Pankkikortteja kopioitu Espoon Leppävaarassa maanantaista tiistaihin.

Lepäävaaran asemalta, laiturin 3 lippuautomaatista, poistettiin tiistaina skimmauslaiote l. pankkikorttia kopioiva rikollisten asentama lisäke. Otsikkokuva ei ole Lepäävaaran tapauksesta, vaan pankkiautomaattiin asennetusta laitteesta.

  • Laite on ollut paikallaan ilmeisesti maanantai-illasta.
  • Lippuautomaatissa, laiturilla 3.
  • Laite on poistettu tiistaina.

Automaatista tuona aikana pankkikortilla lipun ostaneiden korttit on voitu kopioida, mutta tunnuslukua löydetty härpäke ei pysty tallettamaan. Usein rikolliset ovat käyttäneet piilotettua kameraa tunnusluvun saamiseksi. Tällä kertaa ei kameraa ole löytynyt, mutta on mahdollista että sellainen on ollut.

Kopioiduilla pankkikorteilla pyritään mahdollisesti tekemään ostoksia tms. muissa maissa, kaukanakin Suomesta. Rikolliset eivät yleensä viivyttele kaapattujen tietojen käyttämisessä.

Huomioikaa automaateilla asioidessanne kaikki oudot pahkurat ja epätavalliset yksityiskohdat. Saatatte säästää rahaadi-gold

Asiasta kertoi 09.11.2016 Keskisuomalainen.

168419skimmauslaite3

Keskisuomalainen 09.02.2012.

One thought on “Pankkikortteja kopioitu Espoon Leppävaarassa maanantaista tiistaihin.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.