Vihdin perussuomalaisilta ehdotus ja vaihtoehto pakkoruotsille

Suomen hallituksen hallitusohjelmaan on yhtenä osaamisen ja koulutuksen alueen kärkihankkeena kirjattu seuraavaa:

  • Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.”
  • Tuon ponnen mukaan kielivalikoimaa voitaisiin laajentaa ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua. Kieltenopiskelun valinnanvapaus synnyttäisi kuntaamme enemmän kansainvälisten kielten osaajia ja toimisi varmasti myös vetovoimatekijänä uusien asukkaiden houkuttelemisessa kuntaamme.

Perussuomalaiset Vihdissä esittävät kunnalle seuraavasti:

  • alkaa välittömästi valmistella alueellista kielikokeilua, jossa kielivalikoimaa laajennetaan ilman velvoittavaa toisen kotimaisen kielen opiskelua,
  • tekee kielikokeilun suunnittelua, lupahakemusta ja toimeenpanoa varten selvityksen oppilaiden vanhempien käsityksistä siitä, mitä vierasta kieltä heidän lapsensa opiskelisi siinä tapauksessa, että toisen kotimaisen kielen opiskelun velvoittavuudesta voitaisiin heidän kohdallaan luopua.
  • selvittää lähikuntien kuten Karkkilan ja Lohjan kiinnostuksen ja mahdollisuudet osallistua seudulliseen kielikokeiluun ja käynnistää yhteistyön, mikäli nämä kunnat suhtautuvat myönteisesti.
  • laatii kielikokeilua koskevan esityksen ja anoo OKM:ltä (Opetus- ja kulttuuriministeriö) lupaa kokeiluun, jossa esim. saksan, ranskan, espanjan tai muun valittavan kielen lukija voisi olla opiskelematta toista kotimaista kieltä, jos vanhemmat ja oppilas näin hyväksi katsovat.

Koulutuksen tulosalueella valmistellaan parhaillaan kielistrategiaa, joka tulee kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi vielä maaliskuun aikana. Helmikuun kokouksessa lautakunta päätti, että valtuustoaloitteessamme esitetty vaatimus alueellisen kielikokeilun valmistelusta yhdistetään kielistrategian valmisteluun. Tavoitteena on, että kielistrategiassa selvitetään alueellisen kielikokeilun aloittamisen edellytykset. –Vihdin Perussuomalaisten ehdokas ja kunnanvaltuutettu Terhi Mattila kertoo.

Aloitetta on vastustettu myös Rkp:n Heidi Virtasen toimesta, Virtanen kirjoitti Vihdin Uutisissa (4.-5.3.2017) otsikolla Kielikokeilu – millä hinnalla? ja kertoi, että hänen mielestään on erittäin ongelmallista, että lapsille ja heidän vanhemmilleen annetaan vastuu valita ja päättää asiasta, joka voi ulottua lapsen uravalintoihin asti.

Tähän kritiikkiin Terhi vastaa kertomalla omista ruotsinkielen kokemuksistaan.

  • Allekirjoittanut on aloittanut vieraiden kielten opiskelun peruskoulun 3. luokalla nimenomaan ruotsin kielellä. Pidin sekä kielestä että opettajasta ja ruotsin arvosanani oli aina kiitettävä. Peruskoulun aikana opiskelin siis ruotsia 7 vuoden ajan, sen jälkeen lukiossa 3 vuoden ajan ja vielä sen päälle kaupallisen ruotsin. Tänään lähes 45 vuoden iässä joudun toteamaan, että koskaan ikinä milloinkaan en ole ruotsin kieltä missään tarvinnut. Ja vaikka en ole katkeruuteen taipuvainen, niin myönnän, että olen monet kerrat harmitellut ruotsin opiskeluun käyttämääni aikaa ja miettinyt, kuinka usein olisin ruotsin sijaan tarvinnut esimerkiksi espanjan taitoja. Voisin kysyä, mikä on pakkoruotsin hinta minun kohdallani?

9 thoughts on “Vihdin perussuomalaisilta ehdotus ja vaihtoehto pakkoruotsille

  • 23.3.2017 at 21:30
    Permalink

    Suomessa pitäisi ottaa oppia esim. Hollannista. Sielä peruskoulussa opetetaan englantia, saksaa, espanjaa, ranskaa ja tietysti hollantia. Tällaisen kielikylvyn saa jokainen oppilas. Ja kyllähän hollantilaiset pärjäävätkin ympäri maailman.

    Olisko meillä jotain oppimista heidän koulujräjestelmästään? Nyt kun 9-luokkalaiset eivät enää osaa edes kertotaulua.

    Reply
  • 24.3.2017 at 10:58
    Permalink

    Hollannin kieli kuuluu germaanisiin kieliin ja on hyvin lähellä englantia, saksaa ja friisiä. Näin ollen hollantilaisen on hyvin helppo omaksua useita kieliä. Valitettavasti suomen kieli ei anna tukea lainkaan ajatellen germaanisia kieliä ja on lähempänä esim.viron kieltä.
    On parempi, että palataan kouluissa laadukkaaseen perusopetuksen. Poistetaan pakollinen ruotsi, joka on kohtuuton ja turha taakka. Valinnaisuuden avulla oppiminen ja motivaatio ovat aina parempia vaihtoehtoja kuin pakko. Suomen ei kannata ottaa oppia muualta, vaan palata mieluummin ajassa hieman taaksepäin, jolloin koululaitos ja oppimistulokset olivat koko maailman ihme, joita tultiin ihailemaan monista yliopistoista ulkomailta. Tähän Pisa ihmeeseen olivat syynä hyvä opettajankoulutus sekä perustaitojen hallinta.
    Oman äidinkielen osaaminen tukee vieraiden kielien opiskelua. Nimenomaan lukeminen ja sanavaraston kehitys on taantunut suomalaisissa kodeissa. Vuorovaikutustaodot on korvattu teknisillä laitteilla, joka näkyy mm. neuvoloissa eli lapset eivät opi puhumaan yhtä rikasta kieltä kuin ennen.
    Valitettavasti vielä uuden OPS:n myötä olemme suistamassa oman koululaitoksemme kohti ruotsin mallia, jonka arvopoha ol liberaalissa kulttuurimarxismissa.

    Reply
  • 24.3.2017 at 15:50
    Permalink

    1645

    Elias Ashmole perustaa Näkymättömän kollegion Lontoossa Ruusu-Ristin innoittamana.

    1646

    Ashmole vihitään vapaamuurariksi.

    1662

    Näkymättömästä kollegiosta kehittyy Royal Society (ja myös nykyinen muurariliike).

    1666

    Pariisin Académie des Sciences perustetaan.
    Lontoon suuri tulipalo.

    1694

    Bank of England ja Royal Bank of Scotland perustetaan.
    Ruusuristiläiset perustavat ensimmäisen siirtokuntansa Amerikkaan, nykyiseen Pennsylvaniaan.

    1707

    Kreivi Claude-Louis de Saint-Germain oletettu syntymä.

    1717

    Kesäkuun 24. päivänä neljän englantilaisen muurariloosin edustajat tapaavat Lontoossa ja perustavat Lontoon suurloosin, jonka toinen nimi on ”Mother Grand Lodge of the World”.

    1721

    Protestanttinen pappi Anderson luonnostelee Englannin vapaamuurariliikkeen säännöstön. Hän alkaa puhua muurariveljeydestä kuin se olisi syntynyt neljätuhatta vuotta sitten, Salomonin temppelin rakentamisen alkaessa.
    Lontoossa vihkimyksen saanut Pietari Suuri perustaa loosin Venäjälle.

