Juha Sipilää uhkailtu, mitä mieltä on kansa

Juha Sipilä kertoo iltalehdessä kuinka hänen perhe on saanut tappouhkauksia.

Se on totta, että perhettä on uhkailtu, ja myös minua on uhkailtu, mutta siinä ei ole varmaan mitään uutta kenellekään.

Kävimme kurkkamassa facebookin ihmeellisessä maailmassa miten kansa otti Sipilän uutisen vastaan.

  • Tee kaikki samoin kuin aina ennenkin ja ihmettele kun mikään ei muutu. Pätee moneen asiaan….
  • Sitä saa mitä tilaa.
  • Sitä niittää mitä kylvää…vanha SUOMALAINEN sananlasku!
  • Kertoo hyvin siitä idiotismin tiivistymästä mitä Sipilä edustaa.
    Jokainen terveellä maalaisjärjellä varustettu kun kuitenkin kykenee ymmärtämään itse omien päätöntensä seuraukset, myös ne negatiiviset sellaiset.
    Sipilä sekä monet muut Suomen päättäjät eivät ikävä kyllä tähän omilla aivoillaan ajattelevien ryhmään kuitenkaan kuulu.
  • eiköhän sipi voi miettiä miksi ,,jos ymmärtää,,, että on tosiaan laittanut köyhät kyykkyyn….. ja tuhonnut suomen…
  • luonto varoitti jo sipilää pojan kuolemalla ja tää tyhmä ei tajuu nyt jo lopettaa tota kyykytystä…kyllä se maksaa sen jotenkin tulevaisuudessa…oottakkee rauhassa…
  • Mitähän on liikkunut sellaisten ihmisten päässä ketkä äänestivät Sipilää…? Olisi todella mielenkiintoista tavata muutama!
  • Sipellä valikoiva muisti ” Eihän Sippe ehdi niin vähäpätösiä pikkuasiota muistelemaan, valhepakolaisten maahan muutto ja hyvinvointi vie aikaa ja evästä, ai niin ja veroleikkaukset toki muutkin leikkaukset, niin Sippe ehtii tuhota Suomea ja suomen kansaa!!
  • Sipilä piinaa minun perhettä, korottamalla kaikkia mahdollisia fiskaalisia veroja, lakkauttamalla meille kuuluvia etuuksia, leikkaamalla kaikkia tukia sekä minimieläkettä, nostaa sairaskulujen omavastuuosuudet pilviin, poistattaa korvattavia lääkkeitä ja tekee elämästämme kaikilla tavoin täyttä helvettiä !!!!!

Sipilä ei siis ainakaan kansan sympatioita puolelleen saa, yhtään puolustavaa kommenttia ei siis löytynyt, noin 200 läpikahlatusta kommentista.

Kommentteihin voit kertoa oman näkökantasi tähän asiaan.

 

 

13 thoughts on “Juha Sipilää uhkailtu, mitä mieltä on kansa

  • 30.9.2016 at 15:36
    Permalink

    Kempeleen mielenosoituksessa raiskauksen jälkeen oli kyltti: Saatanan Sipilä! Puhukoon se puolestaan tuon kansanpetturin tapauksessa.

    Reply
  • 30.9.2016 at 16:03
    Permalink

    Tästä jäi se paras kommentti pois!
    ”Ei pidä antaa pelolle valtaa”

    Ja sitten, tällainen vihapuheen lietsonta. Ylipäätään tällainen negatiivisten asioiden lietsonta ihan mediassa.
    Pitää Sipilän nyt niellä sanojaan. Ei muureja, ei leimaamista, kaikki ei ole oikeutettu lähtemään samalta viivalta jne. Avatkaa Sipilät kotovenne ja kutsukaa kahville.

    Toisekseen kansaa pelottaa joka päivä Sipilän puhe (päätökset) ja kelle hän soittelee.
    Toivottavasti hän ymmärtää omat mahdollisuutensa ja irtisanoutuu hirmutekojen tehtävistään ja voi muuttaa maanpakoon jonnekkin todella kauas, vaikka kumiveneellä loppumatka.
    Joutuuhan jo suomalaisetkin vainon kohteeksi kotimaassaan mielipiteistään jotka eivät siedä Sipilän toimia.
    ”Elintasosurffareille kaikki, omalta kansalta pois kaikki”: lukee takuulla Sipilän tyynyliinassa.

    Reply
  • 30.9.2016 at 16:21
    Permalink

    Ministerivala vannottu ja tämän jälkeen Sipilä osoittanut olevansa maanpetturi, joka on selkeästi vahingoittanut omaa kansaa. Kiehuvaan pataan ei siitä lestadiolaislähetyssaarnaajaa kaiketi laiteta, mutta rikoslaki määrää ihan sopivat rangaistukset ko.tekoon.

    Reply
  • 30.9.2016 at 17:42
    Permalink

    Sipilä on vannonut sotilasvalan mutta rikkoo sitä joka päivä.

    Reply
  • 30.9.2016 at 18:05
    Permalink

    ”Sipilä ei siis ainakaan kansan sympatioita puolelleen saa, yhtään puolustavaa kommenttia ei siis löytynyt, noin 200 läpikahlatusta kommentista.”

    Eikä mikään ihme. Nykysuomen uutiskuva on kyllä (vielä) osuva.

