Voittoja tahkoava ja Hollantiin varansa siirtävä Caruna nostaa taas hintoja

Carunan liikevoitto sähkönsiirrosta Suomessa vuonna 2014 oli 50 miljoonaa euroa. Tästä Caruna maksoi suomeen veroja 1.6%. Tämä on mahdollista monimutkaisella lainajärjestelyllä, jossa Alankomaissa toimiva holdingyhtiö lainaa Suomen Carunalle rahaa ja Suomen carunan tulos saadaan lyhennysten ja siirtojen jälkeen jopa tappiolle. Sisäisistä siirroista Caruna maksoi 2014 Suomeen yhteisöveroina 822 000 euroa, eli 1.6%.

 

Vuonna 2015 yhtiö teki taas tappiota ja syy sama ” Tilikauden tappiollinen tulos johtuu pääasiassa rahoituskuluista sekä käyvän arvon muutoskirjauksista.”

Rahoituskulut veivät tilikauden tuloksen 140 miljoonaa euroa tappiolle. Edellisvuonna (2014) tappiota kertyi 151 miljoonaa euroa.

2015 tilikauden päättyessä lainaa Carunalla on vielä 1,6 miljardia euroa ja 2015 rahotuskuluihin upposi 170 miljoonaa euroa.

Vuonna 2015 Caruna käytti verkonparannusohjelmaansa 173 miljoonaa euroa, mikä on noin kuusinkertainen määrä konsernin liikevoittoon nähden, yhtiö kertoo.

Osavuosikatsaus 2016 Caruna-konsernin liikevaihto kasvoi 191,7 miljoonaan euroon ja liikevoitto 54,2 miljoonaan euroon . Sähköverkko-omaisuuden poistot ja rahoituskulut vaikuttivat siihen, että tulos jäi 67,0 miljoonaa euroa tappiolle. Mittavista sähköverkon luotettavuutta parantavista toimenpiteistä johtuen korotamme siirtohintojamme maaliskuun alusta alkaen. Korotuksen vaikutus siirtolaskun verolliseen loppusummaan on Caruna Oy:n alueella keskimäärin 27 % ja Caruna Espoo Oy:n alueella keskimäärin 22 %

2017 Caruna on ilmoittanut nostavansa siirtohintoja 14%, asiasta kirjoitti: helsinginuutiset. Perusteluina sähköverkon kehittäminen.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Sähkönhinnan asiakas voi kilpailuttaa, mutta siirtohintoja ei, koska siirtohinnan määrää verkon omistaja.

hs uutisoi 9.2.2016:

Hallitus teki ison virheen salliessaan sähkönsiirtoverkon myymisen yksityiselle yritykselle, arvioi Suomen johtava kilpailuoikeuden tuntija Petri Kuoppamäki.

”Kyse on luonnollisesta monopolista, joka tarjoaa välttämättömyyshyödykettä. Yleensä kilpailupolitiikan tavoitteena on edistää kilpailua, mutta luonnollisissa monopoleissa se on äärimmäisen vaikeaa”, sanoo Aalto-yliopiston yritysjuridiikan professorina työskentelevä Kuoppamäki.

Vuonna 2013 Fortumin sähkönsiirron myymistä vastusti vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Perussuomalaisten Jussi Niinistön mielestä valtion olisi pitänyt pitää 51% omistuksesta. Myynnin puolestapuhujana toimi kokoomus, Jan Vapaavuori ja Jyrki Katainen.