    1723

    Johan Peter Rockefeller muuttaa Amerikkaan.

    1725

    Jakobiinit kapinoivat Lontoon suurloosia vastaan. Andrew Michael Ramsay seuraajineen perustaa ”Scottish Templar Lodgen” tukemaan Jaakko III:n ja Stuarttien paluuta Englannin valtaistuimelle. Uustemplarit myöntävät korkeampia arvoasteita kuin Lontoon suurloosi ja suosivat mystiikkaa ja salatieteitä.

    1728

    Madridin vapaamuurariloosi perustetaan.

    1730

    Montesquieu käväisee Lontoossa ja vihitään vapaamuurarijärjestön jäseneksi.
    Lontoon Mother Grand Lodgen suostumuksella perustetaan Amerikan ensimmäinen vapaamuurariloosi.

    1737

    Ramsay osoittaa vapaamuurariuden perustuvan Temppeliherrain ritarikuntaan.
    Scottish Templar Lodge kehittää ”Skottilaisen riitin”, ja on tästä eteenpäin konfliktissa Lontoon suurloosin kanssa.
    Muurariaate leviää Alankomaihin, Portugaliin, Italiaan ja Saksaan.

    1738

    Paavi Clemens XII julistaa vapaamuurarit pannaan ja kirkonkiroukseen bullallaan ”In Emenenti Apostolatus Specula”.

    1740

    Ranskaan perustetaan näinä vuosina useita looseja: Toulousen Ecossaises Fidéles, Souverain Conseil Sublime, Mére Loge Ecossaise du Grand Globe Francais, Bordeauxin Collége des Sublimes Princes du Royal Secret, Carcassonen Cour des Souverains Commandeurs du Temple, Narbonnen Philadelphes, Montpellierin Chapitre des Rose-Croix, Sublimes Èlus de la Vérité…

    1743
    Mayer Rothschild

    Kreivi de Saint-Germainin ensimmäinen julkinen esiintyminen.
    Lyonissa perustetaan vapaamuurarien Kadoshin (koston) Ritarin arvoaste (32).
    Mayer Amschel Rothschild syntyy.

    1748

    Adam Weishaupt syntyy Ingolstadtissa helmikuun 6. päivänä. Hän saa koulutuksensa jesuiittaluostarissa.

    1753

    Willermoz perustaa Parfaite Amitié -loosin.

    1754

    Martines de Pasqually perustaa Èlus Cohen -temppelin (ehkä vasta 1760)

    1756

    Paroni von Hund perustaa uustemplarisen Ehdottoman kuuliaisuuden Temppelin veljeskunnan (Order of Strict Observance), jonka innoittajana on Preussin Fredrik Suuri. Vuosikymmen Fredrikin initiaation jälkeen ”Ehdoton kuuliaisuus” ja skottilainen riitti on otettu käyttöön lähes kaikissa Saksan vapaamuurarilooseissa.
    Ensimmäinen maininta ”Tuntemattomista Johtajista”, joiden väitetään olevan järjestön takana. Huhujen mukaan Tuntemattomat Johtajat ovat Fredrik ja Voltaire.

    1759

    Todennäköinen Conseil des Empereurs d’Orient et d´Occidentin perustamisvuosi. Kolme vuotta myöhemmin tämä neuvosto laati Bordeauxin perustuskirjan ja säännöt, joista todennäköisesti on peräisin Vanha ja Vakiintunut skottilainen riitti (vaikka se virallisesti tuli voimaan 1801). Skottilaiselle riitille tunnusomaista on korkeiden arvoasteiden runsaus, niitä on 33.

    1760

    Saint-Germainilla epämääräinen diplomaattinen tehtävä Hollannissa Ranskan kuninkaan palveluksessa. Hän joutuu pakenemaan, pidätetään Lontoossa, lasketaan vapaaksi.
    Dom Pernety perustaa Avignonin Illuminaatit.
    Martines de Pasqually perustaa Chevaliers Masons Èlus de l’Univers -järjestön.

    1763

    Casanova tapaa Saint-Germanin Belgiassa. Saint-Germain käyttää nimeä Surmont ja ”muuttaa kolikon kullaksi alkemiallisilla taidoillaan.”
    Willermoz perustaa Souverain Chapitre des Chevaliers de l’Aigle Noire Rose-Croixin.

    1765

    Strict Observance leviää Venäjälle ja Tanskaan.

    1768

    Willermoz liittyy Pasquallyn Èlus Coheniin. Jerusalemissa painetaan apokryfinen Les plus secrets mystéres des hauts grades de la maconnerie devoilée, ou Le vrai Rose-Croix, joka väittää, että Heredonin vuorella on Ruusu-Ristin loosi.
    Pasqually tapaa Louis Claude de Saint-Martinin. Dom Pernetystä tulee Preussin kuninkaan kirjastonhoitaja.

    1770

    Adam Weishaupt hylkää katolisen uskon, ryhtyy gnostikoksi ja alkaa kehittelemään poliittista veljeskuntaa oman vakaumuksensa pohjalta. Näin syntyy Ingolstadtin Perfektibilistiloosi, joka kuusi vuotta myöhemmin saa nimen ”Baijerin Valaistuneet”.

    1771

    Chartresin herttua, tunnettu nimellä Philippe Egalité, tulee Grand Orientin (silloisen Grand Orient de Francen) suurmestariksi ja pyrkii yhdistämään kaikki loosit. Skotit vastustavat.
    Ruotsin Kustaa III veljineen vihitään vapaamuurareiksi. Ruotsin kuninkaasta tulee Vapaamuurariuden virallinen suojelija.

    1772

    Pasqually lähtee Santo Domingoon, Willermoz ja Saint-Martin perustavat Tribunal Souverainin, josta myöhemmin tulee Grand Loge Ecossaise.
    Conrad von Rhetz perustaa Argonautti-veljeskunnan, joka on avoin molemmille sukupuolille.
    Puolan jaon takia suurin osa puolalaisista vapaamuurariloosheista suljetaan, avautuakseen uudestaan vain vuotta myöhemmin.
    Joseph Warren nimitetään kaikkien Amerikan mantereen siirtokuntien vapaamuurarilooshien suurmestariksi. Hollantilaiset siirtolaiset perustavat Etelä-Afrikan ensimmäiset looshinsa Cape Townissa.

    1773

    Ranskan Grand Orient perustetaan syyskuun 27. päivänä. Duc de Chartresista tulee ensimmäinen Grand Master. Samana vuonna syntyy myöskin ”Eenokin riitti” Liégessä.

    1774

    Saint-Martin siirtyy syrjään, ja Strict Observance ryhtyy neuvottelemaan Willermozin kanssa.
    Auvergnen provinssin skotlantilainen johtajisto syntyy. Auvergnen johtajistosta on lähtöisin reformoitu skottilainen riitti.

    1775

    Adam Weishaupt nimitetään Ingostadtin yliopiston luonnollisen ja kanonisen lain professoriksi.
    Kansainvälinen vapaamuurarien kongressi Wiesbadenissa. Paroni von Hund kuolee.
    Molempain Sisiliain kuningas Ferdinand IV julistaa vapaamuurarit rikolliseksi organisaatioksi. Siihen kuulumisesta rangaistaan kuolemalla.

