Vasemmistoliiton Li Andersson: Korkea verotus kuuluu hyvinvointiyhteiskuntaan

Anderssonin mukaan Suomen korkeasta veroasteesta valitetaan usein, vaikka veroaste laskee ensi vuonna 43,3 prosenttiin ja 1990-luvulla veroaste oli nykyistä korkeampi.

 

-Suomen kokonaisveroaste on toki korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin – riippumatta siitä, huomioidaanko sosiaaliturvamaksut vai ei. Eri maiden veroasteiden vertailu ei ole kuitenkaan mielekästä, ellei samalla huomioida myös yhteiskuntamallien eroja. Hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu suhteellisen korkea verotus. Kokonaisveroaste on Suomen yläpuolella muun muassa Ruotsissa, Itävallassa, Tanskassa ja Belgiassa.

– Hyvinvointiyhteiskunnissa veroilla rahoitetaan laadukas julkinen päivähoito, maksuton koulutus sekä kattava sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä. Vaihtoehtona olisivat yksityisiin vakuutusjärjestelyihin perustuvat eläkkeet ja terveydenhuolto sekä korkeat lukukausimaksut.

Nykysuomi ei tavoittanut Anderssonia kommentoimaan asiaa.

Li Andersson kirjoitti ajatuksiaan Nykypäivässä,

Asiasta uutisoi verkkouutiset

 

5 thoughts on “Vasemmistoliiton Li Andersson: Korkea verotus kuuluu hyvinvointiyhteiskuntaan

  • 29.12.2016 at 23:33
    Permalink

    Jos tuon Li Anderssonin silmien väliä mitaisi mauserilla ja vertaisi sitä kallon leveyteen, otsan korkeuteen sekä aivojen kokoon niin voi saada ajatuksen siitä miksi tuosta päästä tulee kerta toisensa jälkeen aivopieruja.

    Hyvinvointivaltiossa kaikki on hyvin = pienet verot. Koska ei ole paljoakaan korjattavaa eikä paranneltavaa.

    Banaanitasavallassa kaikki on huonosti. Diktaattori (tässä tapauksessa EU) ryöstää kansalta suurimman osan heidän työnsä hedelmistä. Ja suuren osan valtion varoistakin. Siksi maan työläiset joutuvat tekemään alipalkattuina ja suurella veroprosentilla töitä diktaattorille.

    Andersson (vaikkei olekkaan Anderin poika) elää ehkä e-pilleireiden värittämässä/vääristämässä maailmassa. Jossa ei nähdä todellisuutta. Josta yhtenä esimerkkinä juuri edellä kuvattu vääristynyt maailmankuva ja sen seurauksena tulevat aivopierut.

    Reply
  • 30.12.2016 at 04:19
    Permalink

    Kattava sosiaaliturva,joo, mutta kenelle?!
    Koko kolmannen maailman ylijäämäväestölle!

    Ei kuule paljon kiinnosta maksaa!

    Reply
  • 30.12.2016 at 06:58
    Permalink

    Mikä on hyvinvointiyhteiskunta? Se että muutama voi hyvin? Että päättäjät voi hyvin? Muualta tulleet voi hyvin? Vähäosaiset köyhtyy entisestään? Paljon työttömiä? Leipäjono pitkä? Pakkoa ja keppiä? Jotenkin tuntuu että politiikoilla on tuo hyvinvointi hämärtynyt ja varsinkin määritelmä hyvinvointi yhteiskunta. Kun katsoo leipäjonoja, työttömiä, verotusta, keppiä(jota verhotaan törkeästi auttamiseksi), veronmaksajien varojen suoranaista kavaltamista ja omaisuuden hukkaamista, vanhusten hoitoa ja terveyskeskuspalveluja yleensä niin hyvinvointi on todellakin kaukana ja sanoisin tämän olevan enemmänkin PAHOINVOINTIYHTEISKUNTA.

    Reply
  • 30.12.2016 at 11:16
    Permalink

    Mitä suurempi veroaste, sitä parempi hyvinvointiyhteiskunta?

    Reply
  • 31.12.2016 at 07:09
    Permalink

    Lissulla on ajatusvirhe siinä, että hän näkee hyvinvointipalvelut, kuten oikein onkin, mutta ei näe julkista sektoria paisuttavaa vapaamatkustajien joukkoa.

    Meillä on yksi kotimainen vero-elätettävä jokaista kahta reaalitaloudessa työskentelevää kohti. Tämä *huoltosuhde* ei ole välttämätön hyvinvoinnin tuottamiselle, eikä kansantalous sitä tule kestämään.

    Siksi meillä on vasemmistokuoro joka kannustaa korottamaan veroja ja ottamaan velkaa. Ne itse elää siitä julkistalouden hukkakäynnistä, so. syö reaalitaloudessa työskentelevien taskusta.

    Siksi vasemmisto puolustaa korkeita veroja ja velanottoa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.