Nigerialaismies: 107 avioliittoa ja 185 lasta!

Iltasanomat raportoi 92-vuotiaasta islaminuskoisesta nigerialaismiehestä, jolla on 97 vaimoa ja joka on ehtinyt solmia elämässään 107 avioliittoa ja siittää 185 lasta. Nigerian väestön odotetaan ohittavan lukumäärältään Yhdysvaltain väestön ennen vuotta 2050.

Afrikan väestönkasvu on vakava ongelma, sillä Afrikassa on nyt noin miljardi asukasta, mutta Maailmanpankin tilastojen mukaan tämä määrä kasvaa 2,5-kertaiseksi 2500 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Vuoteen 2100 mennessä Afrikassa odotetaan olevan 4-5 miljardia, eli 4000-5000 miljoonaa afrikkalaista.

Mm. Pentti Linkola on vastustanut näiden massojen siirtämistä Afrikan ulkopuolelle perustellen näkemystään biologialla, eli sanoen, että alueensa kantokyvyn ylittävän ryhmän käytös jatkuu samanlaisena myös muualla. Luvut voivat olla vieläkin suurempia, koska YK:n mukaan maailmassa voi olla jopa 13,3 miljaria ihmistä vuonna 2100.

 

Afrikan väestönkasvu on huimaa (Maailmanpankin luvut):

pop1

YK:lta löytyy vieläkin kauheampia numeroita maailman väestönkasvuennusteista:

world_population_v3-svg

Syntyvyyden keskittyminen Afrikkaan (CIA:n 2016 luvut):

countriesbyfertilityrate-svg

 

Nigerian väestö kasvaa Yhdysvaltain ohi vuoteen 2050 mennessä (Maailmanpankin luvut):pop2

3 thoughts on “Nigerialaismies: 107 avioliittoa ja 185 lasta!

  • 19.10.2016 at 06:26
    Permalink

    Käyrä lähti jyrkkään nousuun samalla hetkellä, kun kehitysapu astui peliin mukaan. Miettikää kumpi on siis tuhoisampaa maailmalle, ilmastonmuutos vai kehitysapu.

    Reply
  • 19.10.2016 at 06:51
    Permalink

    Suomeen tuli viime vuonna 32000 turvista, suurin osa miehiä, jos kaikki sais perheenyhdistämisellä vaimot ja lapset tänne niin sehän tekis tällä perhekoolla n. 9miljoonaa! Voi sitä tienestin määrää!

    Reply
  • 19.10.2016 at 08:10
    Permalink

    Euroopan osalta tuo käyrä on täysin väärä. Sillä seuraavan 8 vuoden aikaan euroopasta kuolee vanhuuttaan pois 35% sen väestöstä. Se on suurin yksittäinen muutos kautta historian jonka eurooppa tulee kokemaan. Suomessakin jo uutisoitiin että suomalaisten väkimäärä on kääntynyt laskuun. Ja juuri tästä samasta syystä. Kas kun uskalsivat kertoa.

    Miettikääpä hetki. Mitä tapahtuu kiinteistömarkkinoille kun kiinteistöistä vapautuu 35%??

    Mitä tapahtuu talouselämälle kun kulutus romahtaa 35%

    Mitä tapahtuu maan puolustukselle kun väestö vähenee 35% ja maahan rahdataan saman verran matuja??

    Mitä tapahtuu veroille kun veronmaksajien määrä vähenee 35%

    Tämä kaikki nähtiin jo -70 luvulla ja siitä puhutiin valtiotasolla. Siitä huolimatta, yksikään hallitus tai eduskunta ei ole tehnyt asialle mitään. Kukaan ei ole halunnut korjata tätä asiaa. Ja nyt olemme tilanteessa jossa me maksamme laskun. Toivottavasti sinulla ei ole lainaa. Tai, pystyt sen maksamaan pois lyhyessä ajassa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.