    1776

    Saint-Germain esittelee kreivi Welldonen nimisenä Fredrik II:lle alkemiaan liittyviä suunnitelmiaan. Syntyy Société des Philathétes yhdistämään kaikki hermetistit.
    Neuf Soeurs -loosi: siihen kuuluvat Guillotin ja Cabanis, Voltaire ja Benjamin Franklin, joka etsi tukea Amerikan vallankumoukselle vapaamuuraripiireistä.
    Adam Weishaupt julkistaa virallisesti toukokuun 1. päivänä Igolstadtissa Baijerin Valaistuneet, eli ”Muinaiset Baijerin Valaistuneet Näkijät” (”Alten Erleuchteten Seher Bayerns”), eli Illuminatin. Järjestön esikuvana ovat jesuiitat, ja se vaatii jäseniltään ehdotonta vaitioloa. Illuminatin ”Uusi Maailmanjärjestys” julistaa hävittävänsä kirkon, uskonnon ja monarkian, yksityisomistuksen, perintöoikeuden, nationalismin ja valtioiden rajat. Weishaupt kirjoittaa anarkistisia pamfletteja tulevasta ”Maailman tasavallasta” ja vallankumouksesta. Kuuluisia jäseniä ovat mm. Johann Wolfgang von Goethe ja herttua Karl August von Weimar.

    1777

    Nathan Rothschild syntyy.
    Adam Weishaupt initioidaan Münchenin ”Theodore of Good Council” (Theodor zum guten Rath) -loosin jäseneksi. Kahden vuoden kuluttua koko vapaamuurariloosi on hänen hallinnassaan.
    Strict Orbservance leviää Italiaan. Pian suuri osa niemimaan vapaamuurareista on uuden järjestön lumoissa.
    Grand Chapter of the Royal Arch perustetaan Lontoossa.

    1778

    Saint-Germain tapaa Berliinissä Dom Pernetyn. Willermoz perustaa Chevaliers Bienfaisants de la Cité Sainte -järjestön. Ehdottoman Kuuliaisuuden Veljeskunta ja Grand Orient hyväksyvät yksissä tuumin reformoidun skottilaisen riitin.
    Directoire Ecossais Helvétique perustetaan Zürichissä.

    1780

    Baijerin Illuminaatteihin kuuluu 60 jäsentä viidestä eri kaupungista, mutta sen vaikutus ulottuu paljon kauemmaksi. Adam Weishaupt rekrytoi erään Saksan johtavimmista vapaamuurareista, paroni Adolf Francis von Kniggen. Kniggen avulla Weishaupt laajentaa organisaatiotaan ja liittää siihen paljon vapaamuurarillisia aineksia, ja Illuminaattien jäsenmäärä nousee yli kolmensadan. Weishaupt vaatii alaisiltaan ehdotonta kuuliaisuutta ja laatii suunnitelman vapaamuurariloosien soluttamisesta ja niiden avulla tapahtuvasta kirkon ja monarkian kukistamisesta Euroopassa.
    Paroni von Kniggen ”Eclectic Alliance” käännyttää vapaamuurarilooseja illuminaateiksi vuoteen 1784 asti. Illuminati ja Strict Observance, jotka molemmat ovat itseasiassa salaseuroja vapaamuurariuden sisällä, taistelevat keskenään suosiosta ja johtoasemasta Saksan vapaamuuraripiireissä. Strict Observance valitsee suurmestarikseen Braunschweigin herttua Kaarlen, joka havaitsee Saksan vapaamuurariuden jakaantuneen kolmeen oppisuuntaan: tiedollis-okkulttiseen linjaan (johon kuuluivat myös ruusuristiläiset), rationalistiseen linjaan ja Illuminatin anarkistis-vallankumoukselliseen linjaan. Hän ehdottaa, että kaikki seurat ja erilaiset rituaalit kohtaisivat toisensa yhteisessä konventissa (yleiskokouksessa), joka pidettiinkin kahden vuoden kuluttua.
    Salaseurat alkavat olla muotia, ja niitä syntyy kuin sieniä sateella. Paroni Grant Blairfindyläinen perustaa Douaissa ”Academy of the Sublime Masters of the Luminous Ring”in. Jokainen, joka haluaa olla jotain, liittyy johonkin lukemattomista järjestöistä. Veljeskuntia syntyy ja kuolee tiuhaan tahtiin – Itävallassa perustetaan mm. mystiseltä kalskahtava ”Todellisen Valon Ritarit”.
    Espanjan suurlooshi siirtyy Ranskan Grand Orientin alaisuuteen.
    Vapaamuurarius Itävallassa joutuu Strict Observancen valtaan.

    1781

    Yhdysvaltain kongressi kokoontuu ensimmäistä kertaa.

    1782
    Great Seal

    Kaikkien initiaatioloosien suuri yleiskokous Wilhelmsbadissa. Kiisteltävinä olivat mm. seuraavat kysymykset: Oliko vapaamuurariuden alkuna todella jokin ikivanha yhteisö (Temppeliherrat tai Ruusu-Risti), oliko sillä olemassa ”tuntemattomia johtajia”, ja mitkä olivat järjestön todelliset päämäärät? Oliko päämääränä Temppeliherrojen ritarikunnan henkiinherättäminen, ja niin edespäin, myös se, oliko järjestön syytä ottaa okkulttiset tieteet intressipiiriinsä. Wilhelmsbadin yleiskokous oli epäonnistunut, koska se ei kyennyt saamaan aikaan ratkaisua näihin mutkikkaisiin kysymyksiin, mutta sikäli merkittävä, että sen aikana paroni von Knigge voitti yleisen mielipiteen täysin puolelleen kamppailussa Strict Observancea vastaan. Baijerin Illuminaatit ja muut Saksan vapaamuurariloosit tekivät keskinäisen sopimuksen, ja suurin osa kokouksen osallistujista liittyy siihen.
    Wilhelmsbadin kongressin päätöksellä juutalaisten annetaan ensimmäistä kertaa liittyä vapaamuurareihin.
    Baijerin Valaistuneiden jäsenmäärä ylittää kaksi tuhatta.
    Philip Rothschildin suunnittelema Yhdysvaltain sinetti (”Great Seal”) otetaan virallisesti käyttöön. Sinetin kääntöpuolella on Illuminatin tunnus: Pyramidi, Kaikkinäkevä Silmä ja motto ”Novus Ordo Saeclorum”, Uusi Maailmanjärjestys.

    1783

    Markiisi Thomé perustaa Swedenborg-riitin.
    Baijerin Valaistuneiden alaisia vapaamuurarilooseja perustetaan Ranskaan, Belgiaan, Hollantiin, Tanskaan, Ruotsiin (Tukholman Illuminaatit), Puolaan, Unkariin ja Italiaan.
    Adam Weishauptin vallankäyttö alkaa herättää närää. Julkisuuteen vuotaa tietoja, että Illuminaatit vehkeilevät hallitusta vastaan. Lokakuussa tyytymätön järjestön jäsen Joseph Utzschneider pettää Baijerin Valaistuneiden vaitiolovalan ja kertoo Weishauptin juonitteluista herttuatar Annalle, joka vuorostaan kertoo niistä Baijerin kuninkaalle Karl Theodorille.
    Hampurin suurloosi hylkää Strict Observancen ja palaa perinteiseen vapaamuurarijärjestelmään.
    Veljekset Baring (Baring Brothers Bank) saavuttavat johtoaseman Kiinan oopiumikaupassa.

