Ylen hallintoneuvoston demarit innoissaan Sipilän painostustempusta.

Yleisradion hallintoneuvoston demarijäsenet penäävät pääministeri Juha Sipilän Ylen toimittajaan ja päätoimittajaan kohdistuneen painostuksen tutkimista. Pääministerin lähetettyä sähköposteja Yleen hänen perheensä kytköksien mahdollisesti aiheuttamaa esteellisyyttä käsittelevät ohjelmat hyllytettiin.

Pääministeri Sipilä myönsi äskettäin 100 miljonaa valtion rahaa Terrafamelle, jonka alihankkijan omistussuhteet viittaavat pääministerin perheeseen. Yle:n toimittaja oli hankkinut mahdollisesta esteellisyydestä oikeusoppineiden arvioita. Sipilän yhteydenottojen jälkeen po. ohjelmien lähettämisestä luovuttiin.

Tilannetta, että poliittisella päätöksellä annetaan rahaa jollekin taholle, joka ohjaa osan saamastaan myöntäjän lähesten omistamalle yritykselle, pidetään yleensä rakenteellkisena korruptiona, mutta Suomi on tunnetusti maailman vähiten korruptoitunut maa.

Palvelualojen ammattiliiton PAM:n ammattiosasto, johon kuuluvat mm. Keskon keskusvarastojen työntekijät, on vilauttanut mahdollisuutta että Ylen toimittajia tuetaan poliittisella lakolla, joka pysäyttää elintarvikkeiden jakelun Keskon keskusvarastoista K-ryhmän myymälöihin.

Ylen demarien kannoista kertoi Verkkouutiset 30.11.2016:

He kannattavat Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelän (ps.) ehdotusta pääministeri Juha Sipilän viestien selvittämisestä.

Kivelä on ehdottanut selvityksen tekemistä Suomen Kuvalehden keskiviikkona julkaisemasta uutisesta. Uutisen mukaan Sipilä olisi yrittänyt vaikuttaa Ylen journalistiseen julkaisulinjaan viikonlopun aikana, kun kävi ilmi, että hän oli mahdollisesti sukulaissuhteidensa takia jäävi tehdessään Terrafame-päätöksiä. Tämä väite on vakava sekä pääministeriä että Yleä kohtaan.

Sosialidemokraattien mukaan objektiivisen tiedonvälityksen ja Ylen riippumattoman aseman on oltava kaikkien poliittisten toimijoiden erityissuojeluksessa.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.