Totuus Trump vs Hillary väittelystä – kun HS valehtelee!

Nykysuomen toimitus on katsonut Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden viimeisen vaaliväittelyn ja toisin kuin Sanoma-konserni, me tunnistamme sen, että meillä on asiasta mielipide.

Emme silti anna sen vaikuttaa uutisointiimme. Sekä Trump että Clinton väittelivät asiallisesti ja hyvin ja molemmat saivat tuotua esiin tärkeimmät kantansa. Väittely vaikutti aiempia enemmän perinteiseltä Republikaanit vs Demokraatit -väittelyltä. Molemminpuolisen loanheiton sijaan keskipisteessä olivat poliittiset linjat.

Trumpilla oli heikot hetkensä, kun hän jossain määrin väisteli syytteitä naisten huonosta kohtelusta; Clinton näytti surulliselta ja hänen silmänsä kostuivat, kun Trump löi häntä huonosta ulkopolitiikasta niin, että iskut selvästi osuivat maaliin.

Clinton väisteli taitavasti syytteitä siitä, että hän haluaa avoimet rajat ja aseet pois amerikkalaisilta. Trump puolestaan ahdisti Clintonia näistä aiheista taitavasti.

Kumpikaan ei saanut yliotetta väittelyssä, molemmat olivat edustavia ja taitavia ja toisaalta edustivat omaa itseään ja puolueidensa periaatteeita. Myönnän, että silmät kostui tässä katsomossa, kun Trump vetosi perustuslaillisuuteen.

Silti te, hyvät lukijat, saitte lukea Nykysuomesta totuuden väittelystä toisin kuin Sanomista. Totuus on meille tärkeä. Totuus, perustuslaillisuus, rehellisyys ja journalistinen etiikka ovat arvoja; arvoja, jotka ovat valtamedialle vieraita.

Voit halutessasi katsoa vaaliväittelyn englanniksi aivan itse, jos haluat muodostaa oman mielipiteesi omatoimisesti:

Totuus Trump vs Hillary väittelystä, kun HS valehtelee!

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.