    1784

    Kreivi de Saint-Germain mahdollisesti kuolee perustaessaan Hessenin maakreivin palveluksessa väritehdasta.
    Baijerin Valaistuneilla on yli 3000 jäsentä. Strict Observance ja Ruusu-Risti eivät kykene kilpailemaan sen kanssa, ja katoavat historiaan. Paroni von Knigge eroaa järjestöstä.
    Toukokuussa 1784 Baijerin kuningas Karl Theodor kieltää kaikki salaseurat lailla.

    1785

    Cagliostro perustaa Memfis-riitin, josta kehkeytyy Memfis-Misraimin Vanha ja Alkuperäinen riitti, joka lisää korkeiden rituaaliarvojen määrän yhdeksäänkymmeneen. Cagliostro on mukana vehkeilemässä kuningattaren kaulakoru-skandaalin, josta Dumas väittää sen olevan vapaamuurarien juonen monarkian häpäisemiseksi.
    Illuminaattien kuriiri, evankelinen saarnaaja Lanze, kuolee salamaniskuun metsässä. Häneltä löytyy järjestön asiakirjoja, Baijerin hallitus puuttuu asiaan ja käy ilmi, että Weishaupt todella vehkeilee, ei pelkästään vain Baijerin vaaliruhtinasta vaan kaikkia Euroopan monarkkeja vastaan.
    Lokakuun 11. päivä Baijerin vaaliruhtinas antaa luvan täydelliseen kotietsintään vapaaherra Xavier von Zwackin, Weishauptin assistentin, luona. Paljastuu erinäisiä dokumentteja Illuminatin suunnitelmasta Uudesta Maailmanjärjestyksestä (Novus Ordo Saeclorum). Samainen vaaliruhtinas antaa julkaista nämä paperit nimellä ”Baijerin Valaistuneiden Alkuperäiset Kirjoitukset” ja levittää niitä muille ruhtinaille, tarkoituksenaan varoittaa Euroopan monarkkeja heitä vastaan suunnatusta salaliitosta. Myös Zwackin ystävän, paroni Bassuksen luona tehdään kotietsintä, jossa löytyy lisää Weishauptin vallankumouksellista materiaalia.
    Weishaupt menettää professuurinsa, hänen omaisuutensa takavarikoidaan ja hänet ajetaan maanpakoon. Suurin osa muistakin Baijerin Valaistuneiden johtomiehistä, kuten Saxe-Gothan herttua ja kreivi von Mauthausen, katoavat jälkiä jättämättä.
    Illuminatin Kolumbus-loosi New Yorkissa perustetaan (Geheime Amerikanische Tochtergenossenschaft der Erleuchteten Seher).

    1786

    Vallankumouksellisesta vehkeilystä syytetty Baijerin Illuminati julistetaan laittomaksi, ja järjestö siirtyy toimimaan maan alla.
    Markiisi de Mirabeau vihitään Berliinissä Baijerin Valaistuneiden jäsenyyteen.
    Lontoossa ilmestyy Cagliostrolle osoitettu Ruusu-Ristin julkilausuma. Mirabeau kirjoittaa kirjeen Cagliostrolle ja Lavanterille, jotka liittyvät Illuminatiin.
    Lähellä Frankfurt am Mainia sijaitsevassa Gross-Gabenin linnassa pidetään Illuminatiin kuuluvien saksalaisten, ranskalaisten ja italialaisten vapaamuurarien kokous, jossa päätetään Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n ja Ruotsin kuninkaan Kustaa III:nen murhaamisesta.

    1787

    Ranskassa on nyt noin 300 vapaamuurariloosia.
    Weishaupt julkaisee Nachtraginsa, jossa hän kuvailee salaseuransa rakennetta: jokainen jäsen tuntee ainoastaan välittömästi itseään korkeammassa asemassa olevan.
    Britannian valtiosihteeri Dundas esittää, että Britannian tulisi hyökätä Kiinaan ja laajentaa oopiumikauppaa kiinan kansan alistamiseksi.
    Yhdysvaltain rahayksiköksi tulee dollari. Perustuslain lisäys vahvistaa, että ainoastaan Yhdysvaltain kongressilla on oikeus painaa rahaa, ja että sillä on oltava valuutan vakuutena vastaava määrä arvometalleja.

    1789

    Ranskan Suuri Vallankumous alkaa vapaamuurarien sanelemien tunnusten, ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” (liberté, égalité, fraternité) merkeissä. Ranskalaiset vapaamuurariloosit joutuvat vallankumouksen mukana samankaltaiseen sisäiseen kriisin, kuin vähän aikaisemmin Saksassa. Vallankumouksen johtomiehinä toimivat Weishauptin anarkistis-poliittista linjaa kannattavat ”valaistuneet” loosiveljet.
    Yhdysvaltain perustuslaki ratifioidaan. Vapaamuurari George Washingtonista tulee Yhdysvaltain presidentti.
    Markiisi de Luchet kirjoittaa salanimellä kuuluisan kirjoituksensa Essai sur la secte des illuminés, jossa hän hyökkää kaikkia valaistuneita, niin Baijerin Illuminaatteja kuin muitakin mahdollisia papinsyöjäanarkisteja ja uustemplarimystikkoja vastaan, ja niputtaa samaan joukkoon myös paulikiaanit, Guillaume Postelista ja Saint-Germanin kreivistä puhumattakaan. Hänen pääasiallinen valituksensa on, että temppeliherrain okkultismi ja Weishauptin anarkismi murensivat uskottavuuden vapaamuurariudelta, joka taas puolestaan oli rehellisten kunnon kansalaisten järjestö.

    1790

    Cagliostro vangitaan Roomassa.

    1791

    Benjamin Franklinin poismeno mahdollistaa Rothschildien luottomiehen Alexander Hamiltonin valitsemisen Yhdysvaltain valtiovarainministeriksi. Hän luo Yhdysvalloille ”Bank of Englandin” kaltaisen itsenäisen keskuspankin, ”First National Bankin”.

    1792

    Maaliskuun 17. päivänä vapaamuurariveli Anckarström murhaa Kustaa III:nen. Murhaajan rintakuvaa säilytetään Ranskan Grand Orientin suurloosin tiloissa Pariisissa.
    Syyskuun 2. päivänä murhaajan luoti tavoitti myös Abbé Le Francin, kuuluisten paljastuskirjojen ”The Veil Lifted For The Curious” ja ”Conspiracy Against The Catholic Religion” kirjoittajan.

    1793

    Ranskan kuningas Ludvig XVI ja hänen vaimonsa Marie Antoinette saavat astella mestauslavalle. Väitetään, että pian giljotiinin kolahduksen jälkeen lavalle hyppäsi tuntematon mies, joka huusi ”Jaqcues de Molay, kuolemasi on kostettu”.
    Kaikki salaseurat kielletään Itävallan Alankomaissa.
    J. J. C. Bode liittyy Baijerin Valaistuneisiin Weishauptin alaisuuteen. Bode on aikaisemmin ollut Strict Observancen harras kannattaja.

    1794

    Braunschweigin herttua kehottaa vapaamuurarilooseja lopettamaan toimintansa, koska vallankumouksellinen koulukunta (Illuminati) on myrkyttänyt ne kaikki.

    1797

    Venäjän tsaari Paavali I kieltää lailla kaikki salaseurat yleisesti ja vapaamuurarit erityisesti.

