Suomi ensin -leiri joutuu väistymään monikulttuurisen festivaalin tieltä?

Helsingin Rautatientorilla järjestetään toukokuun lopussa monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali. Suomi ensin -liikkeen mielenosoitusleiri saattaa joutua siirtymään pois festivaalin tieltä. Kuitenkin turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -leiri saa tähän tietoon jäädä Rautatientorille.

Helsingin Sanomat uutisoi, että jo helmikuusta asti pystyssä ollut Suomi ensin -liikkeen mielenosoitusleiri saatetaan joutua purkamaan toukokuun lopussa. Rautatientorilla järjestetään 27.–28. toukokuuta Maailma kylässä -festivaali ja maahanmuuttovastaisten telttakylä jää tapahtuman kulkuväylien keskelle. Turvapaikanhakijoita puolustavan Oikeus elää -mielenosoituksen ei kuitenkaan tarvitse näillä näkymin siirtyä, jos leiriä kavennetaan.

Maailma kylässä -festivaalin henkilökunta on ollut yhteydessä molempiin leireihin. Festivaalin pääjärjestäjän, Kepa ry:n ohjelmajohtaja Outi Hannulan mukaan Suomi ensin -leirin nykyinen paikka on rakennettavan festivaalialueen sisäpuolella. Sitä vastoin Oikeus elää -leiri ei osu tapahtuma-alueelle. ”Suomi ensin -leiri on sellaisessa kohdassa, että se on kaikkien kulkuväylien keskellä. He eivät pysty siihen millään jäämään”, Hannula kertoo.

Hannula sanoo, että Suomi ensin -leiristä ei ole oltu tapahtuman järjestäjiin yhteydessä, mutta Oikeus elää -mielenosoittajat ovat ottaneet yhteyttä. ”Heidän kanssaan on keskusteltu ja viimeksi maanantaiaamuna on käyty paikan päällä mittailemassa. Jos suunnitelmat pitävät paikkansa, niin meidän puolesta Oikeus elää -leiri voisi pysyä siinä festivaalin ajan. Se paikka ei nimittäin ole festivaalialueella”, Hannula täsmentää.

Maailma kylässä -tapahtuma kuivailee itseään verkkosivuillaan poikkitaiteelliseksi kulttuurifestivaaliksi, joka on Suomen suurin järjestö-, kehitysyhteistyö- ja monikulttuurisuustapahtuma. Hannulan mukaan pakolaisuus on yksi tämän vuoden teemoista. ”Haluamme festivaalille moniarvoista keskustelua, mutta emme voi järjestää tapahtumaa siten, että kaikkien rakenteiden keskellä on yksi mielenosoitus, joka tukkii pelastustiet ja kulkuväylät”, Hannula paaluttaa.

Helsingin rakennusviraston lakimiehen Antti Mäkisen mukaan tapahtuman järjestäjä ei ole vielä yksilöinyt tarkasti vaatimuksiaan mielenosoitusleirien siirtämisestä. Alustavasti on kuitenkin ollut puhetta, että molemmat leirit saattavat aiheuttaa haittaa festivaalin järjestämiselle, sillä tällä hetkellä ne sijaitsevat tapahtuma-alueen sisällä.

”Kokoontumislaissa on määritelty, että yleisellä paikalla voi mielenosoituksen järjestää, kunhan tekee ilmoituksen poliisille. Mutta alueen haltija voi rajoittaa alueen käyttöä, jos esimerkiksi alueen haltijalla on alueelle jokin erityinen käyttötarkoitus, paikan käyttöä voidaan rajoittaa”, Mäkinen toteaa.

Maailma kylässä -festivaali on Mäkisen mukaan tällainen lain kuvaama ”erityinen käyttötarkoitus”. Mäkisen mukaan leirin tai leirien purkamisesta yritetään neuvotella yhteisymmärryksessä mielenosoittajien kanssa.

Lähde: HS

4 thoughts on “Suomi ensin -leiri joutuu väistymään monikulttuurisen festivaalin tieltä?

  • 9.5.2017 at 16:12
    Permalink

    Ei maailmaa kylään ei. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

    Reply
  • 9.5.2017 at 16:18
    Permalink

    Ei vain kylään vaan hyysättäväksi ja olemaan, tätähän hyysäri-lehtikin haluaa. Ovela temppu.

    Reply
  • 9.5.2017 at 17:28
    Permalink

    Maailma saa jäädä omaan kotiin. On tämä perkele touhua!

    Reply
  • 12.5.2017 at 15:44
    Permalink

    Miksi kaikki paska pitää tänne tuoda?
    Rajan yli pukkaa terroristeja, varkaita, huoria, kerjäläisiä, uskonkiihkoilijoita, taudinkantajia, elintasopakoloisia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.