itse mittää, jos ei Herra tule avuks. Kylvettelyn hän toimittaa Jumalan sanan kans lukien uskontunnustuksen, tule Pyhä Henki tänne, Herra hyväst siunatkoo, jne.. Isämeidän on luettava ensimmäiseksi sekä toistettava vielä kylvettämisen puolivälissä ja lopussa.

Tämän lisäksi mummo kuitenkin tuntee joukon muita lukuja ja vihoja. Parannettaessa on juuri niiden lukeminen suun edessä pidettävään lääkkeeseen kaikkein tärkeintä. Ämmänkin mielestä pirtu on tepsivin sisäinen ja ulkoinen lääke käärmeenpuremaan. Maonvihat (jotka luetaan puremaa lääkittäessä.lat.huom.) kuuluvat hänen saneleminaan:

Huumolan ämmä

Huumolan ämmän tiedetään olleen keisarin lääkärin auttaja. Hänen kerrotaan aikovan siirtää tietonsa ylioppilasvävylleen. Loitsuja ja taikoja ämmä ei käytä, mutta valmistaa kyllä lääkkeensä itse, enimmäkseen apteekin aineista. Niillä hänen väitetään parantavan silloinkin, kun lääkäri on tuominnut taudin parantumattomaksi, tai suositellut pelättyä parannuskeinoa, leikkausta. Eräälle keuhkotautiselle lääkärit myönsivät elinikää korkeintaan kaksi viikkoa, mutta tämä parani ämmän lääkkeillä samassa ajassa, ja elää vieläkin terveenä ja lihavana.

Huumolan ämmän maine on niin vankka, että hänen luonaan käy päivittäin sairaita kuin parhaan lääkärin vastaanotoissa, eikä vain Kannakselta, vaan oppimatonta ja oppinutta väkeä aina Ruotsin rajoilt ast. Kesäisin hänen luokseen kuljetaan tavallisimmin linja-autoilla, -talo on aivan tien varrella, joten heikoinkin sairas selviää pysähdyspaikalta ämmän hoteisiin.  Talvisin matkataan Kämärän majatalosta. Siellä on hevonen, joka ei muuta tee kuin kuljettaa ihmisiä sitä kahdeksan kilometrin taivalta, mikä on kievarin ja ämmän talon välillä. Kyytipoikaa ei tarvita, sillä hevonen osaa tien omin päin.

Ennen kun nuorena olin Paavolan pitäjässä, niin siellä Huumolan muori lensi trullina pääsiäisyönä, piakka oli perseen alla ja vihtat siipinä. Se leikkasi villoja lampaan jaloista ja lehmistä lampaan karvoja, kymmenpennisen kokoisia paikkoja. Pojat näkivät sen lentävän ja siunasivat, niin se putosi alas, mutta kun kirosivat, niin se lähti taas lentämään. Paavola. Paulaharju, S. 13554. 1930.

Vaalimoin Ämmä

Kannaksella on vielä noita, jonka maine pyrkii himmentämään kaikki edeltäjäin saavutukset: Erkin ämmä eli Vaalimoin ämmä Valkjärven Vaalimoin kylästä. Kivennapalaisten kertomusten mukaan hän on vanhoillaankin vielä rivakka eukko, likainen uunillaoleskelija, joka polttaa piippua, kiroaa ja tuoksuu miestä väkevämmälle. Sunnuntaisin hän lukee Raamattua. ”Eihän kirja kiellä helvetist, eikä paper pahalt tielt” lisää kertoja.

Sukuperä juonnetaan luonnollisesti Lappiin, vaikka ämmä itse väittää olevansa vanhaa sotilaspohjaa Saarijärveltä. Jo hänen suuri setänsä Kustaf Pietarinpoika Vik oli ollut Puolan sodassa, ja hän itse on Suomen puolustaja, jonka ansiota on mm. valkoisten voitto punaisista.