    1798

    John Robinson julkaisee kirjansa ”Proofs of a Conspiracy”, jossa hän paljastaa peräti 84:n saksalaisen vapaamuurariloosin olevan Illuminatin alaisuudessa. George Washington saa yhden nimikoidun kappaleen.
    Jesuiitta Augustin Barruel julkaisee kirjan ”Memoirs of Jacobianism”. Barruel päätyy samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Robinson, ja esittää, että sen jälkeen kun Baijerin Valaistuneet julistettiin laittomaksi järjestö jatkoi toimintaansa salassa sekä muiden vapaamuurarien kautta, että uudella nimellä ”Germanenunion”. Germaaninen Liitto oli yksi taustavaikuttajista Ranskan suuressa vallankumouksessa. Ranskan kansallisarkistossa säilytetään ainakin kahta raporttia Napoleonin vaatimista ja poliisin suorittamista kiellettyjen järjestöjen etsinnöistä, jotka vahvistavat Barruelin ja Robinsonin epäilyt.

    1801

    Charlestonissa perustetaan virallisesti Vanha ja Hyväksytty skottilainen riitti, jossa on 33 rituaaliarvoa.
    Yhdysvalloissa on yksitoista vapaamuurarien suurloosia, 347 tavallista loosia ja noin 16 000 jäsentä.

    1806

    Napoleon voittaa Preussin Jenan taistelussa. Preussilaiset alkavat ajatella häviönsä johtuvan siitä, että yksityiset sotilaat ajattelivat liikaa itseään. Rosseaun ja Locken jalanjäljissä Preussissa otetaan käyttöön kolmiasteinen koululaitos, jonka tavoitteena on ”sokea kuuliaisuus ja itsenäisen ajattelun hävittäminen”.
    Napoleon kutsuu Ranskan juutalaiset kokoon pyrkimyksenään saada koronkiskonta aisoihin, varmistaakseen juutalaisen vähemmistön lojaaliuden ja löytääkseen uusia rahoituslähteitä sodalleen. Perustetaan Suuri synedri. Moskovan ortodoksisen kirkon synodi hyökkää takaisin: ”Napoleon yrittää nyt koota yhteen kaikki juutalaiset, jotka Jumala kiivaudessan hajotti kaikkialle maailmaan, jotta he kaataisivat Kristuksen kirkon ja julistaisivat Napoleonin todelliseksi messiaaksi.”

    1809

    Albert Pike syntyy Bostonissa.

    1811

    Hahnemann keksii homeopatian.
    Yhdysvaltain sopimus First National Bankin kanssa purkautuu.

    1812

    Pyhän Mikaelin päivänä 29. syyskuuta syntyy Karlsruhessa ihmelapsi Kasper Hauser, arkkiherttua Karlin ja Stephanie de Beauharnaisin (Napoleonin ottotyttären) esikoispoika.
    Mayer Amschel Rothschild kuolee, ja Nathanista tulee suvun päämies. Hän perustaa Lontoossa N. M. Rothschild & Sons Bankin, jolla on haarakonttorit Wienissä, Pariisissa ja Berliinissä. Pankin toimialaan kuuluu hallitusten rahoittaminen lainoin, osakkeilla ja valtionveloilla spekulointi sekä rautateiden, teollisuuden ja muiden pankkien hallinnoiminen. Yhdysvalloissa sitä tulevat edustamaan Kuhn Loeb & Co., J. P. Morgan & Co. ja August Belmont & Co.
    Vuosien 1812-1815 sota syttyy Englannin yrittäessä palauttaa menettämänsä Amerikan siirtomaat asevoimin. Yhdysvallat joutuvat lainaamaan valtavia summia sotamenojen peittämiseksi kansainvälisiltä pankkiireilta, ja keskuspankki saa jälleen vallan.

    1815

    Rothschildit suorittavat suurimman taloudellisen keikauksensa. Kesäkuun 20. päivänä taistelukentältä palannut pankkiirien oma kuriiri tuo Nathan Rothschildille viestin Napoleonin tappiosta. Nathan palaa välittömästi Lontoon pörssiin ja myy murheen murtamana kaikki englantilaiset omistuksensa. Huhu Englannin tappiosta alkaa välittömästi kiertää, ja osakkeiden hinnat romahtavat. Kun English Consul on pudonnut alle kahdeskymmenesosaan alkuperäisestä, Nathan ostaa kaiken välikäsiensä avulla. Tuntia myöhemmin virallinen tieto Englannin voitosta saapuu Lontooseen, osakkeiden arvo nousee pilviin – ja niiden mukana Rothschildien omaisuus monikymmenkertaistuu. Suku saa Englannin talouselämän haltuunsa, sillä N. M. Rothschildin pankki omistaa nyt Britannian itsenäisen keskuspankin ”Bank of Englandin”.

    1818

    Rothschildit keinottelevat osakemarkkinoilla luodakseen paniikin Ranskassa ja pakottaakseen Louis XVIII:n hylkäämään liittonsa Baring Brothersien ja Ouvardin pankkien kanssa. Ranskan hallitus joutuu ottamaan veljekset Kalman ja Jaakob Rothschildin neuvonantajikseen.

    1823

    Samuel Russel, Skull & Bones Societyn perustajan William H. Russelin serkku perustaa Russel Companyn ostamaan oopiumia Turkista ja salakuljettamaan sitä Kiinaan, Britannian laivaston tuella.

    1824

    Wienin hovista lähetetään Ranskan hallitukselle asiakirjoja, jotka koskevat salaseuroja kuten Absolutistit, Independentistit, Alta Vendita Carbonara.

    1830

    Adam Weishaupt kuolee.
    Russel & Co. ostaa Perkinsin oopiumisyndikaatin, jolta Cabotien, Lowellien, Forbesien ja Cushingien miljoonaomaisuudet ovat peräisin. Russel tekee Connecticutista Yhdysvaltain oopiumikaupan keskuksen.
    Iso-Britannia vie tänä vuonna 18,956 arkkua oopiumia kiinaan. Oopiumista tulee maailmanmarkkinoiden tärkein tuote.

    1831

    Giuseppe Mazzini karkoitetaan Ranskaan.

    1832

    Andrew Jackson valitaan Yhdysvaltain presidentiksi. Hän tekee lopun itsenäisestä keskuspankista (Second National Bank), ja Yhdysvaltain valtionvelka putoaa pyöreään nollaan.

    1833

    William Huntington Russel ja Alphonso Taft perustavat Skull & Bones Societyn Yalen yliopistossa.

    1834

    Neljän vuoden interregnumin jälkeen Giuseppe Mazzini ottaa itselleen Baijerin Valaistuneiden johtoaseman. Albert Pike vihitään vapaamuurareiden ja Baijerin Valaistuneiden jäsenyyteen.

    1836

    Nathan Rothschild myrkytetään sukukokouksessa. Jaakob (James) Rothschildistä tulee suvun päämies. Lionel Rothschildistä tulee N. M. Rothschild & Sons Bankin johtaja ja parlamentin jäsen.

    1843

    Juutalainen yhteisö perustaa sionistisen B’nai B’rith -loosin Yhdysvalloissa. Toisin kuin melkein kaikki muut vapaamuurariloosit, B’nai B’rith tukee konfederaatteja ja sodan jälkeenkin puolustaa äänekkäästi orjuutta.

