Suomalaisuuden Liiton Turun osasto: Maahanmuutto uhka!

”Turun kerho on esittänyt että Suomalaisuuden Liitto ottaisi vahvemmin kantaa siihen, että voimme katsoa suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin ja suomen kielen aseman olevan uhattuna myös juuri hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena.”

”Onko kukaan Suomessa enää huolissaan suomalaisen kulttuurin, tapojen, kielen ja yhteiskunnan säilyvyydestä kun päättäjätkään eivät tätä ongelmaa tahdo tunnistaa? Kenen tehtävä on puolustaa suomalaista kulttuuria jos keskusteluilmapiiri on luotu sellaiseksi, että suomalainen kulttuuri jopa kielletään?

Ainakin keskustelusävy on sellainen että nostetaan esiin kysymyksiä kuten mitä on suomalainen kulttuuri. Tai esitetään vastakysymys että onko suomalaista kulttuuria olemassa. Tällainen kehitys pelottaa.

Turun kerho on esittänyt että Suomalaisuuden Liitto ottaisi vahvemmin kantaa siihen, että voimme katsoa suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin ja suomen kielen aseman olevan uhattuna myös juuri hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena. Olisi toivottavaa että Liitto ottaisi näkyvämmin asian esille ja voitaisiin kirjata se esimerkiksi toimintasuunnitelmaan.”

 

 

3 thoughts on “Suomalaisuuden Liiton Turun osasto: Maahanmuutto uhka!

  • 24.10.2016 at 01:51
    Permalink

    Ei ole olemassa mitään suomalaisuutta enää! Idiootti se joka ei sitä näe!

    Reply
  • 24.10.2016 at 02:06
    Permalink

    Nyt taitaa Tourettella keulia aika pahasti. 😀

    Reply
  • 24.10.2016 at 22:37
    Permalink

    Hyvä Turun osasto. Puheenjohtaja Sampo Terho, heräätys.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.