Röyhkeiden murtojen sarja jatkuu.

Äskettäin uutisoitiin kyläkauppiaan lopettavan 40-vuotisen työnsä Lavialla toistuvien murtojen takia, nyt lappeenrantalaiselle yrittäjälle tehtiin ilkityö Vuoksen Kalastuspuistossa.

Lappeenrannan tapauksesta kertoo Etelä-Saimaa 13.11.2016.

Lavian ryöstäjistä Iltalehti 13.11.2016.

Iltalehti kertoi eilen (13.11.) myös viime vuoden huhtikuussa ”pikkukaupungissa” tapahtuneesta ryöstöstä, jossa rikolliset tunkeutuivat omakotitaloon, ja sitoivat siinä asuneen pariskunnan anastaessaan omaisuutta. Vaikkeivat tilastot näyttäisikään huimaa nousua rikollisuudessa, röyhkeät rikokset kohdistuvat nyt tavallisiin rauhallisiin, kotonaan oleskeleviin, ihmisiin aivan toisella tavalla kuin ennen.

Murtoihin ja varkauksiin on tullut väkivallan uhka, jos joku sattuu paikalle kesken teon. Tämä ei kuulunut suomalaiseen rikoskulttuuriin vielä muutamaa vuotta sitten. Samanaikaisesti poliisien määrää ja koulutusta vähennetään, ja maaseudulla partioiden vastuualueet ovat jo suurempia kuin pienet valtiot Keski-Euroopassa.

Aiemmin, kun poliisi oli vielä haja-asutusalueillakin suhteellisen lähellä, rikospaikalla partiota odotti vain sorkkaraudalla rikottu liiterinovi, ja vihainen talon omistaja. Vuonna 2016 omistaja saattaa perheineen olla todellisessa hädässä, ja minuutit ovat pitkiä siinä tilanteessa.  di-gold

 

Köyttä talosta ei löytynyt siihen hätään. Sitä vastoin miesryöstäjä löysi sivuhuoneesta johdon ja tietokoneen hiiren johtoineen.

Hän kietaisi hiiren johdon naisen kaulalle. Uhrin mukaan mies ei kuitenkaan kuristanut häntä. Sitä vastoin hän sitoi hiiren johdolla naisen kädet selän taakse. Seuraavaksi sokean naisen suuhun työnnettiin paperitukko. Uhri oli tukehtua ja sai oksennusreaktion.

Myös liikuntarajoitteinen mies joutui kovakouraisen käsittelyn kohteeksi. Hänen kätensä vetäistiin selän taakse ja sidottiin tietokoneen johdon avulla yhteen tappouhkausten kera.

Iltalehti 13.11.2016.

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.