Terrafame-pipo tulee Sipilälle kalliiksi?

Juha Sipilän tullessa pääministeriksi,  pohtivat jotkut nokkelimmat, myönteisessä sekä kielteisessä mielessä, että johtaako liikemies Sipilä sekä keskustapuoluetta että Suomea kuin yritystä. Politiikan kiemuraisen kulttuurin ulkopuolelta tulleessa henkilössä nähtiin myös potentiaalia, eikä ole vieläkään selvää, toteutuvat hyvät vai huonot odotukset. Terrafamen tapaus saattaa kallistaa saldon viimeksimainittuun.

Elinkeinoelämän kannalta tärkeiden hankkeiden tukeminen valtion taholta on synti, jota pienen maan on vaikea välttää. Sodanjälkeisen nopean jälleenrakentamisen aikana kukaan ei pitänyt kovin pahana julkistalouden ja yksityisen sektorin lomittumista, millä oli todella tehostava vaikutus. Koettu pula-aika piti kriitikot hiljaisina.

Varsinainen harppausta puolisosialismiin tapahtui sotakorvausteollisuudessa, jossa kontakti poliittisiin päättäjiin, ja näiden varmistettu suopeus, saattoivat olla tärkeämpi asia kuin se mitä tehdashallissa tapahtui. Kun ”pää oli auki”, kelattiin. Bilateraalisessa idänkaupassa poliittiset päätökset olivat jopa tärkeämpiä kuin tuotteiden spontaani markKinakysyntä, sillä Venäjän suljetuille markkinoille pääsy oli Kekkosen ansiota, ei esm. suomalaisten tuotekehittelijöiden. Niinpä suomalainen tekstiiliteollisuus kaatui heti kun venäläinen saattoi ostaa muualtakin.

Idänkauppa oli Keskusta-Maalaisliiton toinen kivijalka, -ja sitä käytettiin sumeilematta sisäpolittikassakin: Kun KGB-agentti Viktor Wladimirov ja keskustapoliitikko Paavo Väyrynen junailivat rapajuoppoa Ahti Karjalaista presidentiksi, poistettiin venäjänkaupan clearing-katto: Suomi vei Venäjälle ja Venäjä maksoi viennillä Suomeen. Tasapaino clearing-tilillä oli välttämätön, muuten Venäjä jäisi velkaa Suomelle. Kun suomalaiset eivät ostaneet ladoja tarpeeksi, vienti välillä takkusi. Paavo ja Viktor  päästivät jarrut: Vienti veti, mutta saatavat Venäjältä kasvoivat huimasti.

Venäjältä kesti myöhemmin vuosikymmeniä maksaa Paavon ja Viktorin kikkailun aiheuttama velka, eikä idänkaupan ryntäys kuitenkaan nostanut idänsuhteiden ”asiantuntijaa” maan johtoon, mutta tästä toiste. Tämä tarkastelu antaakin tässä yhteydessä kuvan siitä maailmasta, jossa suomalainen talouselämän ja huippupolitiikan lomittuminen tapahtui, ja että Keskusta oli silloin läsnä portinvartijana ja verkostoitujana. *Rakenteellinen korruptio* on se sana.

Miten puolisosialismi näkyi ja näkyy kotimarkkinoilla, siitä antaa kouluesimerkin ”paskalaki”: Hallinnollisella päätöksellä tai lainsäädännöllä pakotetaan kansalaiset ostamaan jotakin, jota he eivät muuten osta, ja -ylläri-pylläri- Hyvä Veli onkin sopivasti ryhtynyt valmistamaan juuri oikeanlaisia pönttöjä. Sillä mitään väliä, etteivät ne toimi. Laki on laki. Juha Sipilän nimi mainitaan tässä yhteydessä. Missä Keskusta, siellä keskustalainen tapa toimia.

Jos siis keskustapoliitikko antaa kohukaivokselle ison köntän julkista rahaa, jotta se ei kaadu omaan mahdottomuuteensa jo ennen kevään kunnallisvaaleja, on luonnollista, että kansalaisten epäluulo herää. Oman yrityksen rahoilla voi tehdä riskisijoituksia, ja halutessaan spekuloida poliittisilla vaikutuksilla -onhan se ”maan tapa”, mutta valtion puikoissa pitäis noudattaa toisenlaista yrityskulttuuria.

Sipilän mahdollista esteellisyyttä Terrafamen asiassa tutkii nyt Oikeusasiamies.

Asiasta kertoi Iltalehti 28.11.2016.

 

2 thoughts on “Terrafame-pipo tulee Sipilälle kalliiksi?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.