Poliisi: Pankkitunnuksia kalastelevia huijareita otettu kiinni

Hämeen poliisilla on tutkittavana Lahdessa laaja rikossarja, jossa kymmenille eri puolella Suomea asuville asianomistajille on soiteltu poliisina esiintyen. Soittajat ovat eri verukkeilla huijanneet asianomistajia luovuttamaan pankkitunnuksiaan itselleen. Pankkitunnusten haltuun saamisen jälkeen rikolliset ovat tyhjentäneet asianomistajien pankkitilit.

Nyt tutkittavana oleva rikossarja tuli ilmi helmikuun alussa, jolloin asianomistajilta alkoi tulla poliisille tietoa epämääräisistä pankkitunnuksia kyselevistä soittajista. Suurin osa soittojen kohteeksi joutuneista asianomistajista ei ollut luovuttanut pankkitunnuksiaan, mutta valitettavasti muutama luovutti, ja heidän tileiltään tekijät ovat saaneet anastettua varoja yhteensä kymmeniä tuhansia euroja. Rikossarjassa on 50 asianomistajaa, ja tekoja tutkitaan törkeinä petoksina, törkeinä rahanpesuina sekä virkavallan anastuksina.

Poliisi on tutkinnan aikana saanut osan huijatuista rahoista takavarikoitua. Rahoja on saatu pysäytettyä rikollisten käyttämille pankkitileille, ja osa on saatu takaisin käteisenä.

Tutkinnan aikana on otettu kiinni useita henkilöitä, ja muutamia on tällä hetkellä vangittuina.

Poliisi ei koskaan soittele kyselläkseen kenenkään pankkitietoja tai -tunnuksia. Pankkitunnuksia ei saa antaa puhelimitse tuntemattomille henkilöille missään tilanteessa; ei pankkivirkailijalle, poliisille eikä missään muussakaan ammatissa esiintyville henkilöille. Tämän rikossarjan asianomistajista suurin osa on jo eläkeiän ylittäneitä henkilöitä, joilla on ollut liikaa luottamusta poliisiksi tai pankkivirkailijaksi itseään kutsuviin huijareihin. Poliisi pyytää ihmisiä tarvittaessa opastamaan iäkkäämpiä sukulaisiaan, että pankkitunnuksia ei kysellä eikä niitä myöskään pidä luovuttaa missään tilanteessa puhelimitse.

Lähde: Hämeen Poliisilaitos

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.