Kolumni Suomalaisilta: Miten tämä meni omasta mielestänne Espoon MUNATTOMAT poliisit?

Tässä koko kertomus Espoon raiskaaja turvapaikanhakijoista. Miten tämä meni omasta mielestänne Espoon MUNATTOMAT poliisit?

14-v. suomalainen tyttö raiskattiin Afganistan-turvapaikanhakijoiden (2 Afganistanilaista 16-vuotiaita (suomalaisten passien mukaan, mutta kertoneet espoolaisille tuttavilleen todellisuudessa olevan n. 22-vuotiaita)) toimesta viikkoa ennen joulua, perjantaina 16.12.2016 Espoon Matinkylän metsässä.

Tyttö tiesi, että päätekijä ja hänen Afganistan kaverinsa ovat todella väkivaltaisia ja hän ei uskaltanut kertoa kenellekään tapahtuneesta peläten jengiä (10 Afganistanista kotoisin olevaa turvapaikanhakijaa (15-20 -vuotiaita suomalaisten passien mukaan).

Tyttö oli masentunut ja pelkäsi tekijöitä todella paljon. Tytön ahdistus ja pelko kasvoi kasvamistaan ja lopulta hän päätyi viiltelemään ranteitaan niin, että tarvitsi sairaalahoitoa ja hänelle järjestettiin omasta ja vanhempien pyynnöstä paikka ja hoito nuorisopsykiatriselta osastolta.
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Vasta tammikuun lopulla tyttö uskalsi kertoa, mitä hänelle on tehty ja samana päivänä, 31.1.2017, tehtiin rikosilmoitus.

Tyttö kavereineen oli menossa Isoon Omenaan 31.1.2017 ja tapasi Ison Omenan luona päätekijän. Päätekijällä oli väijytyksessä 9 muuta afganistanilaisjengiläistä ja he hyökkäsivät tytön ja hänen ystäviensä kimppuun vöin, puukoin ja muiden teräaseiden kanssa sekä uhkasivat raiskata uudelleen, ellei tyttö pidä suutaan kiinni. Tytön ystävä sai mm. aivotärähdyksen tappelussa ennen kuin poliisit ehtivät paikalle.

Tyttö kavereineen kävi kauppakeskus Isossa Omenassa helmikuun alussa ja samainen afganistanilaisten turvapaikanhakijapoikien jengi kävivät kauppakeskuksessa tytön ja hänen ystäviensä kimppuun. Vartijan saapuminen pelasti tytön ystävineen pahemmalta löylytykseltä, kun jengiläiset karkasivat paikalta. Vartija hälytti poliisit ja tyttö isänsä paikalle. Vartija nappasi 2 jengiläistä sillä aikaa kauppakeskuksesta, kun poliisit jututtivat tyttöä ystävineen.

Tytön isä tivasi poliiseilta, miksi he eivät suojele tyttöä mitenkään, eikö tyttö voi käydä enää kaupassakaan isommalla kaveripiirillä. Poliisit vastasivat, että kyllä he tulevat paikalle, kun tarvitaan, jälkikäteen, mutta heillä ei ole resursseja ennaltaehkäisyyn. Poliisit pidättivät vartijan nappaamat 2 afganistanilaisjengiläistä, mutta vapauttivat heidät illemmalla.

Tyttöä ja lähipiiriä on kuultu viime viikolla. Poliisi kertoi tytön äidille, että on vanhempien tehtävä huolehtia tytön turvallisuudesta, rajoitettava ulkona liikkumista, lähikauppaan Isoon Omenaan menoa sekä ylipäätään Espoossa liikkumista. Liikkumisrajoitusta poliisi tarkensi vedoten kulttuurieroon; Afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kotimaassa naisia ei arvosteta ja naisille saa tehdä mitä vain.

Tyttö ja perhe sekä tytön ystävät elävät pelossa ja Afganistanilaisten jengi on jatkanut uhkailujaan sekä häirintää myös Somenkin kautta. Tyttö on saanut pahoja traumoja, ja piina vain jatkuu. Tyttö ei uskalla käydä kouluaan, joten vaikutukset ovat todella pitkät fyysisten ja psyykkisten traumojen lisäksi vaikuttaen hänen tulevaisuuteensa, elämäänsä ja opintoihinsa yms. ja lisäksi hänen pitää vielä raiskauksensa jälkeenkin pelätä, mitä Afganistanilaistenjengi hänelle vielä tekeekään.

Tytön, uhrin, ei ole ollut mahdollista elää ja palata normaalimpaan elämäänkään, hänen ei ole voinut tavata normaalisti ystäviään yms. kun taas samaan aikaan Afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden jengi saa jatkaa vanhaan tapaansa toimiaan Matinkylässä ja Suomessa. Perheen muutkaan jäsenet eivät ole uskaltaneet enää normaalisti liikkua, käydä harrastuksissa tai töissä ja perheen muut lapset on turvallisuussyistä kuskattu lyhyet koulumatkat.