    1847

    Illuminatin loosi Societe des quatre saisons, joka on Ranskan vallankumouksen aikana tunnettu nimellä Oikeuden Liitto, muuttaa nimensä Moses Mordechai (Karl) Marxin ja Friedrich Engelsin ansiosta nimensä ”Kommunistiseksi Liitoksi”. Marx luo Kommunistisen Manifestin modernisoimalla Adam Weishauptin vallankumouksellisia julistuksia. Manifestin sisältö on olennaisesti sama kuin Illuminatin alkuperäisten tavoitteiden: maaomistuksen ja yksityisomistuksen lakkauttaminen, progressiivinen tuloverotus, perintövero, vallan keskittäminen, monarkian ja kirkon hävittäminen.

    1856

    Hegeliläisen determinismin innoittamat Daniel Gilman, Andrew White ja Timothy Dwight perustavat Yale Trustin rahoittamaan Skull & Bones Societyn toimintaa. Skull & Bones kouluttaa valittuja ”eliitin” jäseniä johtaviin asemiin ympäri maailmaa. Skull & Bones -loosin kasvatteja ovat mm. Jown Dewey ja Woodrow Wilson, jonka ansiosta Yhdysvallat saivat Federal Reserven, tuloveron ja ensimmäisen maailmansodan.

    1856

    Fraternitas Rosae Crucis (Beverly Hall Corporation) perustetaan.

    1860

    Yhdysvaltain hallitus aloittaa 30-vuotisen kansanmurhakampanjan kasvattaakseen maansa pinta-alaa. Sadat tuhannet intiaanit saavat surmansa tai joutuvat muuttamaan reservaateiksi kutsuttuihin keskitysleireihin.

    1864

    Bakunin perustaa Sosiaalidemokraattisen allianssin, jonka esikuvana toimii Baijerin Illuminati, sanovat useat vapaamuuraritutkijat.

    Ruusu+Risti 1865

    Societas Rosicruciana in Anglia perustetaan Englannissa (toisten lähteiden mukaan 1860, 1866 tai 1867). Siihen liittyy mm. E. Bulwer-Lytton, ruusuristiläisromaani ”Zanonin” ja ”Vril: Coming of Race”:n kirjoittaja. Viimeksimainittu kuvailee maanalaista maailmaa Agarthaa ja mystistä, jumalallista Vril-voimaa.

    1867

    Albert Pike, Sovereign Grand Commander of the Ancient and Accepted Scottish Rite of Freemasonry, herättää ”Kultaisen Piirin Ritarit” henkiin perustamalla Ku Klux Klanin, jonka Suurlohikäärme hän on. Myös KKK käyttää symbolinaan Maltan ristiä.

    1871

    ”Kommuuni” murhaa ja kantaa paloveroa Pariisissa Grand Orientin johdolla. Rothschildien suku omisti siellä 145 taloa, mutta yksikään niistä ei kärsinyt pienintäkään vahinkoa yleisen hävityksen keskellä.
    Yhdysvalloissa Illuminatin päämieheksi nimitetty Albert Pike kirjoittaa kirjansa ”Morals and Dogma”. Hän myös kirjoittaa entiselle opettajalleen Mazzinille 15. elokuuta 1871 päivätyn kirjeen (jota edelleenkin säilytetään esillä British Museumissa), jossa hän selostaa suunnitelmaansa maailmanherruuden hankkimiseksi kolmen maailmansodan avulla. Tavoitteena on jälleen kerran ’Uusi Maailmanjärjestys’.
    Bulwer-Lytton kirjoittaa romaanin ”Vril: Coming of Race”, jonka kertomus maapallon sisällä asuvasta yli-inhimillisestä Vril-kansasta vaikuttaa suuresti Natsi-Saksan okkulttisen johtoryhmän oppeihin. Saksassa perustetaan Vril-Gesellschaft, joka etsii yhteyksiä Tiibetin mystikoihin maailman alaisen navan, AGARTHAN, löytämiseksi. Eräs Bulwer-Lyttonin oppilaista on Aleister Crowley.

    1872

    Giuseppe Mazzini kuolee. Illuminaatteja on tässä vaiheessa jäljellä enää vähän, jos sitäkään.

    1875

    Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891) perustaa Teosofisen seuran yhdessä Henry Steel Olcottin (1832-1907) ja William Q. Judgen (1851-1896) kanssa. Hunnuton Isis ilmestyy.
    Paroni Spedalieri ilmoittaa olevansa Vuoren yksinäisten veljien suurloosin jäsen, Vanhan ja uudistetun manikealaisen järjestön valaistunut veli ja Martinistien korkea illuminaatti.

    1876

    Theodore Reuss liittyy Lontoon Pilgrim Lodgen jäseneksi.

    1877

    Madame Blavatsky puhuu Saint-Germanin teosofin roolista. Saint-Germainin inkarnaatioita ovat hänen mukaansa mm. Francis Bacon, Rosencreutz, Proklos ja Saint Albans. Ranskan Grand Orient hylkää Maailmankaikkeuden suuren arkkitehdin invokaation ja julistaa täydellisen omantunnonvapauden. Se katkaisee yhteydet Englannin suurloosiin (Mother Grand Lodge of the World).

    1879

    Yhdysvaltoihin perustetaan Societas Rosicruciana.

    1880

    Lääkäri Theodor Reuss uudelleenaktivoi Baijerin Valaistuneet Münchenissä. Siihen liittyy näyttelijä, kirjailija ja hypnoosin harrastaja Leopold Engel (syntynyt 19.4.1858). Leopoldin isä, Karl Dietrich Engel (1824-1913) oli kuuluisa viulisti ja oli työskennellyt vuodesta 1846 venäjällä keisarillisen teatterin kapellimestarina. Palattuaan saksaan hän asettui Dresdeniin asumaan ja työskenteli pitkään Faustin legendan parissa.

    1882

    Vapaamuurariveli Oberdank Triestestä tekee epäonnistuneen pommiattentaatin Itävalta-Unkarin keisaria Frans Joosefia vastaan ja hänet tuomitaan kuolemaan. Italian vallankumouksellisissa looseissa häntä juhlitaan sankarina ja marttyyrinä.

    1883

    Karl Marx kuolee. Vladimir Iljitsh Lenin muodostaa ensimmäisen venäläisen marxilaisen vallankumousryhmän Sveitsissä.

    1884

    Paavi Leo XIII tuomitsee vapaamuurariuden ensyklikallaan Humanum Genus. Katolilaiset jättävät järjestön, jonka rationalistit valtaavat.

    1885

    Madame Blavatskyn suurteos ”Salainen oppi”, joka käsittää kaksi 1500-sivuista osaa, ilmestyy ensimmäisen kerran. ”Salaisen opin” väitetään perustuvan esihistorialliseen Dzyanin kirjaan.

    1888

    Stanislas de Guaita perustaa Ordre Kabbalistique de la Rose-Croixin. Englannissa perustetaan Hermetic Order of the Golden Dawn, jossa on yksitoista astetta neofyytistä ipsissimukseen. Järjestön itsevaltias on McGregor Mathers.

    1889

    Ranskan Grand Orientin suurloosi viettää Pariisissa vallankumouksen 100-vuotisjuhlaa. Juhlapuheessaan veli Francolinin väitetään lausuneen seuraavaa: ”Se päivä on tuleva, jolloin kaikkien niiden kansojen keskuudessa, jotka eivät ole kokeneet vuotta 1789, hallitsijat ja uskonnot kukistetaan. Tämä päivä, jota me odotamme, ei ole enää kaukana.”

