Helsingin poliisi varoittaa vilpillisistä kiertävistä kauppiaista

Helsingin poliisi varoittaa vilpillisistä kauppiaista, jotka myyvät väärennettyä tai mahdollisesti jopa varastettua tavaraa julkisilla paikoilla. Viimeisin tapaus ilmoitettiin Helsingin poliisille tämän viikon tiistaina 23.5. puolenpäivän aikaan. Poliisi epäilee, että ulkomaalaisen näköinen mies oli huijannut pariskuntaa Kannelmäessä myymällä näille ”aitoja nahkatakkeja”, jotka eivät osoittautuneetkaan hintansa arvoiseksi.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies oli alkanut sitkeästi myydä nahkatakkeja kadulla Kannelmäessä miehelle, joka oli matkalla naisystävänsä luo. Hän seurasi uhria aina hänen naisystävänsä asunnolle ja puhui hyvää suomea.

– Mies kertoi tulleensa Italiasta vaatemessuille Suomeen, ja nyt messujen loputtua hän ei mukamas haluaisi enää kuljettaa kyseisiä esittelynahkatakkeja takaisin Italiaan. Näin hän perusteli sitä, että halusi myydä ne pois kuudensadan euron kappalehintaan, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Silén.

Hän antoi pariskunnalle myös käyntikorttinsa. Mies oli vakuutellut, että nahkatakit ovat aitoja ja tarjosi kaupan päälle vielä pari muutakin takkia. He myöntyivätkin tarjoukseen ja mies oli kuljettanut heidät kauppakeskus Kaaren paikoitusalueelle, ja uhrit olivat käyneet nostamassa rahaa 1200 euroa. Tämän jälkeen mies heitti pariskunnan kotiinsa, antoi heille takit ja poistui paikalta.

Hieman myöhemmin he alkoivat epäillä tulleensa huijatuksi ja takkeja keinonahkaisiksi, jopa varastetuiksi. Huijari on jäänyt toistaiseksi kateisiin. Poliisi tutkii tapausta petoksena.

– Tämäntyylisiä huijauksia on valitettavasti joka kesä. Näitä yhdistää yleensä se, että huijareilla on olevinaan kiire lähteä jonnekin, esimerkiksi takaisin Italiaan. He myyvät rihkamaa tai varastettua tavaraa mukamas paljon halvemmalla, vaikka oikeasti uhri saattaa maksaa tavaroista kymmenkertaisia summia tavaroiden arvoon nähden, Silen kertoo.

Poliisi muistuttaa, ettei tämäntyylisissä tapauksissa kannata lähteä ostamaan tavaroita, sillä niiden alkuperästä tai aitoudesta ei ole mitään takeita. Akuutissa tilanteessa tällaisista tapauksista kannattaa ilmoittaa hätäkeskukseen soittamalla 112.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Helsingin poliisi varoittaa vilpillisistä kiertävistä kauppiaista

  • 26.5.2017 at 11:07
    Permalink

    Ja aina löytyy urpoja jotka lankeavat ansaan !

    Reply
  • 26.5.2017 at 11:18
    Permalink

    Tämä ei ole pelkästään HELLsingin ongelma vaan näitä vesseleitä löytyy ympäri Suomenniemeä -etelään tulevat laivoilla ja pohjoiseen valvomattoman länsirajan ylitse. Liikkuvat ryhmissä autoilla, HUIJAAVAT – VARASTAVAT – HÄIPYVÄT (rahojen & varastetun tavaran kanssa)

    -Avoimien rajojen ihanuutta tämäkin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.