Soldiers of Odin-järjestö kuuli tytön ja perheen tilanteesta ja oli valmis tukemaan ja puolustamaan tyttöä lähipiireineen. Yhdistys puuttuu juuri tytön kaltaisiin tapauksiin, tukien ja parantaen ihmisten turvallisuuden tunnetta, ylläpitäen alueensa turvallisuuskulttuuria ja edistäen kansalaisten omaehtoista ympäristön turvallisuuden ylläpitoa.

Ma 6.2.2017 Soldiers of Odin-järjestöön kuuluvia saapui sankoin joukoin kauppakeskus Isoon Omenaan tapaamaan tyttöä ja perhettä sekä osoittamaan tukensa heille. Vartijoiden seuraamana suuri joukkue kiersi kauppakeskuksen käytävät. Afganistanilaisten jengiä ei kauppakeskuksessa kuitenkaan näkynyt, joten ryhmässä päätettiin, että kävellään Matinkylän rantaan, jossa ko. turvapaikanhakijoiden jengi asustelee ryhmäkodissa.

Paikalle saapuneet poliisit jututtivat ennen lähtöaikeita ryhmäläisiä ja kielsivät menemästä 50 metriä lähemmäs taloa. Ryhmä lähti marssimaan kohti Matinkylän rantaa, mutta tukimarssi kuitenkin keskeytettiin ennen kuin Afganistanilaisjengiläisten kanssa päästiin juttelemaan, sillä poliisiautopartiot olivat tukkineet tien ja kielsivät tulemasta lähemmäksi ryhmäkotia. Resursseja riitti turvata turvapaikanhakijoita, mutta ei suomalaista nuorta tyttöä lähipiireineen.

Viranomaistahon puolelta ei ole tämän jälkeenkään tullut tytölle ja perheelle minkäänlaista apua ja tukea; ei ole tarjottu kriisiapua, turvapaikkaa tai muutakaan tukea. Afganistanilaisjengi vain saa jatkaa toimintaansa ja liikkumisiaan vapaasti, tytön lähettyvilläkin.

189,841 total views, 20 views today

His clinical and translational research has centred on understanding the genetics, neuropsychiatric symptoms, neuroimaging, Cheap Jerseys and treatment and prevention of Alzheimer disease. He was also a Principal Investigator in the clinical application of the breakthrough amyloid imaging agent Pittsburgh Compound B. (In his own case, he tried to move his mother into a smarter neighbourhood. She refused to leave her friends behind, so he had the old house knocked down and built a new one on the same spot.) ”It is my belief that every young man, deep down, wants to be great,” he says. But the point here is that those rewards from the DirecTV acquisition that many of you have been demanding are starting to be realized. This is a new company. I wish I wasn’t the kid in the classroom raising his hand and saying, ’I’m different.’ If I had my way, someone else would have already done this. Nobody has, which is why I’m raising my hand.”. If you want to become a respected ”member” of the organization as a fan, you have to look like you mean it. Wearing a mesh football jersey cheap football jerseys makes you look much more replica oakleys like a member of the team. We now expect packaged goods software to be down mid to high single digits in North America and Europe combined. This is well below our initial Cheap Jerseys expectations for the year.. Research indicates that cheap oakleys doing anything that your brain also controls (singing or humming) preoccupies your mind from the task at hand and will keep those pathways from becoming over active. This in turn keeps your working memory from shutting down and prevents you from choking. But then Seattle gave him a chance. ”Coaches gave up on me, I was cut from teams, I was undrafted,” he recalls. While filming during the 1965 off cheap nfl jerseys season, Art Modell, the owner of the Browns demanded that Jim drop everything, cancel shooting and report to training camp to prepare for the upcoming season. Jim responded by one upping Modell’s dick move with an even better dick move, by retiring from professional football completely, at the prime of his career, inciting a hex on the names Cleveland and Browns in the process.. You don’t want to bounce those muscles because that’s going to cause more and more stretching and possible injury to the muscles throwback nba jerseys that are there. You never want to go to the point of the stretch being painful because if the pain is felt your body is going to contract around it to protect itself. The logic in sharing its equity according to MLB CEO and President Bob DuPuy is that, ”It would take an awfully long time to grow to the value that being in 50 million homes is immediately going to provide. It makes sense from an economic standpoint and plus, these companies are partners that will help grow the game, and at the end of the day, that to everybody benefit, as well.” But is it to the fans benefit?.

69 thoughts on “Kolumni Suomalaisilta: Miten tämä meni omasta mielestänne Espoon MUNATTOMAT poliisit?

  • 9.2.2017 at 19:44
    Permalink

    Oikeesti ihmiset jos pääkaupunkiseudulla elämä on näin järkyttävää niin muuttakaa ihmeessä pois sieltä, esim täältä lahdesta löytyy paljon vapaita asuntoja.

    Reply
    • 9.2.2017 at 20:28
      Permalink

      Ohan se ny perkele jos suomalaiset joutuu omassa kotimaassaan jättämään kotinsa ja muuttamaan pakosalle jonkin matujengin takia jota ei poliisi suostu ja odinit saa laittaa kuriin. Itse asun jo maalla ja auta armias jos mun tontilla alkaa tommosia paskakasoja laahustaan..

