Nuori nainen käytti alaikäisiä poikia hyväkseen – Pakotti seksiin kiristämällä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1991 syntyneen naisen 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kahdesta pakottamisesta.

Nainen hyväksikäytti alaikäisiä poikia ollessaan itse hieman yli parikymppinen.

Törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä nainen oli painostanut vuonna 2013 tuolloin 15-vuotiaan pojan olemaan kanssaan sukupuoliyhteydessä uhaten muutoin laittaa nettiin tämän naiselle lähettämiä alastonkuvia.

Tämän lisäksi nainen tuomittiin pakottamisesta, sillä pojan täytettyä 16 vuotta nainen oli jatkanut toimintaansa valehdellen olevansa raskaana.

Nainen määrättiin maksamaan pojalle korvauksia henkisen kärsimyksen ja aiheutuneen psyykkisen haitan vuoksi 3000 euroa.

Uhkaili itsemurhalla

Toinen tapauksista sattui alkuvuodesta 2015, jolloin nainen oli oraalisessa sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan pojan kanssa.

Tälläkin kertaa suhde jatkui pakottamisena. Vuoden loppuun asti nainen sai erilaisten uhkausten avulla pojan sietämään soittelua ja viestittelyä kaikkina vuorokauden aikoina, suostumaan toistuviin tapaamisiin sekä ryhtymään seksuaaliseen kanssakäymiseen naisen kanssa.

Tässäkin tapauksessa nainen oli väittänyt olevansa raskaana. Lisäksi hän oli uhannut, ettei tee aborttia sekä uhannut myös levittää netissä pojasta loukkaavia tietoja ja seksuaalisia valokuvia. Nainen myös uhkasi poikaa itsemurhalla.

Nainen myös pakotti pojan katkaisemaan kaverisuhteitaan. Nainen määrättiin maksamaan pojalle korvauksia kärsimyksestä 8000 euroa, psyykkisestä haitasta 5000 euroa sekä haitan hoitamisesta aiheutuneita kuluja noin 4000 euroa.

Näiden tapausten lisäksi naisen katsottiin olleen sukupuoliyhteydessä helmikuussa 2015 tuolloin 15-vuotiaan pojan kanssa. Oikeuden mukaan tapausta ei voinut pitää törkeänä. Nainen määrättiin korvaamaan tälle pojalle kärsimyksestä 1000 euroa.

Artikkelikuva ei liity tapaukseen.

Lähde: MTV

Katso myös:

6 thoughts on “Nuori nainen käytti alaikäisiä poikia hyväkseen – Pakotti seksiin kiristämällä

  • 21.5.2017 at 08:51
    Permalink

    Onhan toi ton tapa ollut hieman rikollinen, mut muuten. Ei mua ois ainakaan 14 veenä boizuna haitannu pätkääkään, jos joku 21 v ok näkönen tytsy ois tarjoillu niin paljon kun sielu sietää.

    Reply
    • 21.5.2017 at 09:32
      Permalink

      ”Ei minua olisi lapsena haitannut jos minut olisi raiskattu” tässä taas näkee kuinka vähän mies voi ymmärtää naisten yleisimmin kokemasta rikoksesta, vatipää

      Reply
      • 22.5.2017 at 09:45
        Permalink

        Puhuinkin asiasta miehenä, koska en olisi kokenut asiaa raiskauksena vaan olisin ollut hommassa mukana. Lisäksi en kommentoinut raiskattujen tyttöjen näkökulmsta, ymmärsitkö neiti?

        Reply
  • 21.5.2017 at 14:27
    Permalink

    Olisin kyllä huolissani teinistä jolle ei pillu kelpaa.

    Reply
  • 22.5.2017 at 12:04
    Permalink

    Kyllähän jokainen 14-16v teststeronia täynnä oleva pojanviikari on valmis kuin suutari sotaan jos pimppaa on tarjolla. Se tulee suoraan DNA:sta.

    On kuitenkin eri asia (kuten siinä opettajan jutussa) miten se vaikuttaa eri yksilöihin. Toiset rehentelisivät sillä ja toisen ottaisivat kaiken ilon irti. Mutta se negatiivinen puoli on siinä että nuori saattaa kasvaa kieroon ja huomata että seksillä saa asioita mitä muuten ei saisi. Ja että seksillä voi maksaa palveluksista. Joka johtaa henkiseen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön pitkällä aikavälillä.

    Sama ilmiö on havaittavissa nuorissa naisssukupuolen edustajissa tänä päivänä. Kilpavarustelu on kova ja jokaisella teinitytöllä on sellainen sotamaalaus ja niin paljastavat vaatteet kun vartalo vähänkin antaa myöden. Ja sitten keimaillaan jotta saadaan oma tahto läpi. Mutta jos ei saada, suututaan ja haukutaan. Ja lopuksi mustamaalataan somessa.

    Enemmän kuin poikien mielenterveydestä seksipalveluiden käyttämisessä omien halujensa tyydyttämiseen, olisin tyttöjen mielenterveydestä. Sillä tytöillä se on täysin avointa. Joka viimeisten 10 vuoden aikana on johtanut siihen että pissiksistä kasvaa ”sinkkuja” joilla on kymmeniä partnereita vuodessa. Siis, niin kauan kun kauppa käy. Eli yleensä siihen 27 ikävuoden paikeille.

    Vaan paltaampa asiaan… Siis pojille jotka käyttävät s***iä halujensa saavuttamiseen saattaa käydä kuten tytöillä: mielikuva maailmasta ja sen toimintatavoista vääristyy. Joka johtaa yhteikunnan ulkopulelle joutumiseen. Ja sitäkautta yhteiskunnasta syrjäytymiseen. Ja se lienee koko oikeusprosessin rangaistuksen peruste.

    Reply
  • 24.5.2017 at 14:43
    Permalink

    Eli siis 15 vuotas lähettelee maikallensa alastonkuvia itsestään, jonka seurauksena nuori opettaja kiristää niillä s***iä! wtf ? Rikos tässä on, että poika ei ole saanut mitalia kaulaan!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.