Tanskan kuningatar: en sanoisi, että olemme monikulttuurinen maa

Information Liberation raportoi Der Spiegelin artikkelista, jossa Margareta II, Tanskan kuningatar oli haastateltavana. Margaretan painotus on, ettei hän ota kantaa politiikkaan. Tällä kertaa hän kuitenkin katsoi, että monarkin on avattava sanainen kirstunsa.

Margareta II: ”En sanoisi, että me olemme monikulttuurinen maa, vaikka täällä asuu nyt enemmän ihmisiä erilaisista taustoista kuin 30 vuotta sitten.”

”Uskoakseni euforia Euroopasta on johtanut tilanteeseen, jossa monet meistä ovat unohtaneet, että Eurooppa on erilaisten maiden konglomeraatti, mutta jos et rakasta omaa yhteisöäsi, jos et tunne sen juuria ja et koe niihin yhteyttä, sinulla tulee olemaan ongelmia muunkin Euroopan kanssa.”

”Puu jolla ei ole juuria, kaatuu, kun taas puu, jolla on juuret voi aikanaan tulla osaksi metsää. Uskoakseni monet ihmiset ovat unohtaneet mitkä heidän juurensa ovat. Tämä on eräs monarkian eduista. Monarkit tarjoavat identiteetin yli sukupolvien ja on osa näitä juuria ja tätä etnistä maata.”

 

Toim. Huom.

Tällaiset vertaukset puihin ja niiden juuriin kansanyhteisöön liittyen olivat erittäin suosittuja 1930-luvun Saksassa. Margeratan ulostulo on kauniista asettelustaan – tai ehkä juuri sen takia – luonteeltaan syvästi kansallismielinen. On myös hätkähdyttävää, että kuningatar suoraan puhuu identiteetistä.

Monikulttuuri on ideologia, jonka mukaan erilaiset etniset ryhmät voivat elää kitkatta keskenään. Antiikin filosofien mukaan erilaisten etnisten ryhmien päästäminen valtioon on epäsuotavaa, koska se ennemmin tai myöhemmin johtaa kilpailuun vallasta näiden ryhmien välillä.

One thought on “Tanskan kuningatar: en sanoisi, että olemme monikulttuurinen maa

  • 3.10.2016 at 14:08
    Permalink

    Mitä vikaa on olla ylpeä omasta kulttuuristaan? Toimituksen huomautus antaa kuvan siitä, että jos arvostaa kotimaansa kulttuuria, kuuluu samaan viiteryhmään kuin natsit. Kuinka psykoosissa tulee ihmisen olla, että vihaa omaa taustaansa näin paljon? Mitä ”hätkähdyttävää” kansallisessa identiteetissä on?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.