Maahanmuuttajat vaativat väkivalloin etuja itselleen Italiassa.

Äskettäin uutisoitiin kolmen afrikkalaisen, -Gambiasta ja Nigeriasta, kidnapanneen kaksi pakolaiskeskuksen työntekijää Potenzassa Italiassa, ja uhanneen leikata heidän kurkkunsa auki elleivät saa lisää rahaa. Yksittäistapaus toki, mutta sen taustalla on jatkuva mellakointi ja mm. keskusten tilojen tuhoaminen Italiassa ja Kreikassa.

Il Giornalen haastattelema työntekijä kertoo: ”He vaaivat ’ihmisyyttä’ ja ’kunnioitusta’, mutta uhkaavat teurastaa ne jotka yrittävät auttaa heitä.” Eteläisessä Euroopassa ollaan jo siinä pisteessä, että maahantulijat uhkaavat tappaa, elleivät saa tahtoaan lävitse. Potenzan leirillä yhden pakolaisen päiväraha on 3.50e, minkä hän saa käteisenä asumisen ja ravinnon ollessa ilmaista.

Suomessakin media on uutisoinut tapauksista, jossa asukkaat ovat tuhonneet vastaanottokeskuksen tms. rakennukset, joskus polttaneet ne maan tasalle, vaatiessaan lisää etuisuuksia. Moni kysyy jo, minkälaisen väestönosan heistä saavat ne maat, jotka ottavat heidät vastaan. Myös maahantuloiden aikomuksia arvuutellaan.

Mm. Ruotsissa on paikkakuntia, joilla vastaanottokeskuksen asukasmäärä on samaa suuruusluokkaa, kuin paikalliset asukkaat. di-gold

Mellakoinnista ja kidnappauksesta Potenzassa Italiassa kertoi Express 16.12.2016.

5 thoughts on “Maahanmuuttajat vaativat väkivalloin etuja itselleen Italiassa.

  • 17.12.2016 at 15:19
    Permalink

    Tähän tullaan vääjäämättä.Koska nämä tulijat ovat laumaeläimiä.He vaistoavat heikkouden ja pyrkivät heti laumanjohtoon.Esim.Venäläiset ovat viisaita he eivät anna näiden apinoiden hyppiä silmille.Me suomalaiset ollaan yhtä tyhmiä kuin hurrit.Katsokaapa mitä siitä seuraa.

    Reply
  • 17.12.2016 at 16:11
    Permalink

    Jos haluaa mennä toiseen maahan asumaan ja elämään:
    Ensin opetellaan kieli, maan tavat ja hankitaan töitä.
    Sitten hankitaan asunto ja jääkaappi, ja ollaan niinkuin muutkin.
    Tällaisessa tapauksessa voidaan puhua maahanmuuttajasta.

    -Muussa tapauksessa puhutaan maan muuttajasta, elintasopakolaisesta, haittamaahanmuuttajasta tai turistista.

    Reply
  • 17.12.2016 at 16:12
    Permalink

    Ei löydy enää virtaa ihmisistä kun on pullamössötetty koko kansa strömsöilemään.
    oikeasti pitäis olla itsenäinen syödä kaalikeittoa venyttää penniä ja torjua uhkia.

    Reply
  • 18.12.2016 at 11:50
    Permalink

    Milloin eurooppalaiset heräävät todellisuuteen?
    Täysi sotatila tulee hallitsemaan lähivuosina monessa maassa. Kehitysmaalaisia haittamaahanmuuttajia on jo pilvin pimein, paperittomia ilman turvapaikkaa ja oleskelulupaa oleviakin kymmeniä- jopa satoja tuhansia.
    Kaaos on väistämätön, jälkipolvet tulevat kiroamaan tämän ajan päättäjät alimpaan helvettiin!

    Reply
  • 19.12.2016 at 14:09
    Permalink

    Suomalainen meni kanadaan ruotsiin TÖIHIN siinä se ero
    Kuka hullu ottaa täysi-ikäisen lojumaan sohvalle kun itse käy töissä Sipiläinen
    Jos kunnassa on saman verran pakolaisia kun asukasluku ja valtion tuet loppu kuka.
    en minä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.