Tyrmäystippoja naisten juomalaseissa opiskelijabileissä Turussa.

3
Mainos

Oikeustieteilijöiden aineyhdistys Lex ry. raportoi kahdesta tapauksesta, joissa yhdistyksen järjestämissä bileissä on varmistettua havaintoa ns. tyrmäystipoista. Molemmissa tapauksissa huumausyrityksen kohde on ollut nainen, ja hän on käynyt tapauksen johdosta lääkärissä.

Lexin tilaisuudet ovat yleensä vain yhdistyksen jäsenille, mutta molemmissa tapauksissa läsnä on voinut olla myös muiden aineyhdistysten jäseniä. Näihin puoliavoimiin tilaisuuksiin on voinut tulla muiden opiskelijajärjestöjen jäsenten mukana myös hengailijoita, mitä Lex ry ei tosin myönnä. Kaikissa Lexin tilaisuuksissa on järjestyksenvalvojat ja ovikontrolli. Siitä huolimatta huumausyritykset ovat päässeet tapahtumaan, ja Lex piti asiaa niin vakavana että laati sisäisen tiedotteen, joka päätyi myös Lännen Medialle.

Asiasta kertoi Lännen Media / Kaleva 20.10.2016.

Viime vuosisadalla tyrmäystippa-vaara on ollut Suomessa hyvin satunnainen, ainoastaan Euroopassa ja muualla maaillmassa matkailevien nuorten naisten on täytynyt ottaa tämä mahdollisuus huomioon. Tyrmäystippoina käytetään erilaisia huumaavia aineita, ja myös apteekeista saatavia reseptittömiä lääkkeitä. Ohjeita löytyy valitettavasti myös netistä.

Tyrmäystipat, so. henkilölle hänen tietämättään annettu huumaava aine, täyttävät sellaisenaan pahoinpitelyn tuntomerkit. Tippojen antaja siis syyllistyy rikokseen, vaikkei hänellä olisi muita aikeita uhrin suhteen. Useimmiten kuitenkin on. Ylen toimittaja Mikko Kekäläinen kertoo omasta kokemuksestaan:

-Olimme Lahdessa työporukan seminaarimatkalla ja siinä oli virallista ja vähän epävirallisempaa ohjelmaa. Kävimme parissa baarissa mutta sitten hotellille siirtyessäni iski todella voimakkaasti uupunut, raskas olo. Tunsin, että voimat kerta kaikkiaan loppuu.

Kekäläisen seuraavat muistikuvat liittyvät siihen, että kollegat nostivat häntä kadun pinnasta ylös ihmeissään.

-Pyörryin yhteensä kolme kertaa ja sitten kun yhtään tulin tajuihini, niin pyörtyi työkaveri eli meitä meni siinä kaksi ihan minuutin sisään, Kekäläinen kuvaa sumean illanvieton kulkua.

Yle / PoliisiTV.

Tyrmäystippojen ensimmäinen buumi Suomessa tuli 90-luvulla itäeurooppalaisten rikollisten mukana. Nyttemmin kansainvälisyyden lisääntyminen on pitänyt tmän sektorin aktiivisena.

Otsikkokuva ei liity edellisiin tapauksiin, vaan Uutismaailmassa raportoituun sattumukseen. di-gold-1

 

Mainos

3 KOMMENTIT

  1. Eikös nämäkin rikolliset tule itä-euroopasta. Mutta aiempaa kauempaa…No, muutama neekeri tulee kyllä etelästäkin.

  2. Ainakin minut yritti nuori arabi huumata Teatteri-ravintolassa jo 90-luvulla. Pidin lasia sivullani kädessäni ja tämä paskaläjä kulki ohitseni ja tönäisi minua. Huomasin, miten sen käsi kävi lasini päällä ja maistoin sen jälkeen lasista vain kielen päälle hieman, koska pidin jätkää itsekin silmällä. Minuutin-parin sisällä alkoi huipata ja menin baaritiskille, jolloin baarimikko kysyi että mitä saisi olla. Laitoin paukun sen nenän etten ja sanoin että samanlainen, mutta ilman tyrmäystippoja. Baarimikko meni vihaisen näköiseksi ja kysyi, kuka ne oli laittanut. Käännyin katsomaan, mutta arabi oli poissa. Sanoin baarimikolle, että tulee äkkiä avuksi, jos kaadun ja joku tulee ”auttamaan”, sillä silloin lähtee omaisuus. Pysyttelin sellaisen kymmenisen minuuttia baaritiskiin nojaten, jolloin huimaus meni ohi.

    Nämä paskiaiset käyttävät usein tyrmäystippoina silmätippoja joissa on skopolamiinia. Ovat halpoja ja saa näppärässä pienessä pullossa, missä on tippa-annostelija.

  3. Drinkin myrkyttäjä ei siis välttämättä ole ollut koko illan aikana uhrinsa seurassa, vaan sujauttaa myrkyt lasiin ohimennen, kuten Eerolle. Ilmeisesti useampi kaveri toimii yhdessä: Valitsevat uhrin, laittavat tipat, odottavat että pääsevät putsaamaan.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.