Tajunnan räjäyttävä tutkimus afrikkalaisten alkuperästä

Tutkimus (PNAS) paljastaa, että tutkitun Saharan eteläpuolisen populaation perimästä löytyy tuntemattoman hominidin perimää, joka on erkaantunut nykyihmisestä 700 000 vuotta sitten. Tätä perimää löytyi tutkitusta populaatiosta noin 2%. Oletettavasti risteytyminen on tapahtunut noin 35 000 vuotta sitten.

Vastaavasti eurooppalaisten ja aasialaisten perimästä on löydetty 1-4% Neandertalin ihmisen perimää kun taas Malesian populaation perimästä on löydetty noin 4-6% Denisovan ihmisen perimää. Erot ovat merkittäviä, koska ihmisen ja simpanssin perimä on 94 – 98.8% yhtenevä.

Tutkimus (artikkelin lopussa) on vuodelta 2011, mutta valtamedia on vaiennut sen kuoliaaksi.

 

Tutkimuksessa tutkittiin mm. Mandinka-heimon perimää. Kuva alla. Kaikki kuvat aukeaa suuremmiksi klikkaamalla.

image_230_image_fr

Alla kuvassa rekonstruktio Neandertalin ihmisestä. Varsinainen Neandertalin ihminen ilmestyi noin 200 000 – 250 000 vuotta sitten. Viimeiset Neandertalin ihmiset katosivat Euroopasta noin 28 000 vuotta sitten.

image_1734-neanderthal-dna

Alla Cro Magnonin ihminen (vas, rekonstruktio) ja nykyihminen (oik). Cro Magnonin ihminen oli aikainen nykyihminen, joka ilmestyi noin 40 000 vuotta sitten ja katosi 10 000 vuotta sitten. Nykyihmisestä lähimpänä Cro Magnonin ihmistä ovat suomalaiset.

seperated-at-birth

Alla kuvassa jäämies Ötzi, joka eli Euroopassa noin 5300 vuotta sitten. Rekonstuktio.

otzi

Alla kuvassa nykyihminen (homo sapiens sapiens neanderthalis?) – Sande Parkkonen.

img_5806

 

 

PNAS: Genetic evidence for archaic admixture in Africa (2011):

negroiddna

4 thoughts on “Tajunnan räjäyttävä tutkimus afrikkalaisten alkuperästä

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.