Busseja polttaneen EVR:n tiedotuskanava ”Takku-net” yksi mielenilmaisun taustavoimista.

2
Mainos

Väkivaltaisten ääriliikkeiden kieltämisvaatimusta yms. suvaitsevaisuutta ajava ”Peli poikki!” -tapahtuma on saanut tuekseen myös varsin erikoisia ryhmiä.

takku00000Takku-net:

Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään.

Iltalehti:

Yhteensä yhdeksän Pohjolan Matkan linja-autoa kärsi tulipalossa vaurioita. Yksi niistä saatiin vielä perjantaina liikennöintikuntoon. – Viisi tuhoutui täysin, kolme saadaan korjattua, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Johanna Lehtonen.

Tulipalo tapahtui linja-autojen varikolla, ja kaikki vaurioituneet ajoneuvot kuuluvat Pohjolan Matkalle. Syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Lehtonen pitää tuhopolttoa varteenotettavana vaihtoehtona, mutta ei halua spekuloida asialla enempää.

takku

Tulipalo paljastui tuhopoltoksi, kun TAKKU-net ylpeänä julkaisi ”toimintaraporttinsa”. Myöhemmin paljastui että viisi varikon rakennuksessa yöpynyttä kuljettajaa oli ollut välittömässä hengenvaarassa.

Jos ”Pelit seis” -väki kutsuu keskuuteensa takkulaisia, miksi Jimi Karttusen kuolemaan liittyvän valitettavan tapahtumasarjan alkunäyttämön järjestäjät, Asema-aukiolla promotilaisuuttaan pitäneet SVL:n porukat eivät ole saaneet kutsua? Mitään periaatteellista estettähän ei näytä olevan. di-gold

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. […] näihin vasemmiston mielenosoituksiin tekee anarkistit ja kommunistit, jotka itse käyttävät väkivaltaa estoitta, kuten tuhopoltto-iskussa, joka vaaransi viiden kuskin hengen. Luettelo kymmenistä vasemmistoväkivaltaisuuksista viime vuosilta artikkelin […]

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.