Sananvapauden puolesta puhuttiin lauantaina Tampereella, Aamulehti uutisoi Odineista.

Eilisen (12.11.) tilaisuuden sananvapauden puolesta Tampereen Tullintorilla avasi tunnettu pirkanmaalainen vaikuttaja Pertti Veltto Virtanen. Puhujia riitti hänen jälkeensäkin, mm. kansalais-aktivistit Oula Lintunen ja Junes Lokka, mutta mediajulkisuuden otti Aamulehden uutisessa Terhi Kiemunkiin erityisesti kohdistunut pieni vastamielenosoitus, ja paikalla olleet Soldiers of Odinin jäsenet.

Aamulehti uutisoi hyvän journalistisen tavan mukaan, unohtamatta kriittisyyttä. Haastateltu ”odin” sai hyvin esille oman näkökantansa järjestöönsä kohdistuneeseen mediahälyyn, ja eilisen tilaisuuden vastustajat tulivat myös mainituiksi, heidän osuuttaan ylikorostamatta. Uutinen painoittui juuri niihin seikkoihin, joista lukijoiden voitiin odottaa olevan kiinnostunut.

Uutisen korjaus 14.11.2016.   Aamulehti haastatteli kahta paikalla ollutta, toinen oli Odinin edustaja ja toinen haastateltava Jorma Grönlund. Aikaisemmin artikkelista sai virheellisen kuvan, että Jorma Grönlund kuuluisi Soldiers of Odiniin, näin ei ole. Jorma Grönlund oli paikalla mielenkiinnosta kuulla tapahtuman puhujia, Grönlund korostaa ettei kuulu mihinkään järjestööndi-gold

 

Asiasta kertoi Aamulehti 12.11.2016.

 

2 thoughts on “Sananvapauden puolesta puhuttiin lauantaina Tampereella, Aamulehti uutisoi Odineista.

  • 14.11.2016 at 00:51
    Permalink

    Tämä on yksi syy sille miksi en edes avaa Aamulehden sivuja nykyään. Puhelinmyyntikin loppui kun sanoin tyrkyttäjälle että:”Minä en halua mitään jerusalem-postia”. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa luurissakin.

    Aamulehti on valemedia.

    Reply
  • 14.11.2016 at 17:11
    Permalink

    `Alussa oli Sana…

    ( ” mediajulkisuuden otti Aamulehden uutisessa Terhi Kiemunkiin erityisesti kohdistunut pieni vastamielenosoitus, ” ) … Mutta pimeys ei sitä käsittänyt.`

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.