Lapsia ämmällä tiedetään olevan ainakin kaksi. Vialliselle tyttärelleen hän on taikakeinoin hankkinut peräti komean ja kunnollisen miehen, mutta poikansa kanssa hän elää ilmeisessä epäsovussa. Asiakkaitaan kohtaan hän on oikukas. Väliin kohtelee hyvin, väliin ajaa ovesta ulos. Kaikkien entisajan noitien tapaan hän on jo etukäteen selvillä vieraiden saapumisesta ja mielenlaadusta, sekä osoittaa kernaasti heille itselleen tietävänsä mistä he ovat ja millä asioilla liikkuvat.

Turha oli siis lähestyä Vaalimoin noitaa vilpillisin mielin. Eräs asiakas kertoo hänen luokseen mennessään panneensa vasempaan kenkään vanhan hopearuplan, koska hän oli kuullut noitaa voitavan pettää sillä tavalla. Heti oli ämmä kysäissyt: ”Mitä sie kenkähäis panit? Siul on kaikki ne valkjärvöisiin kotkotukset, et muka Erkin ämmä ei mittää tiijä.”

Vaalimoin ämmän praktiikka on melko laaja ja monipuolinen. Parantajana hän on hyvin tunnettu varsinkin äkillisissä sairastapauksissa. Tällöin hän turvautuu noituuteensa, mutta käyttää myös lääkkeitä. Metsäpirtin miehen sormea oli särkenyt hänen saamatta kolmeen vuorokauteen unta silmiinsä. Ämmä otti tupakkaa, rasvaa, kermaa, pirunpaskaaja vanhaa miestä. Laitettuaan niistä sekoituksen, hän sovitti sen kipeälle sormelle, jolloin tuska loppui heti ja mies rauhoittui nukkumaan. Tauteja hän parantaa sairasta näkemättäkin, vieläpä usein tämän olematta tietoinen, että noitaan on turvauduttu.

Myös juopon miehen hän pystyy muuttamaan ehdottoman raittiiksi. Kerran hän tarvitsi tähän tarkoitukseen asianomaisen käytetyn pyhäpaidan, johon oli pyyhitty märäksiajettua hevosta. Paidasta puserretut nesteet hän keitti miehelle lääkkeeksi.

Eläimiä hän parantelee yhtä taitavasti kuin ihmisiä. Eräältä lempaalaiselta oli lehmä kuolemaisillaan. Ämmä käski miehen mennä heti kotiin, lyödä maassa makaavaa elukkaa kolme kertaa mukaan annetulla rautaketjulla, ja tulla uudelleen tuoden ruisjauhoa, poroa, punaista verkaa ja lankaa, orjantappuraa ja vanhaa miestä, kaikkiaan yhdeksää lajia eri pusseissa. Lyöntien ja ämmän lääkkeiden ansiosta lehmä parani täydellisesti.

Asioita itselleen ja muille selvittäessään Erkin ämmä ei käytä kortteja. ”Eihän pahvi mittää tiijä, ämmähän itse asjaa tietää”, sanoo hän tästä. Tulijalta hän tiedustaa ensi töikseen, onko tällä pirttiä eli riitä (spriitä). Hänellä voi olla ainetta edellisten asiakkaiden jättämänä varastossaan, mutta sitä hän ei suostu käyttämään, sillä toiselle katsottuna se ei näytä.

Kun spriitä on hankittu, kiinnittää ämmä valkean paperin seinään ja sytyttämänsä lampun valossa heijastuttaa spriipullollaan paperille tarvittavat henkilöt ja tapahtumat. Kesäisin näyttää asiat aurinkojumala, kun ämmä johtaa peilillä sen säteet seinään.

Menetelmä on erittäin tärkeä ämmän ottaessa selkoa varastetusta tavarasta ja muista rikosjutuista, joissa häneen ehtimiseen vedotaan. Asianomaiset voivat asiansa suhteen erehtyäkin. Siten eräs ukko luuli lehmäänsä varastetuksi, mutta ämmä näytti hänelle lepikon, johon salama oli iskenyt lehmän, niin että toinen puoli ruumista vielä jaksoi nousta, toinen puoli ei. Edelleen pulloaan heijastutellen hän näytti tien raadolle.

