Rajavartioston komentaja: ”Nykyiset pakolaismäärät vasta esinäytöstä”

Pakolaisten määrä tulee jatkossa lisääntymään nykyisestä esimerkiksi ilmastonmuutoksen takia.

Nykyiset pakolaismäärät ovat vasta esinäytöstä muun muassa Itä-Afrikan kuivumisen takia, kertoo Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja eversti Vesa Blomqvist  Suomi-Venäjä-seuran järjestämässä seminaarissa Kiteellä. Hän muistutti myös,  ettei 35 000 turvapaikanhakijan tuloa Suomeen 2015 osattu ennakoida.

Blomqvist niin ikään korosti kansainvälisen yhteistyön merkitystä rikollisjärjestöjen pyörittämän laittoman maahanmuuton torjunnassa.

Hänen mukaansa Suomen ja Venäjän rajavaltuutetut pitävät keskimäärin sata yhteistä kokousta vuodessa. Näin tiivis yhteistyö on herättänyt mielenkiintoa eri puolilla maailmaa.

Samassa seminaarissa alustuksen pitänyt Aleksanteri-Instituutin johtaja Markku Kivinen ei ole tyytyväinen tapaan, jolla Venäjästä kirjoitetaan. Hänen mielestään Venäjästä kirjoitetaan ikään kuin se olisi ainoa problemaattinen toimija.

Kivisen mukaan esimerkiksi Ukraina-uutisoinnissa ovat liian vähälle huomiolle jääneet Ukrainan sisäiset ongelmat sekä muiden maiden rooli. ”Meidän pitäisi olla älyllisesti rehellisiä ja myöntää, että myös EU tekee Ukrainassa etupiiripeliä”, Kivinen kommentoi Suomi-Venäjä-seuran tiedotteen mukaan.

Kivisen mielestä EU:n pitäisi tehdä politiikkaa, joka auttaa Venäjää ratkaisemaan ongelmiaan.

 

Lähde: Karjalainen

3 thoughts on “Rajavartioston komentaja: ”Nykyiset pakolaismäärät vasta esinäytöstä”

  • 25.4.2017 at 12:04
    Permalink

    Onko jollain vielä hivenen järki päässä Suomen virkamieskoneistossa.

    Reply
  • 25.4.2017 at 22:58
    Permalink

    Hän muistutti myös, ettei 35 000 turvapaikanhakijan tuloa Suomeen 2015 osattu ennakoida.hahahahhahhhaahahhahaaaaaa
    Niinhän sä luulet,totuus vaan on toinen SPR varautui 1000000 tulijan tuloon tietty pitää saada perheen yhdistämiset että päästään tuohon lukuun.Ihmisten kannattaisi joskus käydä eräiden ”kansalaisjärjestöjen” sivuilla ja lukea sillä niiden unelmia täällä toteutetaan ei rajavartioston.Seuratkaa rahaa niille jolle sitä valuu niitten doktriineja kannattaa vilkaista.Esim. meritaksit on ”kansalaisjärjestöjen” rahoittamia.

    Reply
  • 26.4.2017 at 14:43
    Permalink

    Ne 35 000 tulijaa oli TILATTU suomeen ja niiden tulo oli täysin tiedossa, tästä on runsaasti todisteita (mm. MAVA-projekti) Tarkoitus oli luultavasti TUODA jopa 80 000 muukalaista ja näin katkaista kantaväestön selkäranka kerralla, suunnitelma jäi kesken koska aktiiviset kansalaiset pääsivät siitä perille ja OIKEA tieto meneillään olevasta invaasiosta saatiin leviämään kansan enemmistön tietoon -kiitos tästä kuuluu vaihtoehto ja sosiaaliselle medialle.

    Muutama oleellinen seikka 2015 invaasiosta (jota virheellisesti kutsutaan ”pakolaiskriisiksi”) Nämä asiat tulee tietää:

    1. Kyseessä oli TÄYSIN SUUNNITELTU RIKOS

    2. Ruåtsin valtio kyyditsi maahantunkeutujat maansa läpi Suomeen. Toiminta oli 100% organisoitua

    3. Maahantunkeutujista 80 -85% TUOTIIN maahan LÄNSIRAJAN yli.

    4. Suomi ei sulkenut rajojaan VAIKKA NIIN OLISI VOITU NYKYISTENKIN SÄÄNNÖSTEN MUKAAN TEHDÄ ( syyllinen tähän on petteri orpo joka oli senhetkinen sisäministeri)

    5. KAIKKI länsirajalta maahan tunkeutuneet on päästetty LAITTOMASTI suomeen -asia on yksiselitteinen (Dublin-sopimus, EU:n sisäraja, saapuivat turvalliseksi luokitellusta maasta jne..)

    6. Mikään ei ole muuttunut vaan SAMA HOLTITON TOIMINTA JATKUU EDELLEEN! Käytännössä meillä ei ole rajavalvontaa länsi ja pohjoisrajoilla ollenkaan vaan tulijoiden väheneminen perustuu täysin muiden euroopan maiden rajavalvontaan. SUOMI EI OLE TEHNYT MITÄÄN TILANTEEN KONTROLLOIMISEKSI vaan ottaa sisään jokaisen joka rajalle saa itsensä raahattua ja osaa sanoa taikasanan ”turvapaikka”

    7. Tornio -Haaparanta rajalta tulee PÄIVITTÄIN uusia elätettäviä maahamme -KAIKKI OTETAAN tänne elämään vähintään vuodeksi Suomalaisen veronmaksajan piikkiin.

    NÄIN TÄMÄ EI VOI ENÄÄ JATKUA!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.