Abu Izzadeen, vihasaarnaaja Lontoon iskun takana?

5

Alunperin Jamaikalaista Alkuperää olevaa Britannian kansalaista Abu Izzadeenia epäillään Lontoon iskun tekijäksi. Abu Izzadeen kääntyi islamin uskoon luultavasti ennen kun täytti 18. Izzadeen syntyi Britanniassa vuonna 1975. Izzadeer on koulutukseltaan sähköasentaja ja hänellä on kolme lasta vaimonsa Mokhtarian kanssa. Naimisiin pariskunta meni vuonna 1998.

Izzadeen tapasi Omar Bakri Muhammed ja Abu Hamza al-Masri Finsbury Parkin moskeijassa 1990 ja silloin Izzadeenin uskotaan kääntyneen radikaali islamiin.

Izzadeen vieraili Pakistanissa vuonna 2001 saarnaamassa ja on kertonut saaneensa samalla terroristikoulutuksen Afganistanissa.

Vuonna 2006 John Humphrys haastatteli Izzadeenia BBC radio kanavalla ja haastattelussa Izzadeen oli ilmoittanut ajavansa Britanniaan sharialain.

Vuonna 2007 Izzadeen pidätettiin kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran lentokenttä terrorismin epäilystä ja toisen kerran yllyttämisestä terrorismiin.

Vuonna 2015 Izzadeen pidätettiin Unkarilaisen poliisin toimesta, koska mies ei suostunut todistamaan henkilöllisyyttään. Izzadeenilla oli myös Britanniassa maastapoistumiskielto ja Izzadeen ei ilmoittanut viranomaisille aikeistaan poistua maasta.

Izzadeen on yhdistetty myös Pakistanilais taustaiseen vihasaarnaaja Anjem Choudaryyn. Anjem on Saarnannut mm Suomessa Roihuvuoren moskeijassa. Kohun Anjem sai Suomessa aikaan sanoillaan

”islamin lippu tulee vielä nousemaan Suomen eduskunnan ylle”

Tilaisuudessa oli tiedettävästi noin 100 henkilöä. Britanniassa myös syntynyt Choudary esiintyy tiedotteessaan Sharia4Finland-järjestön puhemiehenä. Tilaisuudessa hän muun muassa kehotti suomalaisia kuulijoitaan luopumaan vapaudesta ja demokratiasta, olemaan ylpeitä ”terroristin leimasta” ja vaatimaan sharia-lakia maallisen lainsäädännön sijaan.

Lontoon iskujen seurauksena Suomessa on nostettu lentokentillä valmiustilaa konepistoolien muodossa ja Sisäministeri Paula Risikko on vahvistanut tiedon eduskuntatalon turvatoimien kiristämisestä ja vartijoiden lisäämisestä.

Lontoon iskussa 22.3 Poliisia puukotetiin parlamenttitalon edessä ja mies ajoi väkijoukkoon autolla. Poliisi ei ole vielä varmistanut tekijää, mutta julkisuuteen vuotaneet kuvat tekijästä kertovat paljon.

Päivitetty 5.43: Trevor Brooks, toiselta nimeltään Abu Izzadeenin huhutaan olevan vankilassa tällä hetkellä, asiasta kertoi mm Mirror.uk. 

5 KOMMENTIT

  1. miten suomalaisten turvallisuutta on nostettu?
    eduskuntaa suojaa kytät mutta kansalaisilla ei ole oikeutta puolustaa kunnolla itseään näitä vastaan ilman maksajaksi joutumista.

  2. Abu Izzadeen laskettiin ilmeisesti vapaalle jalalle terroristi-iskua varten. Tyypillinen false flack-isku.

  3. The Sun lehden mukaan.
    ”Kyseessä on Khalid Masood, 52. Kolme ihmistä tappanut ja kymmeniä haavoittanut entinen Englannin opettaja ja muslimi jne… ”
    Lue Sun sivuilta lisää.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.