Yleisradiossa kuohuu Jussi Eronen eroaa: Näkemyserot sananvapaudesta

Jussi Eronen toimi Ylen ajankohtaistoimituksen esimiehenä. Salla Vuorikoski myös ilmoitti eroavansa. Vuorikoski oli Sipilä kohun toimittaja.

Olen irtisanoutunut Ylen ajankohtaistoimituksen esimiehen tehtävästä. Näkemyserot sananvapaudesta päätoimittajan kanssa ovat liian suuret.
eronen-twiitti

Salla Vuorikoski eroaa myös Ylen palveluksesta.  Salla Vuorikoski Facebookissa:

salla-vuorikoski
Olen tänään irtisanoutunut Yleisradion palveluksesta. Lopputulos on kieltämättä harmillinen. Halusin olla mukana tekemässä Ylestä entistä notkeampaa, modernimpaa ja rohkeampaa tiedotusvälinettä. Tulin taloon vasta vajaa vuosi sitten valtavan ylpeänä siitä, että pääsin tekemään journalismia suuresti arvostamieni ammattilaisten kanssa. Viime aikojen ja kuluneen vuoden tietyt tapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet, että Ylessä on perustavanlaatuisia ongelmia ratkottavana. Ne koskevat journalismin ydinaluetta: riippumattomuutta ja yleisön – Ylen rahoittajien – oikeuksien toteutumista.

Talon johto on viestittänyt toistuvasti viime viikkojen aikana työntekijöille, että jos he eivät pysty hyväksymään johdon linjauksia, pitää miettiä, voiko talossa olla töissä. Myös tätä viestiä olen kuunnellut tulevaisuuttani pohtiessa. Oma polkuni vie nyt toiseen suuntaan.

Kukaan ei ole painostanut minua irtisanoutumaan. En myöskään lähde vihaisena, vaan toiveikkaana.

Ylellä on Suomessa arvokas tehtävä ja toivon kollegoilleni sen hoitamiseen paljon voimia ja menestystä. Erityiskiitos ja halauksia Ajankohtais- ja featuretiimin huippuammattilaisille – meillä on ollut mahtavia hetkiä yhdessä!

Uutista päivitetty klo 11:50 lisätty Salla Vuorikosken eroilmoitus

 

4 thoughts on “Yleisradiossa kuohuu Jussi Eronen eroaa: Näkemyserot sananvapaudesta

  • 14.12.2016 at 12:00
    Permalink

    Toisinajattelijat ulos ja sisään uutta! Mikään ei tietenkään muutu ennenkuin rahoitus, YLE-vero lakkautetaan.

    Reply
  • 14.12.2016 at 13:58
    Permalink

    Kannatetaan, yle vero pois !

    Reply
  • 14.12.2016 at 14:52
    Permalink

    ei yhtään harmita heidän eroaminen ,toivottavasti eronneita tulee lisää.

    Reply
  • 15.12.2016 at 17:55
    Permalink

    ” Tuskastuminen Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläisen kepulaistyyliseen suhmurointiin alkaa eräille toimittajille jo riittää, mutta mistään aidosta sananvapausongelmasta näissä keskinäisissä riidoissa ei ole kyse. Toimittajat ja Ylen johto on harvinaisen yksimielinen yhtiön monikultuurisesta suomalaisvihamielisestä linjasta, joka jo itsessään on sensuuria ylläpitävä Omertan laki yhtiössä. Salla Vuorikosken marinat toimittajiiin kohdistuvasta sananvapauden rajoittamisesta eivät ole uskottavia niin kauan kuin toimittajat itse rajoittavat kansallismielisten näkemysten päästämistä ääneen Pasilassa ja Tohlopissa.

    Yleisradion sisäinen riitely näyttää liittyvän opposition puolella olevíen vasemmistolaistoimittajien ja valtioneuvostoa puolustavan Yle-johdon väliseen kiistaan. Puolueetonta uutistarjontaa odottavan kansan kannalta kyse ei ole muusta kuin teatterista, myrskystä vesilasissa.”

    Artikkeli kokonaisuudessaan: http://ylewatch.blogspot.fi/2016/12/koulutetut-apinat-jattamassa-vuotavan.html

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.