44,538 total views, 8 views today

In 1951 he built the SNARC, the first neural network simulator. His other inventions include mechanical arms, hands and other robotic devices, the Confocal Scanning Microscope, the ”Muse” synthesizer for musical variations (with E. Learn a technique, a routine, and stick to it until you can make it cheap nfl jerseys your own. Stick to the routine and techniques, it makes cheap oakleys it simpler.. Honestly, if you can’t perform a simple Minimum Bursting Test to see if your box exceeds the 14.1 kilograms per square centimeter limit, you clearly shouldn’t be reimbursed for the antiques we obliterated. And did you even DO a Minimum Edge Crush Test? When’s the last time you had your Edge Crush Tester calibrated?. If you’re all out of funny, witty quotes and phrases, then perhaps the following quotes can inspire you. You can either use any of these or tweak some of these quotes and make them your own. So now we’re going to throw a cast right to that bush and see if we can find a bass that’s hiding right there in that thick cover, throw beyond it, now we can bring that spinner bait right back wholesale nfl jerseys through and over that bush. The bass will often attack it as soon as it hits the bush, pulls on the bush and then releases. We tilt at the cheap nfl jerseys hips, so that sets my spine on an angle. Here’s my spine, now there’s my spine. Volunteers, advocates, and leaders in the LGBT advocacy space: We must demand such coverage, challenge sexism when we see it, and highlight its relevance to our larger purpose. To amplify this effort, let us dig deeper to dismantle anti LGBT prejudice in sport, from all angles and in all its incarnations, sexism being chief among them.. Layer on the shredded chicken. Repeat layers, starting with the sauce and finish with a covering of the three cheese mix. Cut a strip of 1/2 inch wide ribbon to fit the perimeter of the frame. Glue the ribbon along the top edge of the frame and the corks around the perimeter to camouflage any cut sections of cork. It might be a good idea to sit all of your Seahawks, in fact. Unless you have Seattle’s defense. The ball should be thrown to both sides during the course of the two on three receiving drill.Wind cheap football jerseys sprints develop speed, stamina and lung capacity. Players line up on the goal line in a three point stance. (e) cheap oakleys sunglasses The half life of TDP43(WT) Dendra2 was determined by fitting a first order exponential curve to the data (R2 = 0.9558). fake oakleys (f) Including cells with aggregates prolonged TDP43(WT) Dendra2 half life (pink line, R2 = 0.9003; P 0.0001, F 15.34, extra sum of squares F test).

19 thoughts on “Voittoja tahkoava ja Hollantiin varansa siirtävä Caruna nostaa taas hintoja

  • 30.1.2017 at 09:22
    Permalink

    Ei tämä ”lainajärjestely” ole mitenkään monimutkaista eikä harvinaista. Samalla tavalla kaikki ulkomaalaiset yhtiöt vievät voittonsa Suomesta ulos. Niin Sonera, IF, NCC, SKanska, Nordea, Sampo, …. ja monet muut.

    Miettikää kenen kanssa teette kauppaa. Saattaa olla että menetätte näennäisesti rahaa, mutta oman henkilökohtaisen veroprosentin pienentyessä käteen jäävän rahan ostovoima kasvaa. Ja kun kuluu 10 vuotta, eivät hinnatkaan ole korkeita, kun kotimaisuusaste on huipussaan.

    SUOSI SUOMALAISTA !!

    Vain sillä pääsemme tästä kkurjuudesta pois. Ei millään muulla. Ei eroamalla EU:sta, ei kansan nousulla, ei politikkoja vaihtamalla eikä odottamalla.

    Reply
    • 30.1.2017 at 12:40
      Permalink

      Tässä ei auta kuin D. Trump -tyyliset otteet. Carunan omistamat sähköverkot pakkolunastettava valtiolle. Sopivia syitä kyllä löytyy sekä syyte veronkierrosta perään, tehdään uusia verolakeja joita sovelletaan huijareihin takautuvasti, tämä olisi uutta käytäntöä suomen lainsäädännössä.

      Reply
      • 30.1.2017 at 17:24
        Permalink

        Pakkolunastus ilman muuta! Ei ole ongelma.

        Reply
    • 30.1.2017 at 17:47
      Permalink

      Noita mainittuja yrityksiä voi sentään olla käyttämättä, mutta jos asut Carunan sähköverkon alueella, niin heille maksat. Vaihtoehtoja ei ole.

      Reply
  • 30.1.2017 at 11:20
    Permalink

    Tämälaista toimintaa se Keskusta haluaa teidenkin suhteen.

    Reply
  • 30.1.2017 at 12:34
    Permalink

    Sen takia esittäisin Berneriä oikeuteen, syyte: Rikoksen valmistelu, joka on nykyään myös rikos. Onko tämä apulaisvaltakunnansyyttäjä Toiviaisen heiniä?

    Todellinen tarkoitus on teiden tai niihin liittyvien tiemaksujen kannon yhtiöiden myynti lopulta ulkomaille.
    Samat sanat Sipilästä.
    Ennen ulkomaille myyntiä näillä tarpeettomilla yhtiöillä kupattaisiin autoilijoiden rahoja laite- yms. kehitykseen.

    Reply
    • 30.1.2017 at 15:55
      Permalink

      Laura Räty veti homman kotiin saakka eikä käynyt kuinkaan. Nyt on Bernerin vuoro rikastua.

      Reply
    • 30.1.2017 at 22:59
      Permalink

      Toiviaista ei kiinnosta kuin netin vihapuhujat ja sananvapauden rajoittaminen.