      Reply
      • 10.2.2017 at 17:18
        Permalink

        Ja se tapahtuu hyvinki usein ku mullaki identinen tarina , olin 16 vuotias mut pahint oli et se raiskasnii tulin paksuks ,,,, mutta rakastan mun pientä tyttöä 🙂 löysin hopee reunuksen

        Reply
      • 11.2.2017 at 00:34
        Permalink

        Viros ne arabit ois saanu ni paljo turpa että ne ei ees kävelis kaupunkil…

        Reply
        • 11.2.2017 at 01:49
          Permalink

          opi 1 juttu afga
          n ei ole arabi idioti

          Reply
    • 9.2.2017 at 21:23
      Permalink

      Juu löytyy liipolasta ja perä ahtialasta oikein kunnollisilta alueilta jep jep

      Reply
    • 9.2.2017 at 22:21
      Permalink

      ihmetys: Muutto ei ole ratkaisu.Vastarinta on, koko kansakuntamme voimin. Ei kaikki perheet voi muuttaa yhtäkkiä tämän invaasion takia ja ylipäätään, MIKSI suomalaisten pitää muuttaa omista kodeista ja omilta juuriltaan? Ei se niin voi mennä! Sitäpaitsi rajat ovat auki, ja joka päivä porukkaa lappaa sisään vaikka siitä ei uutisoida.
      Tämä antikristuksen islamisaatio leviää parin vuoden kuluttua koko Suomeen ja koskettaa meitä kaikkia. Ainoastaan eliitin asuinalueet ovat neliöhintojen ja vuokra-asuntojen puutteen takia turvassa.
      Odota vain, kyllä Lahtikin saa vielä omat rikastuttajat!

      Kaikkea hyvää tytölle ja koko perheelle. Järkyttävä ja surullinen tapaus.Kiitos, kun kerroitte tämän meille. Toivottavasti pian koittaa aika, kun oikeat syylliset ja vastuunkantajat puhdistetaan pois koko Suomesta.

      Reply
    • 10.2.2017 at 08:41
      Permalink

      Siellä se asuminen vasta kamalaa on.

      Reply
    • 10.2.2017 at 09:16
      Permalink

      Jumalauta miten tyhmä kommentti omalta asuinpaikalta poismuuttamisesta ko. tapauksessa. Mahdollisten uhrien ja heidän omaistenko tässä olis alettava nöyrtymään ja tekemään muutoksia omaan elämään; sen vuoksi, että jostain sivistymättömästä valtiosta tulee jotain evoluutiossa puolimatkaan jääneitä semi-apinoita tänne hillumaan.
      Kyllä löytyy Suomestakin tyhmää porukkaa… hoh-hoijakkaa !

      Reply
    • 10.2.2017 at 10:14
      Permalink

      Niin muuttakaa pois? Arvaapa keiden tulis lehteä sieltä vaikka väkisin?

      Reply
    • 10.2.2017 at 10:21
      Permalink

      On juu,Lahdessa on vapaita huusholleja,MUTTA asumisen hinta on tähtitiedettä hipovissa hinnoissa ja ainakaan Lahden Latojen huushollit ei houkuta,ei mitenkään.Sykekatu 6 ja 16-alueet on suht siedettäviä,mutta joku Riihelän kolhoosi NO THANKS!!!! Asumisen hintataso käytännössä samaa tasoa,kun Stadissa,Espoossa ja Vantaalla.

      Reply
    • 10.2.2017 at 12:24
      Permalink

      Vai että Lahtee? Syntymäkaupunkini ja ensimmäiset 30v siellä vietin, jalkarannasta kivistönmäelle ja möysään etc. Vielä 70 oli mukava paikka ja KOP’in aulaa kierrettiin rokut & popparit…. Vaan nyt en muuttaisi enää missään nimessä takaisin! Kaikki on pilattu siellä ja ihmisetkin muuttuneet jotenkin!? Linkkuasemakin ja nykyinen ”matkailukeskus” on järkky!

      Reply
    • 10.2.2017 at 18:32
      Permalink

      Juntti on juntti vaikka voissa paistaisi.

      Reply
    • 11.2.2017 at 12:39
      Permalink

      Sekö siis ratkaisee asiat että muutetaan turviksia karkuun? Ei todellakaan..

      Reply
    • 15.2.2017 at 14:09
      Permalink

      Tarjoa mulle osaamistani vastaavaa hyvää it-duunia sieltä Lahdesta niin harkitsen muuttoa – voin kertoa : ei löydy. Valitettavasti vain pk seudulla on työpaikkoja, peräkylässä ei. Duunia voi tehdä pääsääntöisesti etänä mutta 1-2 x vko pakko käydä toimistolla tai asiakkaalla jne. Ikävä Lahdesta asti tulla palaveriin…

      Aina kaikki pölkkypäät jauhaa samaa että muuta pois, mutta rahallinen puolihan sen määrää. Toki jos olisin monimiljonääri Lahtelaisen ihmetyksen tapaan niin ei tarvitsisi miettiä turhia.

