Valtio kerää sijoittajilta 15 miljoonaa maahanmuuttajien tempputyöllistämiseen, SOK mukaan.

Työttömyyden poistaminen lisäämättä kulutuskysyntää tai vientiä on temppu, jota säännöllisesti yritetään, ja aina yllätytään lopputuloksista, -siis niiden puuttumisesta. Kaikki koulujakäymättömät ja virastojen ulkopuolella reaalielämää eläväthän tietävät, että työpaikka ilmaantuu silloin, kun joku haluaa (vapaaehtoisesti) ostaa jonkun toisen tuottaman tavaran tai palvelun. Päätöksentekijöille asti tämä tieto ei ole ehtinyt.

”Työllistäminen” on ollut taikasana, jolla on päästy kahmaisemaan julkisista budjeteista. Mitä ihmeellisimpiä konsultteja ja kurssittajia on nähty, ja erikoisia himmeleitä kehitetty varsinkin nuorten työllistämiseen. Eräässä vaiheessa oli jopa outoja ”käänteisiä head-huntereita”, jotka palkkiota vastaan etsivät osoitetulle työttömälle työn. Tämäkin idea toimi vain niin kauan, kuin työllistettävä oli maahanmuuttaja: Työntekijän yritykselle tyrkyttäjä saattoi pelotella rasistileimalla.

”Hyviä kokemuksia” kertyi, ja ideaa ryhdyttiin laajentamaan kaikkia työttömiä koskevaksi. Oikein etsittiin uusia toimijoita, jotka palkkiota vastaan (julkisista varoista) olisivat etsineet työpaikkoja. Löytyikin jokunen start-up firma puuhailemaan, mutta asiasta ei ole pitkään aikaan kuultu. Niin miksiköhän?

Emme nyt tässä yhteydessä kertaa, mitä kaikkea on touhuttu nuorisotyöttömyyden verukkeella, ”voi pojat jos tietäisitte!”. Tutustutaan vain tämänkertaiseen ceissiin.

Valtio siis aikoo sijoittaa miljoonia, ja etsii yksityisiltä sijoitusrahaa peliin. S-ryhmä kauppamonopolin-puolikas on jo innolla mukana.

Varainhoitoyhtiö FIM on keräämässä yksityisiltä sijoittajilta rahoitusta hankkeelle, jonka tavoitteena on maahanmuuttajien nopeampi työllistyminen. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran ideoima hanke tähtää vähintään 2 000 maahanmuuttajan työllistymiseen kolmessa vuodessa.

FIM ja vaikuttavuussijoitusyhtiö Epiqus ovat hakemassa sijoittajilta noin 15 miljoonan euron panostusta, joka suunnataan maahanmuuttajien kouluttamiseen. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK kertoi tänään ensimmäisenä lähtevänsä mukaan miljoonan euron sijoituksella.

Mikäli hanke onnistuu, valtion kirstuun kilahtaa 28 miljoonaa euroa säästöinä työmarkkinatuessa, kotouttamiskoulutuksen kustannuksissa ja kasvaneena verokertymänä. Siitä osa maksetaan tuottona hankkeen sijoittajille, kertoo FIM:n toimitusjohtaja Teri Heilala.

Tässä se parhain pala jo olikin, ei tartte käydä linkissä: Yle 24.10.2016. Parasta Yle:llä ovatkin olleet eräät huumoriohjelmat.

Suomalaisten kulutuskysyntää nostavia ideoita ei hankkeeseen ilmeisesti liity, joten jokainen työpaikka on joltakin pois, mutta tätä ei saa sanoa rasismiksi vaikka tavoite näyttää olevan että duunipaikoilla pigmentti lisääntyy. Miksi ei toimittaisi taloustieteilijä Keynesin oppien mukaan:

Otetaan huonoina aikoina velkaa, tai mieluimmin käytetään hyvinä aikoina kerääntyneitä pääomia kuten Keynes tarkoitti, ja lisätään julkisia hankintoja yksityiseltä sektorilta. Näin julkinen kulutuskysyntä korvaa puuttuvan yksityisen, ja työvoimaa taas palkataan, kun työllistyneillä on varaa kuluttaa.

Junttiversio tästä on, että annetaan julkisista varoista tulonsiirtoja köyhille, jotta he voivat kuluttaa. Suomella on kolmas positio: Tuodaan maahan vaikeasti työllistyvää väkeä, ja elätetään heitä tulonsiirroilla usean sukupolven ajan. Maksajan roolissa on suomalainen duunari, jota verotetaan yhä raskaammin, ja hänen ostovoimansa minimoidaan. Ei huolta, ajattelevat puolueet: Maahantuotettu erikoisväki kuluttaa hänen puolestaan. Jos joku näkee tässä riistosysteemin, hänet vaiennetaan rasistina, -ja erotetaan liitosta.

Nyt tämän päälle lisätäämn vielä työllistämis- ja sopeutus-apparaatti verollista työtä tekevän duunarin maksettavaksi. Monituhatpäisiä toimitsijalaumoja tämä toki työllistää, mutta yhtään uutta työpaikkaa ei ilmaannu reaalitalouden puolelle. Sikäli kuin tämä apparaatti saa mitään aikaan, se riistää palkallisen duunin joltakin suomalaiselta ja antaa sen vartavasten maahantuodulle työllistettävälle.

Jos vielä kunnallisten asuntojen jakamiseen tulee sama systeemi, niin apartheid on oikea sana…. Täh? Että siellä on jo. di-gold-1

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.