Venäjälle pysäytetyt pakolaiset elävät sukulaisten rahoilla ja varastamalla.

Iltalehden Venäjällä haastattelemat afrikkalaiset kertoivat tukalasta asemastaan, ja heille annetuista lupauksista päästä pian yrittämään uudelleen Suomeen. Tunnelmat Kantalahdessa viime talvena olivat apeat: Suomen raja oli juuri suljettu ja rahat oli loppu.

Suomen ja Venäjän väliset raja-asemat pohjoisessa suljettiin tilapäisesti muilta kuin Suomen, Venäjän ja Valkovenäjän kansalaisilta reaktiona paperittomien turvapaikanhakijoiden virtaan pohjoisen kautta Suomeen ja Norjaan. Rajanylitystä yrittävistä suurin osa oli alussa Venäjällä jo vuosia asuneita keskiaasialaisia ja afrikkalaisia, joille nykyinen Venäjä ei oikein tarjonnut juuri mitään. Pian ihmisvirtaan liittyi salakuljetusverkostojen asiakkaita suoraan kehitysmaista. Väkeä ehti tulla tätä kautta parisen tuhatta.

Suomen ja Venäjän presidenttien reaktio tähän oli rajan tilapäinen sulkeminen 06.10. asti. Raja on siis periaatteessa auki, mutta Pietarista ja muista suurista kaupungeista, joihin rajanylittämistä aikovat olivat joutuneet palailemaan, ei niin vain mennä Suomen rajalle. Iltalehti tavoitti Pietarista jo talvella Kantalahdessa haastattelemiaan afrikkalaisia. He kertoivat saaneensa jo epämäärisiä lupauksia pääsystä Suomen-rajalle, -oikealle virkamiehelle maksamalla.

Asiasta kertoi Iltalehti 29.10.2016.

Suomen hallitus ei pystynyt kesällä ja syksyllä 2015 käyttämään Dublinin ja Schengenin sopimusten tarjoamia mahdollisuuksia länsirajan sulkemisesta paperittomilta turvallisesta Ruotsista saapuvilta henkilöiltä. Myöhermmin toki pöministeri Sipiläkin myönsi, ettei ketään olisi ollut pakko ottaa vastaan. 35 000 rekisteröityä ja tuntematon määrä muita pääsi joka tapauksessa Suomeen.

Liikenne Venäjän kautta saatiin siis kontrolliin presidenttien Niinistö ja Putin otettua asian omiin käsiinsä, mutta tämä yhteisymärrys ulottui lokakuun kuudenteen. On epäselvää, kuinka paljon Venäjän presidentillä on tahtoa huomioida Suomen toivomukset nykyisessä kansainvälispoliittisessa ilmapiirissä. Muistamme, että Vlad Putin torjui taannoin Sauli Niinistön avauksen Venäjän ns. vastapakotteiden poistamisesta Suomen kohdalta.

Saatta olla vielä edessä tilanne, jossa Suomi joutuu koplaamaan rajan Venäjän puolelta sulkemisen joihinkin muihin asioihin, tai Venäjä yksiselitteisesti jättää Suomen toivomukset huomiotta. Onhan täysin Venäjän sisäinen asia, ketä se päästää omasta maastaan ulos.

Venäjällä on tällä hetkellä tuntematon määrä laittomasti maassa oleskelevia kehitysmaalaisia, joita Venäjä ei halua pitää ja joilla on vahva motiivi lähteä mihin tahansa mihin vaan pääsee. di-gold

One thought on “Venäjälle pysäytetyt pakolaiset elävät sukulaisten rahoilla ja varastamalla.

  • 30.10.2016 at 14:55
    Permalink

    Se on ihan oikein noille. Jos kerran on opiskellut Venäjän yliopistossa kaksikin vuotta, niinkuin se yksikin kaveri, niin ei ole mitään syytä ylittää rajaa pakolaistatuksella.

    Kunhan nyt muutaman vuoden lisää vaalenevat ikuisen lumen ja jään maassa niin katsellaan sitten uudelleen. Mutta pitää olla nöyrää poikaa. Toisaalta, nythän he ovat päässeet pakoon sodan kauhuja. Joten tilannehan on heidän kannaltaaan erinomainen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.