      Reply
      • 15.2.2017 at 15:01
        Permalink

        Toiselle paikkakunnalle muuttaminen ei ole apu tähän islamisaatio-tautiin. Se on vain hetken kipulääkitys, mutta tauti tulee perässä päälle ellei sille suorita leikkausta jossa mahdollisimman suuri osa kasvaimesta poistetaan pysyvästi. Se tarkoittaisi Suomen tapauksessa rajojen sulkemista.

        Tänää viimeksi oksetti, kun näin vasemmistoliiton naiskansanedustajan keskustevan onnessaan sen Abrahim ”Husu” Husseinin kanssa posket punaisina. Kuinka Suomessa on noin tyhmiä kansanedustajana jotka eivät osaa visioida eteenpäin ja joita ei häiritse keskustella Suomen sosiaaliturvaa röyhkeästi hyväksikäyttävän kanssa.

        Tämä Husu on Facebook-profiilissaan avoimesti esittänyt Kelan tukien korvauspäätöstään jossa käteen tulee kuukaudessa 4850€. Se tarkoittaa, että bruttopalkkana se olisi suurempi kuin tuon kansanedustajan palkka. Niin se menee kun vaan kehtaa kusettaa. Suomi maksaa kun vielä saa lisää velkaa maailmalta. Kohta ei enää saa tällä talouskehityksellä.

        Reply
        • 16.2.2017 at 08:09
          Permalink

          mistä moinen päätös löytyy ? pitäis ryhmä sso:lle näyttää

          Reply
          • 16.2.2017 at 12:39
            Permalink

            Työperättömän maahanmuuton facebook-sivuilla minä sen olen nähnyt. Somalin torakanruskeat sormet pitävät sitä kulmista kameran edessä.

            Irvokkaasta paperista muista vielä työmarkkinatuenkin lapsilisien ja asumistuen seassa. Tuskin on ilmoittanut keikkatulonsa Kelaan kun on käynyt konsulttikeikoilla jopa valtionhallinnon tilaisuuksissa. Tulee mieleen ainakin Eläketurvakeskuksen järjestämä Työeläkepäivä 2016 15.11.2016 jossa tämä pelle pilkkasi typerinä pitämiään suomalaisia seminaarivieraita toteamalla, että ”kebab-kultturi on tullut jäädäksen Suomen joten pittä saada lissä eläketietous myös kebab-ravintoliin” Suunnilleen noin sanasta sanaan.

  • 9.2.2017 at 20:08
    Permalink

    Oikeestaan turha poliiseja syyttää.
    Tekevät mitä käsketään, muuten voi työpaikka mennä.
    Eli syy ylemmällä taholla, maanpettureissa!
    Kunhan nyt ei sattus kenellekään omalle kohdalle 😉

    Reply
    • 9.2.2017 at 20:45
      Permalink

      Niin, käskystä en omia ampuisi edes sodassa. Poliiseja ja sen ylintä johtoa voi helposti syyttää, myyvät pelkuruutensa takia sielunsa saatanalle ja suomalaisten ihmisten kunnioituksen siinä samassa, rahasta ja elintason tähden, hyi helvetti Suomen virkavaltaa..

      Reply
    • 9.2.2017 at 23:45
      Permalink

      Tähän tämä perustuu,että saavat pikkuhiljaa vallata aluetta ja tehdä omia ns.reviireitään.Rättipäitä vaan hyysätään.

      Reply
  • 9.2.2017 at 20:17
    Permalink

    Soldiers of Odineille iso kiitos.

    Munattomille poliiseille Espoossa ja muualla Suomessa, häpeäpaalu ja räkäsylky lärvihin. Nyt, ja ainakin siihen asti kunnes järkiinsä tulevat 😉

    Reply
  • 9.2.2017 at 21:02
    Permalink

    Vittu mikä häpeä! Suomen ensimmäinen nogo alue on syntynyt!
    virkavalta!

    Reply
  • 9.2.2017 at 21:37
    Permalink

    Onhan se saatanan outoo et on aikaa Odineiden kimpussa olla.
    Matujengit ne vaan saa tulla ja mennä minne haluaa!!!
    Mut jos ylempää tulee käsky et ratsakkaa Odinit ja antakaa matujen temmeltää rauhassa, niin ei todellakaan hyvältä näytä!!!
    Saatanan pipilä!!! Kunhan nyt ei sattuis juhaa leukaan, sano kummelit 🙂

    Reply
  • 9.2.2017 at 21:40
    Permalink

    Hävettää poliisien toiminta.
    Hattua nostan kyllä Soldiers of Odinin porukalle.
    En olis uskonut homman menevän näin nyky-Suomessa.
    Munattomat poliitikot eivät vihellä peliä poikki
    vaikka nyt viimeistään olisi aika.

