Professorit: Hallitus ei piittaa perustuslaista.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan ilmaistua tänään (18.12.) Helsingin Sanomissa tyytymättömyytensä hallituksen tapaan lainvalmistelussa, hän on saanut runsaasti tukea: Hallitus ei piittaa eduskunnalle antamiensa esitysten perustuslainmukaisuudesta, kirjoittavat professorit. He pitävät tilannetta vakavana.

Onko Suomi enää oikeusvaltio?”, kysyy Turun Yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro, ja saa heti tukea kollegoiltaan Åbo Akademiissa,  Göran Djupsundilta ja Kimmo Grönlundilta.

Hesarissa tänään (18.12.):

”Hallitus ilmeisesti ajattelee, että hallitusohjelma on perustuslain yläpuolella ja mitä tahansa voidaan tehdä poliittisin perustein laista piittaamatta”, sanoo Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.

Turun yliopiston valtiosääntö­oikeuden professori Veli-Pekka Viljanen toistaa Hesarille saman huolen. Nyt siis kaikki oikeus- ja valtiotieteilijät, jotka ovat olleet tänään sunnuntaina hereillä ennen puoltapäivää, ovat ilmaisseet huolensa Sipilän hallituksen työtavoista. Sanonta ”Suomea johdetaan kuin pikkuista perheyritystä” näyttää saavan uusia ulottuvuuksia.

Mitä vielä puuttuu hallituksen ”ansio”listasta?

  • Ministeri Bernerin toiminta Finnavian asiassa.
  • Sipilän suureelliset lupaukset paperittomille maahantulijoille.
  • Talvivaara/Terrafame -seikkailu kokonaisuudessaan.
  • Talvivaaran uraanin ja Venäjän sotilaallisteollisen kompleksin salattu synergia.
  • Sipilän yritykset kahlita Yle:n uutisointia.
  • Nyt viimeksi osaamattomuus eduskunnalle annettavien esitysten valmistelussa ja piittaamattomuus oikeuskanslerin aiheellisista huomautuksista.

Eikä tässä ole läheskään kaikki, eikä lista tähän lopu. Onneksemme Yle:n vaientamisen jälkeen professoreilta löytyi sanavalmiutta ja vastuunkantoa. di-gold

7 thoughts on “Professorit: Hallitus ei piittaa perustuslaista.

  • Pingback: Hallitus kuvittelee olevansa lain yläpuolella – Kansan oma media

  • Pingback: Sipilän hallitus on sokaistunut vallanhimosta – Kansan oma media

  • 18.12.2016 at 15:14
    Permalink

    Tämä on merkittävä ulostulo joka pitäisi saada maailmanlaajuiseen levitykseen niin medioiden kuin sosialisen mediankin kautta. Siinä vaiheessa kun professorit alkavat moittia valtiohallinnon johtamistyyliä ja yhteiskunnan johtotapaa vaikuttavat ne jo professorien elämään ja työhön. Eli koko ytheiskunnan rakenne on menty läpi suorittavasta portaasta ylimpii portaisiin. On tunnettua että professorit eivät moiti yhteikuntaa (kuten eivät lääkäritkään) ennenkuin heidän tekemisiinsä puututaan. Ja tämä on osoitus siitä että kaikki ei ole enää ennallaan missään yhteiskuntaluokassa.

    Nyt viimeistään Sipilöiden ja Soinien pitäisi miettiä mitä on tullut tehdyksi kansan hyväksi viimeisten 30 vuoden aikana. Veikkaan että lista ei ole pitkä.

    Reply
  • 18.12.2016 at 18:35
    Permalink

    Sipilä saattaa olla suomen suurin syöpä..?

    Reply
  • 18.12.2016 at 20:42
    Permalink

    toivomme ja rukoilemme että Juha Sipilä eroitetaan tehtävästään ja lopullisesti
    1 se on viemässä eläkkeensaajien asumistuet
    2 ja on kokoajan leikannut eläkkeistä
    3 ja lapsiperheiltä
    4 työttömiltä
    5 eikä ole kyennyt saamaaan mitään koteja kodittomille
    6 eikä ole työttömyyttä katkaissut ja tätä kauheaa lamaaa jossa pyörimme oikein suon pohjalla
    eli pysäyttäkää tuollainen mies ja heti

    Reply
  • 19.12.2016 at 02:30
    Permalink

    Lakatkaa äänestämästä, antamasta omaa valtaanne pois pienen sisäpiirin hyväksikäyttöön.

    Kun äänestysprosentti laskee alle 50 prosentin, ei väkivaltiolla ja kuseduskunnalla ole kansan mandaattia toimia omaksi hyväkseen.

    On aika luopua ”kansanedustajistosta” , hallituksesta ja siirtyä suoraan avoimeen kansanvaltaan, jossa ihmiset äänestävät suoraan digitaalisesti henkilökohtaisesti jokaisesta asiasta, mitä kansan etua ajava oikeasti aikuisista viisaista koostuva ”älymystö” tuo käsiteltäväksi Suomalaisten etujen mukaan.

    Luotakoon sadan pykäkän peruslaki koskemaan ihmisiä, se riittää.
    Muut lait määrätköön yhteisöistä, rahasta ja veroista.

    Perustakaamme Suomeen oma velaton ja inflaatioton raha perustuen suomen kansaan, Suomalaisiin ihmisiin. Raha, jonka takaamme omalla olemassaolollamme, jota hallitsee yhteinen Suomalainen avoin instituutio, ei ulkomaiset pankit.

    Kansalle riittää yksi edustaja itsensä lisäksi. Olkoon hän kaikille Esimerkki siitä, kuinka tulee kunnollisesti elää ja käyttäytyä niin Suomessa, kuin kansainvälisestikin.

    Suomi kuuluu Suomessa eläville Suomen kieltä puhuville ihmisille, olivatpa he minkä tahansa näköisiä tai muotoisia ihmisiä.

    Reply
  • 19.12.2016 at 13:40
    Permalink

    Sipilä on ollut suurin pettymys, voidaan sanoa maanpetos. Itselläni ”suvun perintönä” keskustapuolue ja nyt tuo muka kristillinen Sipilä toteuttaa vaimonsa höpinöitä ja pettää kansansa kaikessa. Kaikille maahantulleille maastapoisto heti – kaikille – vaikka mitä olisi katteettomasti luvattu. Jos ei itse saada heitä poistettua, niin annetaan venäläisille homma urakkapalkalla – kuukaudessa kaikki olisi irakissa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.