    1890

    Joséphin Péladan hylkää Guaitan ja perustaa Rose+Croix Catholique de Temple et du Graalin, ja julistaa itsensä Sar Merodakiksi. Guaitan ja Péladanin ruusuristiläisten välinen konflikti tunnetaan nimellä Kahden ruusun sota.

    1893

    Leopold Engel perustaa Berliinissä World League of Illuminatin.

    1895

    Theodore Reuss tapaa Berliinissä Carl Kellnerin. He keskustelevat mahdollisuudesta perustaa kaupunkiin tantrinen piiri. Koska Reussilla oli kädet täynnä töitä Illuminatin takia eikä Kellner pitänyt Reussin kollegoista, ajatus hylättiin. Samaan aikaan Reuss riitaantuu Engelin kanssa, ja uudistunut Illuminati alkaa säröillä.

    1896

    Toukokuun 25. päivänä joukko saksalaisia mystikoita, mukana mm. Engel, Max Rahn ja August Weinholz, perustavat ”Saksan okkultistien yhdistyksen”. Rahn ja Engel toimivat sen sihteereinä, Weinholz kirjanpitäjänä. Rahn ja Weinholz toimittivat myös yhdessä yhdistyksen omaa lehteä ”Die Übersinnliche Welt”, joka käsitteli lähinnä yliluonnollisia ilmiöitä ja animaalista magnetismia. Engel alkoi kilpailla julkaisemalla oman lehtensä ”Das Wort”, jonka sisältö heijasteli toimittajansa esoteerisia harrastuksia.
    30.8. Engel, Reuss ja Franz Hartmann perustavat Saksan teosofisen yhteisön.

    1898

    Aleister Crowley vihitään Golden Dawniin. Myöhemmin hän perustaa oman Thelema-järjestönsä.

    1899

    Reuss ja Engel sopivat riitansa ja yhdistävät voimansa. Reuss alkaa kirjoittamaan artikkeleita Engelin lehteen (”Das Wort”).

    1901

    Adam Weishauptin puhtaisiin oppeihin vannoen Engel ja Reuss perustavat ”Baijerin Valaistuneet” jälleen uudelleen maaliskuun 12. päivänä, tällä kertaa virallisin seremonioin. Jo vuositolkulla horrostilassa ollut Münchenin Ludwig-loosi avataan uudestaan. Perustavassa kokouksessa hyväksyttiin seuraavat arvonimet: Suurmestari – Theodor Reuss, Vanhempi Kaitsija – August Weinholz, Nuorempi Kaitsija – Max Rahn. Varainhoitajaksi valittiin Max Heilbronner. Mukana olivat myös Engel ja Georg Gierloff.

    Ludwig-loosin perustaminen ilmoitettiin Rahn-Weinholzin aikakauslehdessä ”Die Übersinnliche Welt”, jossa julistettiin, että loosi hyväksyi jäsenikseen ainoastaan mestarimuurarin tai korkeamman arvon saaneita vapaamuurareita. Väitettiin myös, että se oli läheisissä tekemisissä Ranskan ja Englannin vapaamuurariloosien kanssa. Veljet alkoivat pian saamaan valituksia, joiden mukaan Ludwig-loosi ei ollut mitään muuta kuin eräs Illuminatin haara eikä sillä siten ollut mitään tekemistä muurariuden kanssa. Ratkaisu löytyi helposti, ja 3.7.1901 loosi irrottautuu kaikista vapamuurarillisista yhteyksistään.

    Samana päivänä Engel riitaantuu uudelleen Reussin kanssa ja väittää tätä huijariksi.

    Carl Kellner perustaa Ordo Templi Orientisin. Reuss ja Hartmann liittyvät siihen saman vuoden elokuussa.

    1902

    Engelin ja Reussin lopullinen välirikko. Reuss erottaa Engelin ja hänen ystävänsä Siegmund Millerin Ludwig-loosista. Pian tämän jälkeen hän alkaa kiinnostua Memfis-Misraimista ja menettää kiinnostuksensa Illuminatiin. Engel jatkaa World League of Illuminatin suurmestarina.

    1906

    Rudolf Steinerin aloitteesta aletaan muodostaa sääntökuntaa nimeltä Mysteria Mystica Aeterna (MMA), joka on eräs O.T.O.:n haara. Steiner saa MMA:n arvonimen Supremus Rex.

    1907

    Golden Dawnista syntyy Stella Matutina.
    Lanz von Liebenfels (1874-1954) perustaa saksassa järjestön nimeltä Ordo Novi Templi.

    1909

    Amerikassa Spencer Lewis ”herättää henkiin” Anticus Mysticus Ordo Rosae Crucisin, ja eräässä hotellissa, vuonna 1916, hänen väitetään onnistuneen muuttamaan pala sinkkiä kullaksi. Mad Heidel perustaa Rosicrucian Fellowshipin. Sitä seuraavat epämääräisessä järjestyksessä Lectorium Rosicrucianum, Les Fréres Aînés de la Rose-Croix, Fraternitas Hermetica ja Templum Rosae-Crucis.

    1910

    Illuminatin loosi ”Adam Weishaupt zum Licht am Rhein” perustetaan Kölnissä.

    1912

    Illuminatin loosi ”Adam Weishaupt zur Pyramide” perustetaan Berliinissä.
    Saksan teosofisen yhteisön johtaja Rudolf Steiner erotetaan sisäisen kiistan jälkeen. Hän perustaa kilpailevan Antroposofisen seuran. Suurin osa Saksan teosofeista ja monet pohjoismaalaiset seuraavat Steineria ja ryhtyvät antroposofeiksi.
    Germanen Order perustetaan.

    1918

    Germanen Orderista kehittyy Thule Gesellschaft.

    1922

    Teosofi Alice Bailey eroaa järjestöstä ja alkaa kehitellä omaa oppiaan. Baileyn toiminnan organisatoriseksi ja taloudelliseksi puitteeksi perustetaan Lucifer Trust (sittemmin Lucis Trust); seuraavana vuonna ilmestyy Arkan-koulu, joka tarjoaa eritasoisia esoterian ja mietiskelyn kirjekursseja.

    1924

    Baijerin valaistuneiden Dresdenin-haara suljetaan jäsenkadon vuoksi.

    1926

    Rudolf Steiner järjestää Antroposofisen liikkeen uudelleen. Perustetaan Yleinen antroposofinen seura (Allgemeine Antroposofische Gesellschaft) ja Vapaa hengentieteellinen korkeakoulu (Hochschule für Geisterwissenschaften). Kummankin keskuspaikka on Dornach.

    1931

    Leopold Engel, Illuminatin suurmestari, kuolee 8. päivänä lokakuuta. Hänen seuraajakseen valitaan Julius Meyer.

    1933

    Karl Brodbeck, Sveitsin Illuminatin kaitsija (ja myös vapaamuurariloosien ”Zur Hoffnung”, ”Le Droit Humain” ja ”Loge zur Gralsburg” jäsen), perustaa uuden Illuminati-loosin Itävaltaan. Loosi lakkautetaan Anschlussin yhteydessä, mutta eräs Eduard Korbel pelastaa suurimman osan järjestön papereista ennenkuin ne joutuvat viranomaisten käsiin.

    1934

    Salaseurat kielletään lailla Saksassa. Gestapo tekee tehoiskun Illuminaatteja vastaan ja suurin osa järjestön papereista katoaa iäksi valtiollisen poliisin arkistoihin – jotka tuhoutuvat täydellisesti 1945. Sodan aikana Baijerin Valaistuneet jatkavat toimintaansa maanalaisesti paikallistasolla.