    Reply
  • 9.2.2017 at 21:40
    Permalink

    Ei voi olla todellista. Tiedetään ketkä ovat syyllistyneet rikokseen… tai siis rikoksiin, mutta niille ei anneta lähestymiskieltoa eikä niitä pidätetä tai pakkokeinoin suljeta laitokseen koska tiedetään heidän yleinen piittaamattomuutensa lain kirjaimesta. Sen sijaan hankilö joka on uhri, hänen elämäänsä ja toimiaan rajoitetaan sen vuoksi että rikolliset saavat elää ja toimia kantaväestöä kohtaan aivan kuten haluavat.

    Jos en ole aivan väärin ymmärtänyt niin lukiessa tulee sellainen kuva että kantasuomalaista/kantasuomalaisia syyllistetään ja rikollisia paapotaan. Tuliko monelle sama tunne tätä lukiessa?

    En ylläty lainkaan kirjoittajan tekstistä joka sisältää anatomian ja teologian luennon.

    No poliisit: Onko laki oikeudenmukainen kaikille. Esim. tässä tapauksessa?

    Reply
    • 10.2.2017 at 20:29
      Permalink

      Te ihan pokeasti sokeasti uskotte tämän ilman ensimmäistäkään viitettä tai lähdettä? Mistään lehdistä ei löydy vadtaavaa, vuotta aiemmin joulukuussa raiskattiin kyllä nainen Espoossa, epäiltynä kaksi n.20v turvapaikanhakijaa. Naunen oli täysi-ikäinen eikä tuntenut tekijöitä.

      Tämäkin kannattaa muistaa:
      http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002879844.html

      Reply
      • 11.2.2017 at 23:39
        Permalink

        Itseasiassa kuulin tapauksen ystävältäni, jonka sisko on kyseisen uhrin ystävä, joten uskon tapauksen olevan totta. Tänäänkin näkyi Soldiers of Odinin miehiä Iso Omenassa.

        Reply
  • 9.2.2017 at 21:45
    Permalink

    Kohta alkaa kantaväestö suojautumaan erilaisilla aseilla. Siitä ei hyvää seuraa maahantunkeutujille. Kiitos meidän hallituksen.

    Reply
  • 9.2.2017 at 21:56
    Permalink

    Tämä on niin suuri vääryys! Koska päättäjät, poliisi ja media ovat hiljaa, annan täydet valtuudet naisena ja äitinä odineille ja vastarinnan miehille ottaa tilanteen hoidettavakseen.

    Reply
  • 9.2.2017 at 22:15
    Permalink

    Poliisi suojelee matuja.Todettu jo 2 kertaa omalta osin.Rikosilmoitukset häviää,tai keikalla olleet poliisit olivat hävinneet johonkin.Ei tietoa missä partiot ovat olleet yms…

    Reply
  • 9.2.2017 at 22:21
    Permalink

    Itsellänikään ei ole korkeaa käsitystä Espoon poliisista, mutta kaipa hekin ovat vain isomman pelin nöyriä ja typeriä pelinappuloita. Mutta nuo matujengit eivät rauhoitu, ellei heille panna kovaa kovaa vasten. Heidän sakkonsa kun maksaa sosiaalihuolto, ja heille suomalainen vankila on kuin hotelli. En voi nettipoliisien takia kirjoittaa, mitä tulisi tehdä, mutta toivon, että joku rohkea ryhmä toimisi.

    Reply
  • 9.2.2017 at 22:21
    Permalink

    typerykset uskotte valheita. olette te hassuja.

    Reply
    • 10.2.2017 at 05:43
      Permalink

      Sinähän se typerys olet.
      Jos avaat silmäsi, huomaat että tuon tyyppinen menettely on kaikessa vallalla.
      Ruotsissa tilanne on vielä järjettömämpi.

      Reply
  • 9.2.2017 at 22:40
    Permalink

    Aristoteles. Kuka on hassu, ja mitkä ovat faktasi esittämästäsi valheesta? On erittäin julmaa lasta ja perhettä kohtaan, sinun sairaat, oman ideologian saastuttamat trollaukset ilman totuutta. Missä on inhimillisyys, ihmisoikeudet ja myötätunto, kun kyseessä on suomalainen tyttö? Ja korjaa kielioppivirheesi, jos haluat olla uskottava. Sitä opetettiin, Aristoteles, jo antiikin ajalla!

    Reply
  • 9.2.2017 at 23:14
    Permalink

    Hyssyttely on muuttunut peloksi. Meidän päättäjät eivät ole nyt ajan tasalla ja pelkään että kohta tapahtuu jotain mitä kukaan ei toivoisi.

    Reply
  • 10.2.2017 at 00:20
    Permalink

    Mitä helvetin vittua! Aivan käsittämätöntä!

    Reply
  • 10.2.2017 at 00:25
    Permalink

    Espoon poliisilla taitaa olla asioissa vähän väärä tärkeysjärjestys, jos r******s jätetään tutkimatta, mutta turhiksien suojeluun löytyykin yht’äkkiä monta poliisiautoa…

    Reply
  • 10.2.2017 at 00:41
    Permalink

    Joissain vankiloissa on jumalauta Suomalaiset tappiolla näiden kans. Ei uskois perkele. Siis ihan täällä Suomessa. Sitte yrittää Ruotsista joku `prossaporukka`,maahanmuuttajien kerho. Sekin vielä.

