Kolumni Suomalaisilta: Suomen islamilaiset yhdyskunnat tuomitkaa ääri-islamin terrori!

Ääri-islam on yhä enemmän saanut jalansijaa Euroopassa ja eurooppalaisten veri virtaa. Terrori on ase jolla käydään sotaa demokratiaa, sivistystä ja kehitystä vastaan. Siviilit ovat uhreja ja terrori käyttää hyväntahtoisuutta ja ihmisoikeuksia hyväkseen.

Terrorilla on usein yhteinen nimittäjä; islam ja sen äärimuodot. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten joukossa Eurooppaan on tullut myös väkivaltaisia ääri-islamisteja. Rauhanomaisten muslimien tulee tehdä selkeä pesäero ääri-islamiin. Muuten jää epäselväksi onko ”tavallinen” islam kasvualusta ääri-islamin terrorille vai ei.

Pesäeron tekeminen on kaikkien etu, niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin. Tuomitseminen on myös niiden etu jotka ovat nyt ja tulevaisuudessa hädänalaisia, sillä auttamismekanismit eivät saisi romuttaa auttavan valtion sisäistä turvallisuutta.

Myös Suomessa, kylmässä pohjoisessa valtiossa, terrorin uhka on merkittävästi noussut. On sietämätöntä että Suomen sisäinen turvallisuus heikkenee. Maassamme on ääri-islamisteja ja muiden muslimien on tehtävä ero heihin sekä terroriin.

Eräs selkeä tapa pesäeron tekemiseen on että islamilaiset yhdyskunnat tuomitsevat selväsanaisesti ääri-islamin terrorin, kuten Helsingin muslimit ovat tehneet. Ne islamilaiset yhdyskunnat ja muut toimijat jotka eivät tuomitse ääri-islamistista terroria tulee saattaa erityistarkkailun alle ja kaikkien sellaisten toiminpiteiden alle jotka neutralisoivat sen uhkan minkä ääri-islamin tukeminen ja kasvu Suomen sisäiselle turvallisuudelle luo.

Vetoan suomalaisena miehenä maltillisiin islamilaisiin seurakuntiin. Tuomitkaa ääri-islam ja valitkaa puolenne. Nyt ja tulevaisuudessa suomalaisilla on kotimaassaan oikeus elää ilman ääri-islamin uhkaa.

 

Tämä avoin kirje on lähetetty usealla suomalaiselle islamilaiselle yhdyskunnalle.

Teemu Torssonen
Perussuomalaiset

3 thoughts on “Kolumni Suomalaisilta: Suomen islamilaiset yhdyskunnat tuomitkaa ääri-islamin terrori!

  • 21.12.2016 at 19:37
    Permalink

    On turha luulla, että on joku maltillinen islam. Se on valhetta, eikä pidä paikkaansa niin kauan kun oppikirjana on kuraani, jota luetaan ja noudatetaan sen tyhmiä , barbaarisia kivikaudenaikaisia ohjeita. Lukekaa sitä ja kieltäkää se lailla. Jokainen kuraani on hävitettävä pahinmoisena vihapuhekirjana. Se on täynnä rasismia ja hillitöntä vihaa naisia, lapsia ja muita kuin islamisteja kohtaan lukuisine tappokäskyineen. Ainoa oikea keino on ajaa kaikki islamistit maastamme. Varmaankin on olemassa poikkeus, tataarit, jotka ovat maahamme sopeutuneet ja elävät normaalien ihmisten tapaan. En ole kuullut heistä mitään ikävää tai lukenut.
    Ja kuraani neuvoo valehtelemaan ns. vääräuskoisille, eli :ÄLÄ KOSKAAN LUOTA MUSLIMIIN , jotka nauraen tappavat katkaisemalla kaulan kuraanin ohjatessa heitä.

    Reply
    • 21.12.2016 at 22:00
      Permalink

      Joo, islamin pyhät kirjat opettavat, että ”vääräuskoisille saa valehdella islamin hyväksi” siinähän sitä on äärimuotoa kerrakseen.

      Reply
  • 22.12.2016 at 10:46
    Permalink

    Ayaan Hirsi Alin kirja Harhaoppinen- luettuaan saa kyllä sellaisen turhautuneen olon kun tajuaa, että Islam tuskin tulee uudistumaan ja muuttumaan tällä vuosisadalla, ehkäpä ei tällä -tuhannellakaan. En osaa sanoa, mikä neuvoksi. Ehkäpä täydellinen eristätyminen Islamista vaikka sekään ei liene mahdollista.
    Vuosia sitten luin kirjan ”Sayings of Ajatollah”, jo silloin mietin, että Luoja meitä tuolta varjelkoon!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.