      Reply
  • 30.1.2017 at 13:07
    Permalink

    Veroparatiisi kytköksiä, Finnavia sotkuja. Liian läheisiä suhteita ” mustalaatikko” yksityisiin firmoihin. Professoreiden lahjonta. Kuullostaa pahalta mutta Bernerin arkipäivää. Ja muuten jatkuva paikannus on EU:ssa kielletty.

    Reply
  • 30.1.2017 at 17:16
    Permalink

    Karunan omistajat pesee huumerahaa ja sitä enemmän mitä enemmän monopolilla hintoja nostavat. Sähkönsiirto hinnoittelu tulee lopettaa ja karunan tulee tyytyä sulakemaksuihin, jolla ennen sähköverkot rakennettiin, korjattiin ja huollettiin. Se riittäköön sillä siirtohinta on pelkkää kansan kuppausta tyhjästä.

    Reply
  • 30.1.2017 at 19:25
    Permalink

    Ketkä olivat ne maanpetturit joiden ansiosta Caruna dumpattiin kansainvälisille keinottelijoille?
    Saivat varmaan muhkeat ”provisiot” pimeille pankkitileilleen veroparatiisiin.

    Reply
  • 30.1.2017 at 21:11
    Permalink

    Noniin ja tällä laitetaan suomalaiset maksamaan. Tää on myös hallituksessa istuvien tahto carunassa sillä he nostavat oman tulolähteen ulkomaiden kautta lopulta ja kaikki vero jää suomesta pois. Tämä on veronkiertoa ei mitään muuta. Suomalaisuutta suosimalla tämä ei kylläkään lopu ahneuden takia. Ainoastaan hidastaa muiden jakelijoiden lähtöä suomesta.

    Reply
  • 30.1.2017 at 22:50
    Permalink

    Se, joka on vastuussa tästä on laitetava ankaraan vastuuseen teoistaan.

    Trump tarvitaan Suomeen

    Reply
  • 30.1.2017 at 22:54
    Permalink

    Nyt viimeistään ois aika myöntää se tehty iso virhe ja alkaa järjestää asioita niin että valtiolle kuuluva sähköverkko saadaan taas valtion päätöksen alaiseksi.
    Ps. En oo eläessäni edes kuullut tyhmemmästä kaupasta ja ihan näin amispohjalta oisin voinu kertoo etukäteen mitä myynnistä yksityiselle sijoitusyhtiölle seuraa.

    Reply
  • 31.1.2017 at 01:23
    Permalink

    Jaa-a. Jan ja Jyrki-boy vastaamaan myynnistä aiheutuneista maksuista suomalaisille. Muut kielsi ja mm. persut sanoi et 51% jäätävä valtiolle ja nää pojat vaan myi koko siirto-bisneksen. Mitähän saivat provikkaa vai onko heillä paljonkin Carunan osakkeita?

    Reply
  • 31.1.2017 at 11:49
    Permalink

    Valtio vois säätää lain sähkönsiirron hintakatosta?

    Reply
  • 31.1.2017 at 17:35
    Permalink

    Tänään tuli Inergia/Tunturiverkolta kirje, jossa ilmoitettiin, että Fingrid Oyj nostaa sähkön siirtohintaa 7 prosenttia, edellämainitut toimijat loput, yhteensä keskimäärin n. 10 prosenttia. Jos mökillä en käytä sähköä lainkaan, 3 kuukauden siirtolasku toimistokuluineen on n. 100 Euroa, siis sähköt eivät ole päällä. Onko tämä kohtuullista? Aion irtisanoa sähköliittymän, kun saan vaihtoehtojen kustannukset laskettua. Tässä on näköjään tarkoitus kaapata ja realisoida veronmaksajien omaisuutta, kieroa toimintaa.

    Reply
  • 31.1.2017 at 18:55
    Permalink

    Kaikki EU :ta äänestäneet ovat vastuussa, EU on vapaan markkinatalouden lypsävälehmä, pitäkää mitä tilasitte….

    Reply
  • 3.2.2017 at 14:27
    Permalink

    carunassa parhautta on heidän verkonrakennuksensa. On meinaan uskomattoman kiva tulla töistä kotiin ja käydä kyselemässä kaivuri kuskilta kenenköhän luvalla ja millä asialla sitä kaivellaan. Carunalla on monopoli, eipä heidän tarvii vaivata päätään pikkuasioilla kuten maanomistajien kanssa asioista sopimisella. Tämän lisäksi kyläteiden alituksissa tiet jäävät korjaamatta, ojanpenkat sortuvat … Caruna piiloutuu alihankkija ketjun taakse, ”eltel urakoi, eltel ostaa kaivuu työt jostain ja tällä on pari aliurakoitsijaa”

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.