Mies pahoinpideltiin Kajaanissa, nyrkkirauta ja pesäpallomaila esillä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin 17.12.2016 klo 04.11 aikaan, että kajaanilainen 1994 syntynyt mies on hakattu ja jätetty Kivimäkeen. Tutkinnassa on selvinnyt, että 1994 syntynyt kajaanilaismies oli kysynyt 17.12.2016 klo 02.30 – 04.11 välisenä aikana Kajaanin keskustassa Kasakankujalla olleesta autosta miehelle entuudestaan tuntemattomilta henkilöiltä kyytiä kotiinsa.

Miestä pahoinpideltiin ennenkuin miehelle tarjottiin autokyyti kotiinsa, lopulta mies oli otettu auton kyytiin, jossa miestä oli uhattu pesäpallomailalla ja nyrkkiraudalla. Miestä pahoinpideltiin autossa useita kymmeniä kertoja kasvojen alueelle nyrkillä lyömällä. Miestä ei päästetty autosta pois vaan autolla ajettiin VT 5 kohti Iisalmea, jossain vaiheessa Kajaanin eteläpuolella VT 5:llä mies päästettiin autosta pois. Tunnin käveltyään mies pääsi Kajaanin takaisin ja sairaalahoitoon liftaamalla rekan kyytiin. Lauantain ja sunnuntain aikana Kajaanin poliisi pääsi omien tutkimusten avulla tekijöiden jäljille ja on tavoittanut 1997 ja 1996 syntyneet kainuulaismiehet, lisäksi tapaukseen liittyvä yksi mies on poliisilla tiedossa. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä, heitteillepanona, vaarallisen esineen hallussapitona ja vapaudenriistona. Uhrin vammat eivät ole hengenvaaralliset, tutkinnan tässävaiheessa poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Tapauksen alkutilanteen Kasakankujalla nähneitä henkilöitä ja uhrin Kajaanin kuljettanutta rekkakuskia pyydetään ottamaan yhteyttä Kajaanin poliisiaseman asiakaspalvelupäivystykseen p. 0295416520.

Lähde: Oulun poliisi

One thought on “Mies pahoinpideltiin Kajaanissa, nyrkkirauta ja pesäpallomaila esillä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.