    Reply
  • 10.2.2017 at 00:54
    Permalink

    Onko tälle tarinalle jotain lähteitä? En epäile, että JOTAIN tämänkaltaista on tapahtunut tai ehkä sinnepäin, mutta ei tätä uutiseksi voi sanoa.

    Reply
    • 10.2.2017 at 19:09
      Permalink

      Kukaan ei uskalla tehdä uutista on tarjottu useammalle toimittajalle Faktat kyllä löytyy

      Reply
    • 25.2.2017 at 01:59
      Permalink

      Satun tuntemaan uhrin kavereita/tuttavia. Usko hyväksesi.

      Reply
  • Pingback: 2016 | Sionismi ja monikulttuurisuus eu-suomessa

  • 10.2.2017 at 05:35
    Permalink

    Sitähän vois sankoin joukoin kerääntyä eduskuntatalolle kertomaan MEIDÄN mielipiteen? Ketkä mukana vai annetaako me tän maan johdon polkee meiät lyttyy?

    Reply
    • 10.2.2017 at 08:01
      Permalink

      Ei me suomalaiset viitsitä lähtee kertomaan mielipidettämme. Tätä tapahtuu ja tulee/saa tapahtua päivittäin ja hetken aikaa tätä kauhistellaan, ihmetellään, kiroillaan ja ärhennellään, kunnes tulee uus juttu, ja entinen jää unholaan. Me suomalaiset olemme niin saamaton jengi, että ihan säälittää.

      Reply
  • 10.2.2017 at 09:57
    Permalink

    Onko rikosilmoitus tehty? Jos tekijä on tiedossa ja oleskelupaikka iltaisin on kauppakeskus je se on ilmaistu todistettavasti poliisille niin kantelemaan vaan oikeusasiamiehelle ko. ilmoituksen vastaanottajasta ja sanktiota/rangaistusta virkamiehelle vaatien. Se saa aikaan työhalua poliisissa ja johtaa raiskaajan etsintätoimiin vaikka ei autakaan uhria tai uhrin omaisia.

    Niin kauan kun uhrit tyytyvät hyssyttelemään niin maahantunkeutujat saavat jatkaa rauhoitettuina toimiaan ja verkostoitumistaan. Poliisilla on runsaasti kapasiteettia tilanteisiin, sen osoittavat eri puolilla Suomea jatkuvasti tapahtuvat Vokkien suojaustoimenpiteet joihin nopeasti saadaan irroitettua useita partioita paikalle kun ”arvovieraiden” rauhaa uhataan pienelläkin häiriöllä.

    Reply
    • 10.2.2017 at 19:10
      Permalink

      Rikosilmoitus tehty kuten tekstissä on

      Reply
  • 10.2.2017 at 10:12
    Permalink

    mamut tuhoaa aina natiivit. Nyt meni myös talous ja turvallisuus. Ei tämän tajuaminen vaadi isompaa älyä. Vain maalaisjärkeä. Jota ei eduskunnasta ja virkamieskunnasta löydy.

    Reply
  • 10.2.2017 at 10:34
    Permalink

    Kyllä Suomen pitäisi herätä ja tiukentaa otetta näiden apinoiden touhuihin. En voi millään ymmärtää miksi annetaan mitään armoa missään tilanteessa näille rikollisille, oppivatko tästä taas jotain?

    Saas nähdä milloin joku Suomalainen kilahtaa tähän paskaan ja ottaa oikeudet pahemmin omiin käsiin. Jotenkin tuntuu et tämä nykyinen tilanne sitä jopa vaatii.

    Reply
  • 10.2.2017 at 12:28
    Permalink

    On se kyllä kumma, että suomalainen tyttö ei voi OMASSA kotimaassan p****** kulkea, ilman et pitää koko ajan pelätä, jokun tulevan jostain ja käy kiinni…
    Nyt on kyllä poliisella ja ”päättäjillä” aika lopettaa se niiden mamujen/pakolaisten höösääminen ja kääntää katse sinne suomalaisiin..

    Ja ei resurssit riitä ennaltaehkäisemään? Mutta mamuja/pakolaisia kyllä juostaan auttamaan.. Ihan hävettää poliisien ja ”päättäjien” puolesta.. Mihin on mennyt suomi?

    Kehtaa ihmiset täälläkin sanoa, että muuta pois.. Miksihän vitussa sen työtön pitäisi muuttaa pois omasta kodistaan, mamujen takia? Raivostuttavaa..

    Ja vaikka heidän maassaan ei naisella ole mitään arvoa, SUOMESSA KYLLÄ ON!
    Maassa maan tavalla.. Miten kehtaa edes poliisi sanoa, että tilanne on vähän voivoi..

    Kyrsii siis tällänen touhu.. Tähänkö tää touhu on oikeasti mennyt?

