EU-komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia

Toteutuessaan uusi lainsäädäntö koskisi myös Suomea ja kaikkia EU:ssa liikkuvia henkilö- ja pakettiautoja.

EU:n komissio esittelee huomenna Euroopan parlamentille pitkään valmistellun lakipaketin, joka sisältää muun muassa uuden koko Euroopan unionia koskevan tie- ja ruuhkamaksulainsäädännön.

Esityksen mukaan yhteiset säännöt koskisivat muun muassa maksuperustetta, joka olisi siirtymävaiheen poikkeuksia lukuun ottamatta kilometripohjainen. Kukin jäsenvaltio saisi itse määritellä omaa aluettaan koskevien maksujen suuruuden.

Maksuihin tulisi ehdotuksen mukaan vahva päästökomponentti, jonka on tarkoitus perustua ajoneuvon todellisiin päästöihin.

EU-säännöissä määriteltäisiin lukuisia maksua koskevia yksityiskohtia kuten vety- ja sähköautoja koskeva 75 prosentin kiinteä alennus sekä säännöt toisen jäsenvaltion alueella tapahtuvaan tilapäiseen ajoon.

Uudet yhteiset tie- ja ruuhkamaksusäännöt on tarkoitus ottaa käyttöön vuodesta 2023 alkaen. Henkilö- ja pakettiautot tulisivat mukaan vuonna 2025.

Tällä hetkellä EU-tason tiemaksulainsäädäntöä on olemassa vain raskaan liikenteen osalta.

Lakipaketti on IS:n virkamieslähteiden mukaan kokonaisuudessaan tarkoitus ajaa parlamentissa läpi pian alkavalla Viron puheenjohtajakaudella, hyvissä ajoin ennen seuraavia EU-parlamenttivaaleja.

9 thoughts on “EU-komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia

  • 30.5.2017 at 15:08
    Permalink

    Ja minä kun luulin että Eu suunnittelee diesel-autoille EU-veroa, Suomalaisen käyttömaksun lisäksi. Näin ainakin jos on uskominen saksalaisia uutisia.

    Reply
  • 30.5.2017 at 16:02
    Permalink

    Suomi ei enää vuonna 2023 kuulu asiaa esittäneeseen rikollisjärjestöön.

    Reply
    • 30.5.2017 at 22:48
      Permalink

      Rikollisjärjestöön kuulumista kannattavat korruptoidut maanpetturit pitäisi ensin eliminoida pois vallankahvasta.

      Reply
  • 30.5.2017 at 16:44
    Permalink

    Tuossa ”uutisessa” jonka IS kirjoitti on vain siteeksi totta. Ei EU esitä kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia. Kansallisvaltiot voivat itse päättää ottavatko ne maksun käyttään. Tietysti hallitus voi perustella, että EU on määrännyt tällaisen maksun. Ei ole. Eu ainoastaan asettaa kehykset maksulle jos sellaisia määrätään. Tarkoituksena on CO2w-päästöjen ja saastumisen vähentäminen.

    ””The proposal will not force the introduction of road charging schemes for cars and trucks…”

    Lähde: https://www.autovistagroup.com/news-and-insights/toll-charges-rise-more-polluting-vehicles-fall-greener-ones-under-new-eu

    Reply
  • 30.5.2017 at 20:56
    Permalink

    Suomen hallistuksen tietäen tuo laki on käytössä Suomessa ennen seuraavia eduskunta vaaleja.Taas joutuu pienituloiset joilla ei ole varaa ostaa uusia pieni päästöisiä autoja maksumieheks.

    Reply
  • 31.5.2017 at 16:39
    Permalink

    Meillä tällainen maksu päätyy vain eliitin rahastoihin, joilla kustannetaan Bahamalle luksuskotia odottamaan sinne muuttoa, kun Suomi integroidaan Federaatioon. Edes valehteleva poliitikko ei tänne jää. Tulevaisuus on tähtiin kirjoitettu. Niihin keltaisiin.

    Reply
  • 31.5.2017 at 22:27
    Permalink

    Päästöt vähenee tankkaamalla viinabensiiniä (E85) suhteessa 1 osa bensiiniä (95) ja 2 osaa viinabensiiniä. Auto ei vain mene läpi katsastuksesta nykyisillä säännöksillä, koska moottori käy liian puhtaasti ja alittaa kirkkaasti päästöille määrätyn alarajan, mikä osoittaa koko päästötouhun olevan rahastusta ja humpuukia.

    Reply
  • 1.6.2017 at 05:45
    Permalink

    Haistakoon komissio pitkän vitun!

    Reply
  • Pingback: UV loikkaus oli juonittelua ja salaliitto - Jarmo Kanerva

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.