    1949

    Baijerin Valaistuneiden pääsihteeri Eduard Korbel (myös Eugen Groschen Fraternitas Saturnin jäsen) perustaa järjestön uudestaan Itävallassa.
    Alice Bailey kuolee, Foster Baileysta tulee Arkan-koulun johtaja.

    Reply
    • 17.10.2020 at 21:01
      Permalink

      Ylläpito ei poista näitä off-topic -tekstejä? Ne ovatkin ylläpidon kirjoittamia?

      Reply
  • 29.8.2019 at 16:20
    Permalink

    Tervehdys SUURESTA ILLUMINATI-TILAUKSISTA Yhdysvaltoihin ja kaikkialle maailmaan. Tämä on avoin tilaisuus liittyä ILLUMINATI-MÄÄRÄYKSEN veljeyteen, jossa voit palauttaa kadonneet unelmasi ja missä voit nähdä vaurauden ja onnellisuuden valon ilman kaikki verenuhrit. Ja vuosien mittaan meillä on maailman johtajia, miljoonia, miljardia, tiedemiestä, superähteä ja kaikkia elämän tekoja, olet tervetullut ympäri maailmaa rodun, uskonnon ja etnisyyden suteen. TERVETULOA sinut KUMMALLA JA RIKKUALLA.
    Kirjoita ystävällisesti meille yksityisellä osoitteella: greatilluminate99@gmail.com

    Tervehdys TEMPLE ILLUMINATI YHDYSVALLAT.666

    Reply
  • 13.9.2019 at 21:31
    Permalink

    Terveisiä ILLUMINATIEN SUURESTA MÄÄRÄYKSESTÄ yhdistyneelle valtiolle ja koko maailmalle. Tämä on avoin tilaisuus liittyä Illuminatin veljeyteen, jossa voit palauttaa kadonneet unelmasi ja myös nähdä varallisuuden ja onnellisuuden valon. ilman veren uhrauksia. Otamme tyytyväisinä vastaan kaikki uudet jäsenet ja kuukausittaiset edut liittyessään veljeskuntaan ja valitsemansa ja sijoitetun talon kanssa sijoitusten avulla. Täällä maailman johtajat, supertähdet, tiedemiehet valmistetaan tämän mahdollisuuden avulla sinulle olla kuuluisa teidän etnisyyden ja rodun suhteen.

    Huomaa: ota ystävällisesti yhteyttä yksityisellä sähköpostilla: greatilluminate99@gmail.com

    YHDYSVALLAN SUURI VALAISUVALEMA.

    Reply
  • 16.2.2020 at 11:07
    Permalink

    Tervehdys ILLUMINATIEN SUURESTA MÄÄRÄYKSESTÄ yhdistyneelle valtiolle ja koko maailmalle on avoin tilaisuus liittyä Illuminatin veljeyteen, jossa voit palauttaa kadonneet unelmasi ja myös nähdä varallisuuden ja onnellisuuden valon ilman veren uhrauksia. Maksamme myös 650 000 USD summaa toivottaaksemme kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi liittyessään veljekseen ja valitsemansa ja sijoitetun talon sijoituksineen tämän mahdollisuuden kautta tulla kuuluisiksi.

    UUSIEN JÄSENEN, JOTKA LIITTYVÄT ILMASTOT, HENKILÖKOHDAT.
    1. Käteispalkkio 650 000 USD USD.
    2. Uusi Sleek Dream CAR, jonka arvo on 150 000 USD
    3. Valitsemastasi maasta ostettu unelma talo.
    Kuukausi tapaamista maailman viiden parhaan kanssa.
    Johtajat ja 5 tärkeintä kuuluisuutta maailmassa. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä edelliseen sähköpostiosoitteeseen: greatilluminate99@gmail.com

    HUOMAUTUS; tämä Illuminati-veljeys, johon voit liittyä mistä päin maailmaa tahansa Intia, Turkki, Afrikka, Yhdysvallat, Malesia,
    Dubai, Kuwait, Yhdistynyt kuningaskunta, Itävalta, Saksa, Eurooppa. Aasia, Australia jne.,

    Tervehdys TEMPLE ILLUMINATI YHDYSVALLAT

    Reply
  • 15.10.2020 at 06:26
    Permalink

    TERVETULOA: VAKAVIEN HENKILÖIDEN JA Rehellisen verkkolainan välinen laina
    Lainatarjous yksityishenkilöiden välillä Pikapikälaina, jonka avulla voit lopettaa huolesi alle 72 tunnissa. Sinut on kielletty pankistasi, ja kaikki yrityksesi muissa ja muissa rahoituslaitoksissa eivät ole toistaiseksi antaneet mitään huonon luottosi tai muiden takia enempää huolia, ota minuun yhteyttä ja alle 72 tunnissa kohtuullisella 2%: n vuosivauhdilla, ja sinulle sopivasta takaisinmaksuaikasta annan sinulle lainan, joka pelastaa henkesi. Ota yhteyttä sähköpostitse: marialeydi06@gmail.com

    Reply
  • 15.10.2020 at 09:09
    Permalink

    Huomaatteko pakkoruotsin puolustajien tempun tuossa edellä?

    Koska keskustelu pakkoruotsin haitallisuudesta on heidän kannaltaan ikävä asia, he pyrkivät tekemään kaikkensa tämän keskustelun estämiseksi.

    Perinteisen valtamedian palstoilla tämä estäminen onnistui hyvin, koska isojen lehtitalojen johto pyrki mielistelemään vallanpitäjiä ja mukautumaan heidän vaatimuksiinsa. Niinpä pakkoruotsin aiheuttamista ongelmista oli käytännössä lähes mahdotonta saada läpi mitään kirjoitusta – olipa se sitten kuinka asiallinen ja pätevästi perusteltu tahansa – koska lehtitalojen johto tiesi että vallanpitäjät eivät halua tätä aihetta käsiteltävän julkisuudessa. Niinpä koko aihe oli käytännössä tabu.

    Internetin myötä tilanne muuttui, koska nyt julkista keskustelua eivät isot lehtitalot ja muu valtamedia päässeet enää kontrolloimaan entiseen malliin. Niinpä pakkoruotsin aiheuttamista ongelmistakin pystyttiin keskustelemaan – ja moni suomalainen sai ensi kertaa kunnolla tietoa tästä aiheesta.

    Koska nettikeskustelua ei voinut enää sensuroida entiseen malliin (varsinkaan 2000-luvun alkupuolen ”vapaina aikoina”) joutuivat pakkoruotsin kannattajat kehittämään uuden taktiikan: he lähtivät itsekin mukaan tuohon keskusteluun, mutta ei suinkaan rakentavassa mielessä vaan häiriköimällä sitä.

    Käytännössä tämä häiriköinti tehtiin niin, että jokaiseen pakkoruotsia käsittelevään keskusteluketjuun ruvettiin postaamaan toinen toistaan älyttömämpiä salaliittoteoriahöpinöitä ja muuta sekavaa jorinaa, jolla yleensä ei ollut mitään tekemistä varsinaisen aiheen kanssa. Tällä pyrittiin pilaamaan koko keskusteluketju ja saattamaan mukana olleiden asiallistenkin viestien uskottavuus kyseenalaiseksi, kun ne esiintyvät tällaisessa ”sekopäisessä” asiayhteydessä.

    Tuossa edellä on jälleen noudatettu tätä taktiikkaa.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.