    Reply
  • 10.2.2017 at 12:41
    Permalink

    Tulis muuten helvetin hieno juhannuskokko tänä vuonna kun kasattais nää kaiken maailman munattomat raiskaripellet säilöön siks aikaa kunnes päästäis polttaa ne isossa ryppäässä, ainut vaan että mihin mahtuu niin iso kokko ???!!!

    Reply
  • 10.2.2017 at 13:55
    Permalink

    Tämän jälkeen vielä mietitään sitä minkä takia maahanmuutto- ja pakoilaisvastaisetliikkeet kasvattavat suosiotaan suomessa, sekä ihmiset turvautuvat omankäden oikeuteen jopa lainrajoilla.
    Kaiken lisäksi nämä tallaiset pakolaiset sitten syövät suomen valtion rahoilla ja vievät paikkoja apua oikeasti tarvitsevilta.
    Omasta puolestani jokainen 15-50 mies voitaisiin käännyttää takasin kotimaahansa. Eivätkös nämä henkilöt loppupeleissä suurilta osin pakene kotimaastaan sisällissotaa jossa he eivät ole halunneet valita puolta? Ja sitten tulevat tänne valittamaan meidän kulttuuristamme sekä meidän käytönnöistämme, käyttäytyvät kuten käyttäytyisivät kotimaassaan josta he ovat paenneet.

    Eikös tämä nyt ole vähän verrattavissa siihen, että koulukiusattu joutuu vaihtamaan koulu ja kaveripiiriään kiusaajien takia? Minkä takia väkivallan (henkisen tai fyysisen) uhrin pitäisi kärsiä samalla kuin väkivallan uhan aiheutavat tahot saavat tehdä mitä lystäävät?

    Joka kerta kuin näitä tallaisia uutisia lukeee ne oma suhtautumiseni pakolaisiin kohdistuvasta vihanpidosta ja väkivallan uhasta lievenee…

    Reply
  • 10.2.2017 at 14:17
    Permalink

    Miten ihmeessä suomaisten liikumista aletaan rajoittaa mutta ei matujen??? Käsittämätöntä touhua !!!

    Reply
  • 10.2.2017 at 14:29
    Permalink

    Kyllä laki pitäisi olla kaikille sama.
    Mitä jos kuvitellaan tilanne päinvastaiseksi eli kanta Suomalaiset raiskaa maahanmuuttaja tyttöjä, haukkuu turvapaikan hakijat vääräuskoisiksi, ryöstää ja riehuu? Mitä luulette tapahtuvan? Löytyykö poliiseja, saadaanko syylliset selville, tuleeko tuomioita? Suomessa on Suomen laki, ei siellä ole pykäliä eri kulttuureille. Kuka tänne tulee, tyytyy siihen ja jättää omansa taakseen tai ei tule ollenkaan. Julkishallinnon kannattaa hoitaa asia kuntoon nyt kun ollaan ikäänkuin alussa, ongelman paisuessa se käy mahdottomaksi. Unkari ja Ruotsi toimivat täysin vastakohtaisesti, mutta Unkarin tie näyttää väistämättä paremmalta. Muualla alkaa ennenpitkää olla Hitleriä ikävä. Tosiasioiden tunnustamisesta alkaa viisaus.
    Katsokaa ketä äänestätte, se on valtaväestön paras tapa vaikuttaa.

    Reply
  • 10.2.2017 at 17:15
    Permalink

    Vitullisen kusetuksen haju täs tekstis.

    Reply
    • 11.2.2017 at 23:44
      Permalink

      Jos tuntisit asiat paremmin ja kävisit Iso Omenassa nii huomaisit asian olevan totta.

      Reply
  • 10.2.2017 at 19:34
    Permalink

    Kohta saamme lukea eräältä Juukalaiselta blogistilta että mitään tälläistä ei ole sattunut ja että kirjoitus on rasistinen yritys mustamaalata turvapaikanhakijoita. Ja lisäksi syyttää perhettä aiheettomasta ilmiannosta. Niinkuin Vihdin tapauksessakin…

    Reply
    • 11.2.2017 at 23:45
      Permalink

      Jos tuntisit asiat paremmin ja kävisit Iso Omenassa nii huomaisit asian olevan totta.

      Reply
  • 10.2.2017 at 19:45
    Permalink

    Invaasio on seuraus. Jos haluaa saada syövän voitettua, pitää iskeä taudin, sionismin, ytimeen.

    Reply
  • 10.2.2017 at 20:35
    Permalink

    Laittakaa tänne lähteet. Viekää todisteet poliisille. Valittakaa tutkinnasta.

    Kopiot rikosilmoituksesta tms. Kuka tahansa voi kirjoittaa kuvatun tilanteen ja heittää sen puolivillaiseen julkaisuun, joka ei tarkkuudestaan ole tunnettu.

    Helppoa on vakuuttaa Odinilaiset tällaiseen toimintaan.

    Missäköhän muuten ne lukuisat Espoon mamujengit on, kun ei niitä tule tässä kotikaupungissa nähtyä?

