Sentinelin saarelaiset, maailman maahanmuuttokriittisimmät asukkaat.

Pitkään aikaan kukaan ei ole yrittänyt lähestyä Sentinelin saarta eteläisillä Andamaaneilla, jotka kuuluvat Intian hallintoalueisiin. Saari on viimeinen paikka, jossa Andamaanien alkuperäisväestö saa olla rauhassa.

Intian brittihallinto karkoitti aikoinaan merirosvot näiltä saarilta, mutta siirtolaisuus Intian mannermaalta on Intian itsenäistyttyä muuttanut olot Andamaanien suuremmilla saarilla, mikä ei ole ollut hyväksi alkuperäiselle väestölle. Kun mantereella on satojamiljoonia ihmisiä, ja saarilla vain sen verran kuin luonto pystyy elättämään ilman että sitä muokataan, on selvää että harvalukuiset andamaanilaiset jäävät jalkoihin.

Osa andamaanilaisista on ”kotoutunut” l. yrittänyt löytää sijansa saarelle rantautuneen uuden elämäntavan tarjoamissa puitteissa. Se on yleensä merkinnyt vähemmän arvostettuja töitä tai irtolaisuutta. Nykyaika ei halua näitä ihmisiä. Sentinelille he eivät halua nykyaikaa, ja käyttävät jousiaan ja nuoliaan sen karkoittamiseen.

jarawaIntian viranomaisilla on ollut jonkinverran tahtoa suojella valtionsa heikoimpia alamaisia, mutta vain Sentinelin saari on täysin kiellettyä aluetta nykyajan bisnekselle. Taannoin sen rantaan on ajautunut luvattomasti saaren vesillä kalastusta harjoittanut troolari. Sen miehistön arvellaan tulleen syödyksi.

Sentineliläiset ovat eläneet saarilla yksin, ketään häiritsemättä joka ei häiritse heitä, 60 000 vuotta. He kuuluvat samaan asutusaaltoon, joka toi Australiaan sen ensimmäiset asukkaat.

Kun Phuketiin iskenyt tsunami aiheutti tuhoja Intianvaltameren kaikilla rannoille, Intian merivartiosto ja vähemmistökansoista huolehtivat viranomaiset rantautuivat Sentinelille pahoin odotuksin. He löysivät kuitenkin asukkaat, hengissä. Ymmärrettyään, että sivilisoituneemmilla saarilla ja rannikoilla oli koettu suuria tuhoja, ja ihmisiä oli menehtynyt, saarelaiset olivat hyvin järkyttyneitä. ”Me poistuimme alavilta mailta ja menimme kukkulalle, kaikki olivat turvassa.” ”Miten te tiesitte paeta?” ”Luonto kertoi, ettekö te osaa lukea luontoa?” di-gold

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.