Pekka Myllykoski muistoissamme – kuuntele uran parhaat palat

Viikonloppuna saimme kuulla muusikko Pekka Myllykosken menehtyneen. Vuonna 1959 syntynyt Pekka Myllykoski muistetaan erityisesti Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen laulajana ja mestarillisena sanoittajana. Lisäksi Myllykoski julkaisi 1990-luvulla kaksi albumia Pekka Myllykoski & Maltaan Haukat -kokoonpanon nimissä, ja toimi satunnaisesti Jytäjemmarit-yhtyeen solistina.

Myllykosken tunnetuin yhtye ”Freukkarit” perustettiin vuonna 1984, kokoonpanossaan mm. kitaristi Arto Pajukallio sekä Eppu Normaalin entinen basisti Mikko Saarela.  Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin vuonna 1986. Suuri osa materiaalista oli käännöskappaleita. Jo ensimmäisellä levyllä oli useita paljon radiosoittoa saaneita ja sittemmin klassikoiksi muodostuneita kappaleita, kuten ”Teksasiin” ja ”Särkynytsydämiset (viekää minut baariin)”.  Debyyttilevyn ensimmäinen hitti oli kuitenkin kappale ”En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa”.

Yhtyeen toinen pitkäsoittolevy ilmestyi jo seuraavana vuonna. Radiosoittoa sai mm. kappale ”Drai vodkaa”. Freukkareiden hieman rauhallisempaa puolta edustaa hienosti sanoitettu ”krapulabiisi” ”Sunnuntaiaamun kadut”.

Aktiivinen levytystahti jatkui, uusi albumi julkaistiin tässä vaiheessa joka vuosi. Kolmoslevyltä voidaan mainita mm. kappale ”Mystinen metsätyömies”. Mikko Saarela lähti bändistä vuonna 1988 ja tilalle tuli Hassisen Koneesta tuttu Jussi Kinnunen. Yhtyeen neljänneltä, vuonna 1989 julkaistulta levyltä esiin nousivat kappaleet ”Nattasia katsomassa eli Pekuulijenkka twist” sekä ”Danny Show”.

Viides levy piti sisällään mm. rallit ”Tili meni” sekä mielestäni kenties yhtyeen parhaimman kappaleen ”On se hyvä (ettei lehmät lennä)”. Tarinan mukaan kappaleen sanoituksessa esiintyvä viittaus imatralaiseen poliisiin johtui siitä, että kerran Imatralla ollessaan orkesteri oli mennyt poliisilta kysymään tietä Joensuuhun. Ajo-ohjeiden antamisen sijaan poliisi olisi kuulemma laittanut putkaan erään version mukaan Myllykosken, toisen version mukaan koko bändin!

Tässä vaiheessa yhtyeen riveihin liittyi myös kitaristi Pekka ”Devil” Virtanen, joka on vaikuttanut monissa muissakin kokoonpanoissa, kuten Sleepy Sleepers, Leningrad Cowboys ja Turo’s Hevi Gee. 1990-luvun edetessä yhtyeen levytystahti hieman hiipui, ja vuosikymmenen puolenvälin tienoilla yhtyeen toiminta oli tauolla muutaman vuoden ajan. Tänä aikana Myllykoski levytti ja esiintyi Maltaan Haukat -kokoonpanon kanssa.

Freud Marx Engels & Jung -bändin toiminta kuitenkin jatkui vuosikymmenen lopussa. Uusia julkaisuja ei tullut enää 2000-luvulla paljoakaan, ja yhtyeessä oli paljon miehistönvaihdoksia. Ainoina alkuperäisjäseninä läpi koko taipaleen pysyivät Pekka Myllykoski ja Arto Pajukallio. Keikkailu jatkui kuitenkin aktiivisena. Mitään ikivihreitä kappaleita ei Freukkareiden myöhäistuotannosta enää löydy, mutta tässä maistiaisena onnistunut kappale ”Meidän rumien rakkauslaulu”.

Pekka Myllykosken viimeisiä vuosia varjostivat syöpä sekä alkoholismi, joista mies kertoi avoimesti. Monet Myllykosken kirjoittamat sanoitukset olivat kertoneet viinasta jo uran alusta asti. Sairaus vei lopulta voimat, ja Myllykoski menehtyi 22.4.2017. Arto Pajukallio ilmoitti samana päivänä, että Freud Marx Engels & Jung ei jatka toimintaansa ilman Myllykoskea.

Pekka Myllykoski saattoi aavistaa ennenaikaisen kuolemansa, sillä reilu vuosi ennen kuolemaansa hän julkaisi Huojuva Lato -nimisen kokoonpanon kanssa kappaleen ”Kantripaskaa”, jonka sanoitusta voidaan pitää omaelämänkerrallisena ja eräänlaisena laulajan testamenttina.

Lepää rauhassa, Pekka.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.