    Reply
  • 11.2.2017 at 02:06
    Permalink

    Tämä ongelma ei poistu Suomesta, jos ei laiteta kova kovaa vastaan. ViherKokoomus, Keskusta, Demarit, Vassarit ja RKP ovat tämän tilanteen aiheuttaneet. Näistä puolueista ja niiden taustavoimista löytyy syylliset, taloudellisen hyödyn kerääjät.

    Toimenpiteet on kohdistettava näihin puolueisiin ja jatkettava niin kauan että loppuu.

    Ja kyllä se loppuu, kun me päätämme niin.

    Reply
  • 11.2.2017 at 10:30
    Permalink

    Kuka tahansa voi kirjoittaa minkä tahansa tarinan nettiin. Ja se leviää totena kun sitä totena levitetään. Hälyytyskellot pitäisi soida, jos ei löydy mitään lähdeviittausta eikä asiasta ole kirjoitettu missään muualla.

    Liikun itse Matinkylässä paljon ja tapaan juurikin näitä perusmatinkyläläisiä paljon. Tapahtuneet leviävät suusta suuhun kulovalkean tavoin silloin kun jotain oikeasti on tapahtunut. Tästä nk tapahtumasta, vaikka laatuaan on sellainen että olisi todellisuudessa järkyttänyt monia, ei kukaan ole hiiskassut sanaakaan.

    Ennen kuin seuraavan ”tosi tarinan” päätät levittää, olisi varmaan hyvä pysähtyä miettimään sitä onko tämä varmasti totta? Tai edes sitä millä todennäköisyydellä tämä on totta? Samalla voisi miettiä sitä, että suurin osa raiskauksista tapahtuu kodeissa ja yskityisasunnoissa ja valtaosa on jonkun läheisen/tuttavan tekemä. Parisuhteissa raiskataan paljon. Perheväkivalta on järkyttävän laajaa ja vaiettua.

    Mitä jos jokainen pitäisi huolen ettei omassa lähipiirissä ketään pahoinpidellä, raiskata, nimitellä, haukuta, tönitä, huoritella, haistatella ja muutenkaan nolata ja häpäistä. Hoidetaanko tämä ihan ensimmäiseksi kimpalla kuntoon.

    Reply
  • 11.2.2017 at 19:47
    Permalink

    Matinkylässä ihmisten kanssa töissä: poliisilla on resurssi pula eikö? Poliisit on aina paikalla jos turvapaikanhakijoilla on uhkaava tilanne eikö? Kukahan lähtisi tuollaista keksimään ja aika paljon on valhetta somessa jos tämä ja kaikki muut tarinat ovat tekaistuja. Miksi uhrin omainen kommentoi tätä keskustelua tai sinun mielestäsi sepittäjä? Ja mitäs jos tämä ei olekaan sepitys vaan totta? Pystytkö sitten katsomaan ahdisteltua ja raiskattua tyttöä silmiin ja sanomaan että hei eihän tässä mitään hätää, life goes on?

    Reply
  • 13.2.2017 at 16:56
    Permalink

    Poiiisileijonat vai pitäääskö sanua notta lampahat,

    Reply
  • 15.2.2017 at 09:18
    Permalink

    ”Poliisi kertoi tytön äidille, että on vanhempien tehtävä huolehtia tytön turvallisuudesta, rajoitettava ulkona liikkumista, lähikauppaan Isoon Omenaan menoa sekä ylipäätään Espoossa liikkumista. Liikkumisrajoitusta poliisi tarkensi vedoten kulttuurieroon; Afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kotimaassa naisia ei arvosteta ja naisille saa tehdä mitä vain.” Tästä poliisin lausunnosta kannattaa asianomaisten eli äidin ja jos on todistajia tehdä hallintokantelu osoiteessa http://poliisi.fi/asiakaspalvelu/poliisin_toiminnasta_kanteleminen. Linkissä ohjeet ja lomake kantelun tekemiseen.
    Virkamies ei voi sanoa, että naisen, tässä tapauksessa tytön pitää rajoittaa omia toimiaan toisen kulttuurisen näkemyksen perusteella. Jo ns Naisrauhan käsitteen mukaan lähtökohtana on aina pidettävä naisen vapauden ja koskemattomuuden suojaa, joka on kehittynyt vastaamaan läntisten oikeusvalitioiden normistoa.

    Järkyttävää!

    Reply
  • 25.3.2017 at 12:58
    Permalink

    Joo asun itse matinkylässä ja tiedän jopa kuka tää uhri on ja en voi uskoa miten tyhmiä ihmiset on, suomessa on jo paljon SUOMALAISIA jotka tarvitsevat apua, ei meillä ole varaa ottaa tänne lisää apinoita. Joka ikinen joka tänne tulee joko tekee töitä ja omaksuu Suomen kulttuurin tai lähtee. Jos heidän kulttuurinsa oikeuttaa raiskauksen ja pahoinpitelyn niin Suomeen ei ole asiaa. Piste.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.