Turvapaikanhakija yritti hirttäytyä Helsingin leirissä – VIDEO!

19
Mainos

Käsittämättömän  teon motiivit ei ole selvillä. Silminnäkijöiden mukaan kyseessä olisi ollut huomion hakua. Tapahtuma paikalta kommentoidaan: ”se oli täydellistä  teatteria, eihän sillä ollut aikomustakaan toteuttaa tekoa, ihan kuin olisi ollut suunniteltu näytelmä”

Toinen silminnäkijä kertoo paikan päältä: ”Ihmettelin, että pastorilla (Marjaana Toiviainen) oli kova kiire tulla estelemään kuvaamista, mutta ei kiirettä soittaa hätäkeskukseen, uhriutuja piti koko ajan toisella kädellä oksasta kiinni, ettei vaan vahingossakaan hirttäytyisi, tämä oli kyllä järjestetty lavastus”

 

Mainos

19 KOMMENTIT

  1. taas on teatteria vedetty.. vain onnistuneet teot ratkaisevat.. uhrivinkuminen ei ole mikään syy jäädä suomeen

  2. ”Ihan kusetusta, jätkä roikkui kaksin käsin oksasta ja sen kaverit oli jo alla roskiksen päällä ottamassa vastaan Pastori -toiviainen- kielsi kuvaamasta kädet taskussa eikä tehnyt elettäkään soittaakseen apua.”

  3. Miten ja kuinka kauan nämä Kriminaalit saavat jatkaa Helsingin keskeisellä paikalla tätä karmeeta touhua. Eikö virkavalta tosiaan tee mitään. Jos tällainen touhu tulee jatkumaan täytyy muutta hemmetin täältä Helsingistä. Helsinki on tulossa muslimien ja suvakkien mekka.

  4. Miten ja kuinka kauan nämä Kriminaalit saavat jatkaa Helsingin keskeisellä paikalla tätä karmeeta touhua. Eikö virkavalta tosiaan tee mitään. Jos tällainen touhu tulee jatkumaan täytyy muutta hemmetin täältä Helsingistä. Helsinki on tulossa muslimien ja suvakkien mekka.

  5. Kylläpä oli nolo esitys täällä itsemurhien luvatussa maassa! Kysy ensi kerralla neuvoa! Ps. ei kannata ottaa 50 apulaista mukaan jos aikoo hirttäytyä 😉

  6. Hirttäytyyhän ne suomalaisetki. Pitää suomalaisia todella tyhmänä jos luulee, että muut kun heidän suvakki ystävänsä tuon uskovat todelliseksi hirtäytymisen yrityksekseksi. Eihän tuossa ole edes mitään onnistumisen mahdollisuutta. Kansaa kun pipoo ympärillä, ei sellaisessa ympäristössä todellakaan tehdä itsemurhaa. Aikoinaan usemman kerran sitä yritin, aina hakeutuen sellaiseen paikkaan josta ei helpolla löydettäisi. Pahin oli yritys jossa taju meni 4,5 vrk ja silloinkin piilouduin mutta joku kuitenkin löysi. Näin jälkeen päin olen kiitollinen löytäjälle.

  7. Oliko tuo toinen suomalaisnainen paikalla puhelimen kanssa pastori, Marttaliiton ja refugee hospitalityn Marianne Heikkilä? Yhdennäköisyyttä? Kyseinen nainenhan agitoi peli poikki pillipuhallukset hallituksen edustajien ja vasemmiston kanssa Senaatintorille.

    Mitä puukiipijään tulee, niin täyttä pelleilyä ja sirkusta koko esitys.

  8. Toi punapääpappi Toiviainen on kyl miehen puutteessa kun tua noitten ukkojen seassa kaiket päivät hilluu. Kirkko maksaa vielä tollaselle palkkaa,Voivoi sanon minä

  9. Täyttä teatteria koko esitys. Kaveri roikkuu hauisten varassa molemmin käsin ja kamraatit kannattelee jaloista.

    Harmi ettei ollut edes lähellä onnistua.

  10. Toiviainen paljasti kantavansa rikoksentekovälineitä leiriin, viedessään sinne hiiliä ja puita. Ainakaan polttoaineena ne eivät ole poliisin mukaan sallittuja.
    Miksi matut yhtäkkiä haluavat kuolla väkivaltaisesti oman käden kautta täällä kaukana Suomessa, eikä kaatua isänmaansa ja arvojensa puolesta kotimaassaan sukuaan puolustaen?

  11. SE-porukka voisi kerätä suomalaisen sinivalkoisen sisunsa ja näyttää, kuinka pitää oikeaoppisesti hirttäyttyä. Maailma kiittäisi ja suomikansan keskiverto ÄO nousisi kertaheitolla.

  12. Onko tämä se hesarin mainostama ”vihasivusto”? 😀 No mitäpä tuossa, onhan sitä liveleaksissa vaikka mitä aivan hirveitä videoita ihan onnistuneistakin otoksista.

    • Niinpä, matuleirissä olevat suomalaisnaiset hävettää minuakin, ehkä heillä jotain toivoa kuitenkin on, jos vilpittömästi katuvat?

    • Eli häpeät kuulua kansanryhmään, jossa huomataan kun heitä yritetään kusettaa? Tervemenoa Ruotsiin; siellä kansan pitää teeskennellä, että he eivät huomaa kun heitä kusetetaan.

  13. Kannattas kiinnittää köysi puun sijasta auton vetokoukkuun. Käykää kertoo niille tai jakakaa mainoksia aiheesta.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.