Neanderthalin älykäs ihminen

0
Mainos

Daily Mail raportoi, että aiempi käsitys Neanderthalin ihmisestä on osoittautunut vääräksi. Eurooppalaisten ja aasialaisten kanssa risteytynyt Neandethalin ihminen oli taitava ja älykäs. Heidän tarinassaan on kuitenkin varoittava sävy, koska nyt vaikuttaa siltä, että nykyihminen lisääntyi sitä nopeammin ja siksi syrjäytti Neanderthalin ihmisen.

Neanderthalin ihmiset elivät 280 000 – 40 000 vuotta sitten. Eurooppalaisten perimästä noin 2-4% on peräisin pelkästään neanderthaleilta. Erityisen paljon sitä on eurooppalaisten ihossa [NewScientist], joka on tiiviimpi kuin afrikkalaisten iho ja jonka väri mahdollistaa riittävän D-vitamiinin saannin auringosta Euroopan olosuhteissa.

Löydöt antavat ymmärtää, että neanderthalit käyttivät kivi- ja luutyökaluja ja heidän silmä-käsi -koordinaationsa oli hyvä. Neanderthalit ovat myös rakentaneet 8 metriä leveän rakennuksen mammutin koristelluista luista ja ensimmäinen luista tehty kaulakoru on peräisin neanderthaleilta, 130 000 vuoden takaa.

Neanderthalin ihmisen rakennelmia on löydetty luolasta jopa 330 metrin syvyydestä. Toinen ihmislaji, jonka kanssa jotkut modernit ihmiset ovat varmuudella risteytyneet Neanderthalin ihmisen lisäksi on Denisovan ihminen. Epäilyksiä muistakin risteämistä ja takaisinristeämistä eri ihmisryhmien välillä on.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.