Näissä asioissa petos ei pitkälle auta. Kivennavan mies tuli tiedustelemaan hevosensa varkaita. Ämmä näytti hänelle pullon varjoja sanellen: ”Katso, eiks tuos oo teijä niitty ja eiks hevone olt tuos puus pientareen reunas kii? Itse päästit hevosen irti ja painoit suitset veljeis kättee. Vel on par´aikaa ottamas rahhoi Vennäil. Tullimiehii tautta tulit.” Välttääkseen rajavartioiden oikeutettuja epäluuloja hevosen salakuljetuksesta ja nähdäkseen samalla ämmän tietojen rajan, oli mies muka tosissaan lähtenyt Vaalimoihin kyselemään.

Varastetun tavaran ämmä joskus toimittaa takaisin. Pölläkkälän naiselta oli viety pyykit kuivumasta. Ämmä näytti niitä levittelevän varkaan ja kysyi: ”Pittääks täl tehhä kui kiire?” Samassa varas alkoi hamuta vaatteita kokoon, ja ennenkuin niiden omistaja ehti kotiinsa, olivat ne jo entisellä paikallaan.

Eräs kivennapalainen eukko yöpyi Vaalimoin ämmän mökkiin. Illallisekseen hän pyysi naapurin poikaa tuomaan muutamalla markalla vesirinkelejä. Ämmä huomautti pojan poistuttua, että oli varomatonta käsitellä rahoja pitkäkyntisyyteen taipuvaisen nulikan nähden. Kivennapalainen väitti, ettei hänen rahojaan niin vain viedä, ja pisti huivin kolkkaan sitomansa kukkaron yöksi päänsä alle. Aamulla Erkin ämmä ensitöikseen huomautti: ”hä, ompas ne rahat viety kuitenkii”, mutta päätteli vieraan lohdutukseksi: ”Viel se viejä tuop ne takasii.” Hetken kuluttua astui naapurin poika sisään vapisten, käsi nyrkissä ojollaan, tuli kuin näkymättömän voiman työntämänä sysäyksittäin kivennapalaisen eteen tuvan perälle, ja pudotti nyrkistään hänen helmaansa varastamansa rahat. Ämmä käski vieraan antaa pojalle korvapuustin. Kun tämä ei suostunut lyömään, laskeutui hän itse äristen uunilta, ja iski, sillä muuten ei varas olisi päässyt paikaltansa pois. (Usein näihin varkaan tms. pysäyttämis tarinoihin liittyy tämä teema: Varas saa liikuntakykynsä takaisin vasta kun häntä on lyöty tai läimäytetty. lat.huom.)

Mies, joka varasti toiselta neljä ruishehtoa, kuvailtiin Erkin ämmän toimesta aivan kielen päässä olevaa syylää myöten. Varas kyllä oli muuten tuttu, mutta syylä oli uutuus, joka tarkistettaessa osoittautui pitävän paikkansa. Edelleen syytettiin erästä asevelvollisuuttaan suorittavaa poikaa sotaoikeudessa varkaudesta. Pojan morsian meni Vaalimoihin, jossa ämmä osoitti tarkoin varastetun tavaran kätköpaikan aliupseerin huoneistossa. Tämä löydettiin ja poika vapautui oikean varkaan joutuessa töistään vastaamaan.

Ikävää, etteivät tuomarit ota kuuleviin korviinsa ämmän paljastuksia. Silloin olisivat myös oikeat syylliset Karvalan kuuluisaan tappeluun muutama vuosi sitten telkien takana, sillä ämmä on kyllä heidät paperillaan näyttänyt useampaankin kertaan.

Mitä maksuun tulee, perii ämmä sen joko rahassa tai luonnontuotteissa. Povaaminen maksetaan heti ja kymppi haastaa vähä. Usein ämmä määrää maksun suoritettavaksi esim. sittenkuin sairas on parantunut. Petos on tällöinkin aivan mahdotonta, sillä sitä yritettäessä ämmä osaa kostaa moninkertaisesti.”

