Seppo Heino (Ps.): Kenelle kuuluvat oikeudet ja kenelle velvollisuudet?


3.12. järjestettiin Helsingissä mielenosoitus, jossa turvapaikanhakijat ns. suvaitsevaisten tuella vastustivat turvapaikkahakemustensa hylkäämistä ja osa vaati itselleen samanlaista sosiaaliturvaa kuin kantaväestölle.

Samana päivänä Lahdessa oli 30 afgaania vaatimassa aiheettomia turvapaikkahakemuksia jättäneiden palautusten lopettamista.

Viimeisen reilun vuoden aikana Suomeen on saapunut laittomasti ja Dublin-sopimuksen vastaisesti yli 32 000 turvapaikanhakijaa pääasiassa turvallisen Ruotsin kautta. Tämä on aiheuttanut syystäkin kantaväestön puolelta vastareaktioita.

Samaan aikaan maamme kantaväestön perustuslakiin kirjattuja oikeuksia kavennetaan, rajoittamalla suomalaisten oikeutta mielipiteen- ja sananvapauteen. Jopa ajojahdin luonteen saaneet vihapuheteoriat hallitsevat julkista keskustelua.

Kansalaisia on haastettu oikeuteen vastaamaan kuvitteellisista rikoksista, joita ei voida määritellä täsmällisesti ja useimmiten tällaisen ”rikoksen” uhrikin on epämääräinen maahanmuuttajien ryhmä, joka käsittää tuhansia ihmisiä.

Vihapuheella ja rasismilla leimaaminen ovat tässä kohtaa poliittisia termejä, joilla pyritään estämään kansalaisten keskustelu ongelmista, jotka ovat seurausta laittomasta ja haitallisesta maahanmuutosta. Kuitenkaan tilastollisten tosiasioiden toteaminen tai mielipiteen kertominen vaikkapa tulijoiden väkivaltaisesta käytöksestä ei oikeusvaltiossa ole rikollista.

Suomi on näihin päiviin saakka ollut sananvapauden edelläkävijä maailmassa. Mutta olemmeko nyt siirtymässä keskelle ”Keisari ilman vaatteita” –satua tai Orwellin maailman totalitaristiseen yhteiskuntaan, missä totuuden sanomisesta rangaistaan?

Perustuslaki on ennen taannut Suomen kansalaisten oikeuksia, mutta nyt tulkitaan, että perustuslain takaamat oikeudet kuuluvatkin mm. näille laittomille maahantulijoille.

Perustuslakivaliokunta on myös linjannut, että ihmisiä ei saa kohdella kantasuomalaisia huonommin pelkästään sen perusteella, mistä he sattuvat olemaan kotoisin. Samassa yhteydessä puhutaan ihmisoikeuksista, mutta milloin Suomen veronmaksajien tarjoamasta vastikkeettomasta sosiaaliturvasta on tullut ihmisoikeus?

Meille näin ollen määritellään elatusvelvollisuus koko maailmaa varten ja samaan aikaan meiltä riistetään oikeus arvostella tätä politiikkaa.

Suomalaisten enemmistö ei hyväksy tällaista mielivaltaista perustuslain vääristelyä. Pitää muistaa, että on yleisessä tiedossa, että mm. koulutuksesta, sairaanhoidosta, vanhuspalveluista ja eläkkeistä tullaan edelleenkin tulevaisuudessa leikkaamaan, koska rahamme eivät riitä. Lisäksi valtio velkaantuu lisää myös ensi vuonna.

On väärin kuvitella, että kantaväestöllä olisi oikeuksiensa viennin jälkeen tähän asti nähtyä motiivia suorittaa velvollisuuksiaan yhteiskuntaamme kohtaan.

Poliitikot ja virkamiehet ovat lähteneet vaaralliselle tielle. Suosittelen päättäjillemme pikaista suunnan muutosta, emme tiedä tapahtuu, jos kansalaisilla tulee mitta täyteen tätä epäoikeudenmukaisuutta.

Seppo Heino,
kaupunginvaltuutettu (ps.), Järvenpää

2 thoughts on “Seppo Heino (Ps.): Kenelle kuuluvat oikeudet ja kenelle velvollisuudet?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.