Äidin kauhunhetket ulkomaalaisen hakattua tyttären sairaalakuntoon

Facebookissa Lauriina Jauhiainen on julkaissut kirjoituksen kuinka hänen tytär joutui ensin pahoinpitelyn kohteeksi ja tämän jälkeen sairaalahenkilökunnan sorsimaksi hylkiöksi. Tyttäreltä murtui pahoinpitelyssä leukaluu. Lauriinan tarina lyhentämättömänä:

Tyttäreni luvalla kirjoitan nyt tämän tapahtuneen julkisesti. Varoituksena vanhemmille, nuorille ja aivan kaikille!. Tämä maa, ja maailma jossa nykyään elämme, on menossa koko ajan paskempaan suuntaan.

Perjantaina 31.3 oulunkylän ostoskeskuksen vieressä, tyttäreni pahoinpideltiin. Tekijänä aikuinen ulkomaalainen mies. Tyttäreni yritti rauhoitella syntynyttä sanaharkkaa, jolloin mies tarttui tyttööni ja iski tämän nyrkillä miltein tajuttomaksi.

Jenna sai soitettua minulle, onneksi olin vain muutaman minuutin matkan päässä viettämässä iltaa. Juoksin hakemaan tyttöni. Tämän jälkeen kaikki oli yhtä kaaosta. Poliisi kävi, ensivasteen ambulanssi/hoitajat kävivät, mutta tyttöäni EI otettu kyytiin vaikka kyseessä oli päähän kohdistunut kova nyrkin isku!. Lopulta lähdin yksin taxilla viemään tyttöäni malminsairaalaan jouduttuani ensin soittelemaan lukuisiin numeroihin ja selvittämään mihin pääsemme!.

Malmin päivystyksessä kohtelu oli täysin ala-arvoista! Meitä odotutettiin NELJÄ tuntia. Jouduin huutamaan, potkimaan ovia ja riehumaan ennen kun sain lapselleni särkylääkkeen, tässä vaiheessa meitä oli istutettu jo toista tuntia ilman että kukaan kävi edes katsomassa! Tytön leuka oli silminnähden vinossa, selkeästi murtunut,pää turposi lisää koko ajan, ja kivut oli KAMALAT!

Annettu mieto särkylääke ei auttanut ja tyttö alkoi mennä veltoksi kivusta, lakkasi kommunikoimasta ja vain ulisi hiljaa. Sain uudestaan huutaa ja riehua että jotain tapahtuisi. Tällöin 4 hoitajaa tuli seisoskelemaan aulaan usean metrin päähän ja minulle kutsuttiin vartijat..juu ymmärrän. Mieshoitajalle huusin että ”tyttöni tarvitsee kipupiikin, auttakaa jumalauta!”mies hoitaja NAUROI minulle!. Toinen mies hoitaja kävi jossain vaiheessa katsomassa tyttöäni, ja kun tyttöni hiljaa inisi kivun takia ja voipuneena, hänelle todettiin ” ei se kuule vikisemällä parane” no..taas kutsuttiin vartijat kun avasin suuni.

Tytölleni ei tarjottu edes sänkyä missä maata, kukaan ei ollut kiinnostunut miten voimme. Tuntien kuluttua ambulanssi haki meidät kun konsultaatio töölööstä tuli. Leuka murtunut pahasti molemmin puolin..niin v**** ,sitähän ei tiedettykkään jo ihan itse. Kamalaa, törkeää, ala-arvoista, SAIRASTA kohtelua!

Tyttöni leikattiin 1.4. Molemmin puolin leukaan asennettiin metallia, hampaisiin kiskotukset ja kuminauhoilla suu kiinni. Pian on 2vkoa kulunut tapahtuneesta. Jenna alkaa voida paremmin, mutta taistelu tähän hetkeen on ollut kova. Kipua, miljoonaa lääkettä,nestettä ja soseita pillillä. Toipuminen vie aikaa mutta me selviämme.

Ja kyllä! Sanon julkisesti senkin, että toivon että se perkeleen apina joka tämän teki palaa helvetissä jo ennen kun sinne joutuu muuten. Hänet onneksi saatiin kiinni. Katsotaan miten hienosti oikeus tässä tapauksessa voittaa!

6 thoughts on “Äidin kauhunhetket ulkomaalaisen hakattua tyttären sairaalakuntoon

  • 13.4.2017 at 14:57
    Permalink

    Monikulttuurisuuden todellisuus ja yleinen yhteiskunnan mädännäisyys lyö vasten kasvoja. Sananmukaisesti…

    Reply
  • 13.4.2017 at 15:19
    Permalink

    Resursseja on tietenkin vähemmän terveydenhoitoon, kun ne kuluvat rikastavaan maahanmuuttoon. Todella surkeaa toimintaa, laittaisin ambulanssihenkilöstönkin syytteeseen heitteillejätöstä.

    Reply
  • 13.4.2017 at 16:02
    Permalink

    Ramppashan siinä hoitsuja , mutta ku niillä oli kahentunnin kahvipaussi kesken , kyllä ne aina on lisää palkkaa vinkumassa , mutta taso on tämä ja omin silmin sairaana nähnyt myös ja kokenut !

    Reply
  • 13.4.2017 at 16:45
    Permalink

    Hirveää hintaa maksamme. Oma tyttäreni ei enää saa tulla itä-Helsingissä yksin julkisilla kotiin. Tämä on niin väärin ja kohtuutonta, että toivon suurta puhdistusta ja kansannousua, missä vaikka voimakeinoin Suomeen palautetaan turva ja rauha.
    Olen surrut tämän maan kohtaloa, sitä miten päättäjämme tuhoavat oman kansansa. Itse elin nuoruuteni 1980-luvulla. Hienoa aikaa eikä koskaan tarvinnut pelätä. Kauhistuttaa lasteni tulevaisuus.

    Äidille ja tyttärelle suuri kiitos, että tuotte asian julkisuuteen. Toivottavasti edes tämän avulla saatte jotain oikeutta. Jaksakaa tehdä asiasta valitus potilasasiamiehelle ja papereita vaan vaihtoehtomedioihin julkaistavaksi.

    Reply
  • 13.4.2017 at 18:20
    Permalink

    ” Hallitus poistaa 98-oktaanisen bensiinin myynnistä.” 55 kommenttia.(309,455 total views, 174,682 views today)

    ”Äidin kauhunhetket ulkomaalaisen hakattua tyttären sairaalakuntoon. 5 kommenttia (3,114 total views, 3,114 views today). 🙁

    Reply
  • 13.4.2017 at 18:25
    Permalink

    Kyllä se on sillä tavalla että aina kun näkee näitä ei-valkoisia niin niistä kannattaa pysyä kaukana. Siis vähintään 10 metrin päässä. Niiden kanssa ei kannata sosialisoida mitenkään.

    Ihan ensimmäinen ehto on että yhtään ainoaa pizaa tai kebabaia ei osteta ennenkuin nämä pistävät oman kansansa kuriin. Maassa on hyviäkin muslimeita, mutta niiden pitää pistää nämä asyyli-loton pelaajat kuriin. Siihen asti kaikki ulkomaalaiset tai muuroituset pitää olla boikotissa. Rahaa ne uskoo, jos ei mitään muuta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.