    Reply
  • 30.9.2016 at 18:31
    Permalink

    Vieraillessaan Kuopiossa vähä-älyisten mielenosoituksessa hän joutui poistumaan erään rohkean kansalaisen huudeltua häntä Maanpetturiksi tai petturiksi. Näin kansa hänet kokee. Kovat ajat vaativat kovia ratkaisuja mutta niidenkin on oltava oikeudenmukaisia. Sallimalla haittamaahanmuuton ja sen aiheuttamat valtavat kulut, vitsaukset, ja epäoikeudenmukaisiksi koetut leikkaukset on Sipilä kiistämättä ansainnut epäsuosionsa. Syy ja seuraus.

    Reply
  • 30.9.2016 at 19:18
    Permalink

    Kirveestä kuulus antaa ja urakalla,mulkut multiin

    Reply
  • 30.9.2016 at 20:48
    Permalink

    Uhkaillaanhan meitäkin jos niikseen tulee. Lisä matuilla ainakin.Sananvapauden viemisellä, ym.Sipilä ynnä muut ovat pettäneet valansa ja saavat siitä huolimatta jatkaa toimissaan. Kauanko kansan selät kestää ennen kuin katkeaa. Sipilän kannattais katsoa peiliin, miksi häntä jopa uhkaillaan. Jos ajetaan ihminen seinää vasten mitä muuta voi odottaa.

    Reply
  • 30.9.2016 at 20:57
    Permalink

    Suomalainen on harvinaisen pitkämielinen. Mieluiten haluaa olla rauhassa, ei haasta riitaa, hiljainen, sisukas, rehellinen…. Mutta historiaa tunteville, kun peli alkaa, se ei hyvin pääty. Nuijakapina on tästä hyvä muistutus. Eliitti on jo liian kauan halveksinut tavallista suomalaista, jonka mitta alkaa olla täynnä.

    Reply
  • 30.9.2016 at 23:11
    Permalink

    Sipilä sopii hyvin despootin ja sosiopaatin raameihin. Tällainen henkilö toimii välittämästä muista henkilöistä tai heidän hengestään/hyvinvoinnistaan, jyräten kaiken alleen ajaakseen omaa atuaan ja aatettaan. Tällainen ihminen ei välitä eikä ymmärrä sitä miksi kaikki ovat häntä vastaan. Hän ei omaa empätiaa.

    No, kaikki kansanedustajat ovat enemmän tai vähemmän narsisteja. Suuri osa despootteja ja melkoinen joukko sosiopaatteja.

    Tämä osoittaa miten kauas kansamme johtajat ovat kansastaan erkanatuneet.

    Reply
  • 30.9.2016 at 23:12
    Permalink

    toivoisin että hän joutuisi tilille kaikesta mitä on suomenkansalle on tehnyt
    1 eläkeet
    2 työttömät
    ja kaikki muut ovat saaneet kärsiä
    eli haluamme etä eläkeet nousevat ja heti
    3 asumistuet
    4 verot alemmas

    Reply
  • 1.10.2016 at 10:52
    Permalink

    Harvat ihmiset ovat täysin selkärangattomia takinkääntäjiä edustavat sellaista äärimmäistä ahneutta ja omaneduntavoittelua kuin nämä seuraavat :

    -Juha Sipilä
    -Jyrki Katainen
    -CAI GÖRAN alexander stubb
    -Petteri Orpo

    Tässä kovimmat maanpetturit sitten Otto-Wille Kuusisen aikojen.

    Näille ei mikään muu asia tunnu merkitsevän tippaakaan paitsi oma ura ja asema , totuudella ei ole sijaa heidän puheissaan kunhan ura jatkuu hyvänä ja leppoisa EU päättäjän virka 30 000e kk palkkoineen odottaa sitten kun on tarpeeksi sahannut kansalaisia silmään ja kuristanut Suomea ja kumarrellut syvään Merkelille ja monikulttuurin suurelle #unelmalle.

    Ennen Kataisen valtionvarainministeriaikoja oli valtionvelka vielä hyvissä kantimissa, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua :

    Valtionvelka on noussut vuoden 2008 pohjalukemasta 28 prosentista yli 50 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euromääräisesti velan määrä on noussut 85 prosenttia ja on nyt yli 100 miljardia euroa.

    Mistä Katainen sai määräykset romuttaa Suomen talouden ottamalla hillittömästi velkaa ? Voi vain kysyä. Velka on vieläpä käytetty byrokratian paisuttamiseen, virkamiesten palkkojen nostoon ja maahanmuuttoon sekä ”kehitysapuun”.

    Kehitysapuun kuluu yli miljardi vuodessa.
    Maahanmuuton kustannukset ovat varovaisesti arvioiden olleet 4 miljarida vuodessa ennen 2015 ryntäystä.
    Julkisen puolen palkat ovat jopa 25 % parempia kuin samasta työstä saatava korvaus yksityisellä sektorilla.
    Useissa turhanaikaisissa virastoissa on 8/10 henkilöstä ”johtaja” , ”apulaisjohtaja” , ”hallintojohtaja” ja niin edelleen. Näitä virkoja voisi karsia helposti runsaalla kädellä.
    Suomessa on väestöstä prosentuaalisesti eniten ihmisiä maailmassa julkisissa viroissa jos Pohjois-Koreaa ei oteta lukuun.

    Reply
  • 3.10.2016 at 09:57
    Permalink

    Onneksi tulee niin uskoville kuin ateisteille se viimeinen tuomio tämän fyysisen elämän jälkeen.
    Siellä on oikeudenmukainen tuomari.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.