Gluteenittomalla ruokavaliolla pidetty vauva kuoli Belgiassa – Vanhemmat oikeuteen

Vauvan ollessa jo kuolemassa nälkään, vanhemmat veivät lapsen homeopaatin luo toiselle puolella maata eivätkä sairaalaan.

 

Belgiassa asuvat vanhemmat laittoivat vauvansa gluteenittomalle dieetille. Seitsenkuisena kuollut lapsi painoikin kuollessaan vain 4,5 kiloa eli noin puolet ikäistensä painosta. Lapsi kuoli 6. kesäkuuta 2014.

Vanhempia syytetään nyt  oikeudenkäynnissä lapsensa kuolemasta. Syyttäjä vaatii heille kumallekkin 18 kuukauden vankeustuomiota.

Luontaistuotekauppaa pyörittävät vanhemmat uskoivat Lucaksen kärsivän gluteeni- ja maitoallergiasta ja juottivat vauvalleen esimerkiksi quinoa-, riisi- ja tattarimaitoa.

He eivät myöskään hakeutuneet lääkärin vastaanotolle, vaikka lapsi laihtui ja perhetuttavien mukaan näytti erittäin huonokuntoiselta.

– Yhdelläkään lääkärillä ei ole mitään potilastietoja lapsesta eikä lastensuojelu tiennyt hänestä mitään, syyttäjä sanoi.

lapsen ollessa jo kuolemassa nälkään, vanhemmat ajoivat homeopaattisen asiantuntijan luo toiselle puolelle maata sen sijaan, että olisivat ajaneet lähimpään sairaalaan. Asiantuntija oli järkyttynyt lapsen terveydentilasta ja kehotti vanhempia viemään lapsen välittömästi ensiapuun.

Lääkärit eivät kuitenkaan enää voineet tehdä mitään, sillä lapsi kuoli sairaalaan tuotaessa. Lapselle tehdyssä ruumiinavauksessa ilmeni, että hänen vatsansa oli täysin tyhjä.

Vanhemmat puolustivat oikeudessa toimintaansa.

– Emme menneet lääkäriin lapsen kanssa, koska emme huomanneet mitään epätavallista, lapsen isä Peter S. sanoi.

– Hänen painonsa nousi välillä, ja välillä se laski. Emme koskaan toivoneet lapsemme kuolemaa, äiti Sandrina V. sanoi.

Asianajajan mukaan vanhemmat olivat siinä uskossa, että lapsella oli syömishäiriö.

Brysselin yliopistollisen sairaalan lastenlääkärin Elisabeth De Greefin mukaan quinoamaito ja vastaavat maidot eivät ole vauvoille sopivia valmisteita.

– Näissä supermarketeissa myynnissä olevissa tuotteissa ei ole vauvoille tarpeellisia proteiineja, mineraaleja ja vitamiineja. Niitä ei ole tehty vauvoille, ja ne ovat siksi sopimattomia.

Oikeudenkäynti päättyy 14. kesäkuuta.

Lähteet: Iltalehti, Independent, Daily Mail

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.