Siteerattu Maija Ruutun kirjasta ”Kansantapoja ja -uskomuksia”, Helsinki 1931

Kommentteja:

Eurooppalainen ”noita”-traditio perustuu muinaiseen uskontoon, ollen sen haalistunut ja fragmentoitunut varjo, johon myöhemmät kristilliset piirteet ovat vaikuttaneet enemmän tai vähemmän. Jo antiikin aikana tämä kulttien, temppelien ja parannustaitojen jatkumo oli jo tietyllä tavalla vastakulttuuria vallitsevalle elämäntavalle. Se oli muistuma yhteiskunnista, joissa naisen asema oli arvostettu, eikä ihmistä luokiteltu sukupuolensa mukaan. Eleusiin mysteerit ja Kybelen tai Isiksen kultit kuuluivat Kreikan ja Rooman julkiseen elämään, vaikka niissä eli patriarkaattia vanhempi arvomaailma. Kristityssä Euroopassa Vanhan Uskonnon asema oli toinen.

Noitavainoihin ja inkvisitioon saakka parantajat ja syrjäseutujen yhteisöt harjoittivat vanhoja tapoja tietoisesti virallisen kristillisyyden ulkopuolella olevana toimintana, tietoisena sen ikimuistoisesta olemassaolosta ja alkuperästä Euroopan vanhimpana uskontona, mutta vainot muuttivat tilanteen. Jos joku halusi vielä säilyttää ja välittää vanhaa tietoutta yrteistä ja parannuskeinoista, hänen oli joko tehtävä se äärimmäisen salassa, tai saatava se näyttämään kristilliselta. Edellä esitellyn Luutahännän Ämmän tapa nähdä toimintansa kristinuskon Jumalaan nojaavana tuli mukaan traditioon tällä kaudella.

Se noituus, jonka kirkko tuhosi läntisestä Euroopasta 1500-1600 -luvuilla, ei ollut edellä esitetyn kansanperinteenkeräyksen 1900-luvulla tavoittaman kansan-magiikan kaltaista, vaan toisenlaista. Baskimaan noitaperinne vanhojen jumaluuksien nimien käyttämisineen onkin lähempänä tätä noituuden ”jälki-pakanallista” muotoa, kuin ”isä-meitää” lukevien 1900-luvun kansanihmisten taikakonsti-perinne. Noituus-traditiossa voidaan siis erottaa eri vaiheita:

Se noita-perinne, mikä siis jäi Suomessa kansanperinteen kerääjien haaviin, ei sisällä selviä viittauksia mihinkään muinaiseen uskontoon, ei eurooppalaiseen Jumalattareen eikä suomalaiseen muinaisuskoon. Näitä yhteyksiä löytyy kuitenkin rivien välistä ja eräinä helpostitunnistettavina piirteinä, kuten kalevala-mittaisten loitsunkatkelmien käyttönä. Noita-ämmät ja -ukot eivät kuitenkaan kokeneet niitä sellaisiksi.

Meillä oli jokatapauksessa olemassa tietty suomalaisella maaperällä vakiintunut puolikristillinen – puoli-taikatemppuileva noita-tyyppi, jonka kakaratkin tiesivät: Noita on vanha mökissä asuva akka tai ukko, joka parantelee sairauksia ja vammoja, löytää kadonneita esineitä ja herättää epäluuloja pappien tms. keskuudessa. Modernin tiedonvälityksen aikana tämä kuva hajosi.

On ihmiskunnalle suuri onnettomuus, että modernin joukkoviihteen sisällöstä pääsi määräämään USA, -tuo varastetulla maaperällä asuva juureton ja lapsenomainen kansakunta, jolla ei ole aavistustakaan eurooppalaisesta maalaiselämästä (kuten joku viisas totesi), eikä aavistustakaan muusta historiasta kuin villistä lännestä ja toisesta maailmansodasta. Sillä koneistolla, joka täyttää tuotteillaan kuvaruudut ja valkokankaat koko maailmassa, on yksi ominaisuus: Anti-Midaksen kosketus. Kaiken mihin se koskee, se muuttaa epäaidoksi. Näin on käynyt noita-hahmollekin populaarikulttuurin trendien kieputuksessa.

Vanhoja julkaisuja lukemalla ja kansanperinnettä tutkimalla voimme vielä päästä selville siitä, mitä ”noita” merkitsi ennen televisiota eläneille suomalaisilla. Se vaatii hieman viitseliäisyyttä, ja päätöksen muodostaa itse omat mielikuvansa valmiiksipureksitun omaksumisen sijasta. 

Lähde.